Työtä, lepoa ja virkistystä

Olen aina ihmetellyt, miten jollain voi tulla niin sanotusti aika pitkäksi. Vaikka olisi työtön tai eläkeläinen, tarjolla on vaikka mitä harrastuksia, suuri osa niistä jopa ilmaisia.

Ulkona luonnon helmassa liikkuminen on terveellistä, ilmaista ja virkistävää. Kunto kohenee, paikallistuntemus lisääntyy ja mieli virkistyy. Ainakin itse olen monesti saanut uusia ideoitakin kävelylenkillä.

Myös lukeminen on monella tavalla hyvä harrastus. Lukemalla voi rentoutua, opiskella uusia asioita ja rikastuttaa sanavarastoa. Ääneen lukemalla voi viihdyttää toisiakin. Kirjastosta voi lainata monipuolista lukemista, katsottavaa ja kuunneltavaa. Siellä voi lukea lehtiä ilmaiseksi, jos ei halua tilata niitä itselleen. Menemällä lähikirjastoon kävellen voi kätevästi yhdistää liikunnan ja kulttuurin.

Jos haluaa tai pitää kuluttaa aikaansa kotona, on siinäkin monia vaihtoehtoja. Leipomisesta ja ruuanlaitosta saattaa aktiiviselle harrastajalle tulla suorastaan intohimo. Kotitöistäkin, kuten siivouksesta, tiskaamisesta ja pyykinpesusta saa iloa, kun ajattelee niiden positiivista lopputulosta: siisti, puhdas ja viihtyisä koti.

Piha ja puutarha tarjoavat varsinkin omakotiasukkaalle runsaasti puuhaa kaikkina vuodenaikoina. Talven lumityöt ovat mitä parhainta hyötyliikuntaa, kuten kevään, kesän ja syksyn puutarhatyötkin. Niiden jälkeen voi rentoutua vaikka saunan lauteilla, takkatulen tai hyvän ruuan ääressä mahdollisesti vielä hyvässä seurassa.

Jos sää tai vuorokaudenaika ei houkuttele ulkoiluun, voi netin ihmeellisen maailman kautta harrastaa melkein mitä vain lukemisesta, kirjoittamisesta ja elokuvien katselusta opiskeluun tai vaikkapa karaokelauluun, puhumattakaan somettamisesta. Jos on halua ja varaa maksaa harrastuksistaan, valikoima laajenee entisestään.

Liiasta harrastamisesta voi kuitenkin tulla stressiä. Muistan, kuinka kerran eräs alakoululainen luetteli harrastuksiaan. Niitä oli niin paljon, että hänelle jäi vain yksi ”harrastusvapaa” päivä viikossa.

Tuttava rehtoripariskunta ratkaisi ajankäyttöongelmansa jakamalla päivänsä kolmeen osaan: kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan lepoa ja kahdeksan vapaa-aikaa. Tämä kolmijako on aikoinaan työväenliikkeen lanseeraama malli, mutta se sopii myös kiireiselle nykyihmiselle. Elämässä on muutakin kuin työ.

Kahdeksantuntinen työpäivä ja viisipäiväinen työviikko on ollut voimassa jo vuosikymmeniä, 1960-luvun puolivälistä alkaen. Vapaa-aika on lisääntynyt, mutta ihmiset eivät taida sittenkään olla sen onnellisempia kuin ennen. Nyt ongelma on siinä, miten viettäisi vapaa-aikaansa.

Nykykoululaisille oli yllätys, kun kerroin, että vuoteen 1971 asti koulua käytiin myös lauantaisin. Lauantaina koulupäivä oli lyhyempi, se kesti korkeintaan klo 13 asti. Vasta lauantai-illasta alkoi viikonloppu. Tosin silloisessa kalenterissa viikkokin alkoi sunnuntaista ja päättyi lauantaihin. Kesälomaa oli koko kesä-, heinä- ja elokuu. Silloin ei ollut syyslomaa, mutta kylläkin joululoma ja hiihtoloma, kuten nytkin. Mielipiteitä kysyessäni kukaan ei kuitenkaan olisi halunnut vaihtaa nykyisiä ”pitkiä” viikonloppuja lauantaikoulupäiviin ja entisenlaiseen pidempään kesälomaan, jos valita saisi.

Tarinataituri 8.5.2021

Lukeminenko kannattaa aina?

Kuulun niihin, jotka uuden laitteen hankittuaan lukevat ensin käyttöohjeet – jos ei nyt ihan sanasta sanaan, niin ainakin sen verran, että opin laitteen osat, nappulat ja niiden tärkeimmät toiminnot. Tiedän ihmisiä, jotka toimivat juuri päinvastoin: he ottavat ensin laitteen käyttöön ja kaivavat käyttöohjeet esille vasta siinä vaiheessa, kun laitteen käytössä tulee ongelmia. Ja niitähän usein tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Vuosia sitten työskentelin eräässä pikkukoulussa. Olimme opettajatoverini kanssa hankkineet kouluun lautapelejä. Päätimme kokeilla yhtä niistä hänen kotonaan. Paikalla olivat minun ja opettajatoverini lisäksi hänen miehensä (insinööri) ja heidän teini-ikäinen tyttärensä. Avasimme pelipaketin. Insinöörimies aloitti peliin tutustumisen lukemalla ääneen, mitä kaikkea pelipakkauksen pitäisi sisältää ja miten peliä pelataan, hänen vaimonsa sen sijaan alkoi jo malttamattomana levittää peliin kuuluvia kortteja ja muuta rekvisiittaa pöydälle. Lopputulos oli, että jouduimme kuitenkin lukemaan peliohjeet ensin, koska jokaisella oli oma muistikuvansa siitä, miten peliä pelataan.

Toisinaan on niin, että ”joka tietoa lisää, se tuskaa lisää”. Luin kerran lääkärin määräämän kipulääkkeen pakkausselostetta. Alussa kerrottiin lääkkeen koostumuksesta ja käyttökohteista. Sitten seurasi 12 kohdan luettelo kieltoja, milloin kyseistä kipulääkettä ei pidä ottaa, sekä varoituksia yhteisvaikutuksista tiettyjen lääkkeiden kanssa. Seuraavaksi oli kymmenen varoitusta ja varotoimea, milloin on keskusteltava lääkärin kanssa ennen lääkkeen ottamista. Päästyäni lukemisessa kolmannelle ja neljännelle sivulle aloin miettiä, uskallanko lainkaan ottaa tuota lääkettä. Niissä kerrottiin lääkkeen mahdollisista haittavaikutuksista. Luettelo oli hengästyttävän pitkä: hengästyminen, rintakipu, nilkkojen turpoaminen, ummetus, mahakatarri, allergiset reaktiot, ahdistuneisuus, masennus, näön hämärtyminen, sydänoireet, aivohalvaus, lihaskrampit, sekavuus, maksan toimintahäiriöt, vaikeat ihoreaktiot… yhteensä 87 mahdollista oiretta.

Rohkaisin kuitenkin mieleni ja päätin ottaa riskin. En onneksi saanut mitään luettelossa mainituista oireista, mutta särky hävisi. Lieneekö sitten lääkkeen ansiota vai ei.

Kuvan lääkkeet eivät liity tapaukseen.

Tarinataituri 18.4.2021

Elämääni tilastojen valossa

Lohjalla on ensi kesänä (2021) asuntomessut. Ajatus asuntomessuista sai minut muistelemaan tähänastisen elämäni asuinpaikkoja ja muuttoja.

Laskeskelin, että olen – syntymästäni tähän päivään asti - asunut kahdeksalla paikkakunnalla, muuttanut 23 kertaa, asunut yhteensä 25 vuotta omakotitalossa, 7 vuotta rivitalossa, mutta suurimman osan ajasta, yli 27 vuotta, kerrostalossa.

Meitä tilastoidaan monessa asiassa. Tilastokeskuksen mukaan v. 2019 lähes puolet suomalaisista asui pientaloissa ja runsas kolmasosa eli lähes kaksi miljoonaa kerrostaloissa. Lähes puolet asuntokunnista (eli samassa asunnossa vakituisesti asuvat henkilöt) asui kerrostalossa vuonna 2017. Näitä asuntokuntia oli mainittuna vuonna yli 1,2 miljoonaa, ja määrä on kasvamassa.

Vuokralla asuu noin neljäsosa suomalaisista. Itse olen asunut vuokralla puolet tähänastisesta elämästäni.

Suuri osa suomalaisista asuu yksin. Tilastokeskuksen mukaan yksin- ja kaksinasuvien määrä on viime vuosina lisääntynyt ja suuntaus jatkuu edelleen. Yksinasuminen on yleistynyt varsinkin nuorten ja iäkkäiden ikäryhmissä. Kymmenen vuoden aikana yksinasuvien määrä on kasvanut eniten alle 30-vuotialla ja yli 65-vuotiailla. Itse olen asunut yksin 14 vuotta, muun ajan jonkun kanssa.

Olen joskus miettinyt, onko antoisampaa työskennellä esimerkiksi 30 vuotta samassa työpaikassa tai vaikkapa viisi vuotta kuudessa eri työpaikassa. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Jos on koko ajan samassa työpaikassa, se luo ehkä rutiinia ja turvallisuuden tunnetta, ja oppii tuntemaan hyvin työpaikkansa ja työkaverinsa. Mutta toisaalta, jos vaihtaa työpaikkaa ainakin muutaman kerran elämässään, saa varmaan enemmän vaihtelua elämäänsä, monipuolisempaa työkokemusta ja näkee erilaisia työskentelytapoja, ehkä myös eri paikkakuntia. Itse olen työskennellyt 11 paikkakunnalla ja hankkinut kesätyöt mukaan lukien työkokemusta yhdeksästä ammatista. Pidän sitä rikkautena.

 

 

Yksi lapsuuteni kotitaloista, nyt jo purettu.

 Tarinataituri 15.4.2021

Kuiva kakun pala

Tyttäreni löysi jonkin kahvilan hinnastosta yllä olevan tekstin kuvalla varustettuna. Tarkoituksena oli kaiketi mainostaa, että myytävänä on kuivakakun paloja eikä kuivia kakkupaloja. Tämä teksti tuli mieleen, kun piipahdimme avopuolisoni kanssa erään pienen kotileipomon kahvilassa ja ostimme sieltä tiikerikakun ja pullapitkon mukaan vietäviksi.

Molemmat näyttivät läpinäkyvissä muovipakkauksissaan hyviltä, ellei jopa houkuttelevilta. Niiden yhteishintakin oli aika korkea, lähes kaksikymmentä euroa, joten kuvittelimme ostaneemme laadukkaita leivonnaisia.

Mutta kun kotona avasimme pakkaukset ja maistoimme molempia tuotteita, petyimme. Tiikerikakku oli sananmukaisesti kuivaa kakkua. Tarkempi ainesosaluettelon tarkastelu osoitti siitä puuttuvan ainakin meidän mielestämme tärkeitä aineksia, kuten voi ja kerma.  Niitä kumpaakaan ei tästä kakusta löytynyt. Jauhoja sitä vastoin lienee käytetty runsaasti, koska makua kakussa ei juuri ollut, vaikka se mureaa olikin. Vai onkohan se ollut liian kauan uunissa, pohdimme. Tuli mieleen vanha sanonta ”moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä”.

Pullapitko näytti rusinaiselta ja mehevältä, mutta ei sitäkään voinut maukkaaksi kehua. Kardemummaa ja rusinoitakin siitä löytyi, mutta ei riittävästi makua antamaan. Totesimme, että pullapitko oli kuitenkin maukkaampaa kuin tiikerikakku, mutta sitäkään ei kehtaisi vieraille tarjota. Sääli. Päätimme syödä itse nuo ostamamme tuotteet ja ruveta itse leipomaan. Silloin saa sitä, mitä haluaa. Lisäaineilla tai ilman.

Tarinataituri 2.4.2021

Hatusta tempaistua

Hiuksien harvennuttua iän myötä on tullut entistä tärkeämmäksi suojata pää sekä kylmältä että kuumalta. Ehkä vanhemmiten myös järki on lisääntynyt niin paljon, ettei enää halua lähteä tuimaan pakkaseen tai porottavaan helteeseen ilman lakkia. Talvella päässäni on useimmiten pipo, kesällä lippalakki.

Hattua käytän harvoin. Se olisi kyllä hieno ja herrasmiehelle sopiva päähine, mutta arkikäytössä hattu saattaisi nuhraantua ja mennä pilalle. Juhliin voisin kyllä laittaa hatun päähäni. Juhlia vain on kovin harvoin.

Vanhoissa elokuvissa miehillä on tyylikkäitä hattuja, niin lännenelokuvien sankareilla, mafiamiehillä kuin romanttisten mustavalkoelokuvien hurmureillakin. Hattua käytetään elokuvissa moniin muihinkin tarkoituksiin kuin pään suojaamiseen. Pöydällä olevan hatun alle voi piilottaa aseen tai käyttää hattua maalitauluna ammuskelussa. Muistan joskus nähneeni hattua käytetyn veden ammentamiseenkin.

Katusoittaja ja kerjäläinen käyttää hattua – ei tosin päässä, vaan rahan keruuseen. Kun kerätään rahaa, saatetaan laittaa ”hattu kiertämään”. Monissa kulttuureissa ja ammateissa hattu on tärkeä symboli. Taikurille se on työväline: hän vetää hatustaan kaikenlaisia esineitä ja eläimiä.

Hatusta puhutaan myös symbolisessa mielessä. Urheilusta on tuttu termi ”hattutemppu”, kun pelaaja tekee kolme maalia samassa ottelussa. Sanotaan, että ”vedetään hatusta”, kun tehdään jotain, mitä ei ole etukäteen mietitty. ”Hatusta vedetty” idea saattaa toisinaan toimia jopa paremmin kuin ennalta suunniteltu.

Innostuin etsimään lisää tietoa hatuista. Hattuja on käytetty tuhansia vuosia. Ensimmäiset kuvaukset hatuista löytyvät yli 5 000 vuoden takaa muinaisten egyptiläisten hautamaalauksista. Hattuja on pitkään valmistettu käsityönä, eikä tämä perinne ole vieläkään loppunut, vaikka hattuja valmistetaan myös sarjatuotantona tehtaissa. Tänä päivänä hattuvalikoima on runsas niin mallien, materiaalien, kokojen, värien kuin hintojenkin suhteen.

Yksi miestenhattumerkki näyttää kuitenkin olevan ylivertainen, joten sitä on kutsuttu ”hattujen Rolls Royceksi”, nimittäin Borsalino. Luin netistä, että aidon Borsalino-hatun valmistuksessa on yli 50 työvaihetta ja hatun tekeminen kestää yli seitsemän viikkoa. Borsalinon huopahatut on tehty aidosta kaninvillasta. Borsalinon aidon Panama-hatun valmistus voi kestää jopa puoli vuotta. Siihen tarvittavat kuidut saadaan Ecuadorista Toquilla-palmun kasvikuiduista. Eipä siis ihme, että Borsalino-hattujen hinnat liikkuvat 200–300 euron välillä.

Borsalino-hattujen historia alkaa 1850-luvulta, jolloin italialainen Giuseppe Borsalino alkoi valmistaa perheyrityksessään hattuja, jotka niittivät pian mainetta laatunsa ja muotoilunsa ansiosta. Borsalino-hattujen suosio oli huipussaan 1930-luvulla, jolloin Yhdysvaltoihin muuttaneet italialaiset ostivat kalliita Borsalinoja menestymisensä symboliksi. Myös nykypäivän elokuvatähdet, kuten Leonardo Di Caprio, Johnny Depp, Denzel Washington, Kate Moss ja Nicole Kidman, ovat vahvistaneet Borsalino-hattujen imagoa käyttämällä niitä julkisuudessa.

Ehkäpä minäkin vielä joskus hankin Borsalino-hatun.

Kuvan hattu ei ole aito Borsalino.

Tarinataituri 2.4.2021