Oppia ikä kaikki!

Vanha sanonta ”Oppia ikä kaikki” pätee edelleen. Minäkin olen oppinut viime vuosina kosolti uusia sanoja, ilmaisuja ja käsitteitä. Niitä näkee ja kuulee erityisesti mediassa. Välillä tuntuu siltä, että puhuja tai kirjoittaja haluaa hienostella sanoilla, joiden merkitystä ei ehkä itsekään tiedä. Luulenpa, etteivät kaikki televisiouutisten katsojatkaan ymmärrä kaikkia uutisissa mainittuja käsitteitä. On taito ilmaista asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kuitenkin ymmärrettävästi. Mikseivät kaikki uutiset voisi olla selkokielisiä?

Otetaanpa aakkosjärjestyksessä muutama esimerkki muuttuneesta kielenkäytöstä.

Avaaminen. Ennen avattiin ovia ja ikkunoita. Esimerkiksi shakissa tunnetaan avaussiirto, jalkapallossa avauspotku, mutta nyt avataan myös käsitteitä. ”Voisitko hieman avata?” saatetaan puhujalta kysyä. Miksei voi vain pyytää puhujaa selittämään, mitä hän tarkoittaa?

Kuratointi. Tästä tuli itselleni ensimmäisenä mieleen jotain kuraan liittyvää, kun sanan ensi kertaa kuulin. Näyttelyn kuratointi ei kuitenkaan ole kuran keräämistä, vaan jotakin hienoa. Netistä löytyy selitys: kuratointi  on ”sisällön keräilyä uudeksi sisältöyksiköksi. Kuratointia voidaan kutsua myös suodattamiseksi tai harkituksi keräilyksi, sillä järkevästi tehty keräily antaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä. Hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin ’miten tätä sisältöä voi käyttää’ ja ’mikä tässä sisällössä on tärkeintä’. Oman näkemykseni mukaan olisi selkeämpää puhua näyttelyn kokoajasta.

Luvitus. Tuo mieleen huvituksen tai huvittelun, mutta on kaukana siitä. Ennen myönnettiin lupia, nyt huolehditaan luvituksesta eli pyritään saamaan luvat kuntoon (mahdollisimman nopeasti). Asioita voidaan sujuvoittaa eli saada sujumaan joutuisasti.

Mentorointi. Tästä on tullut oikein muoti-ilmiö. Yrityksissä ja työpaikoilla mentoroidaan. Siihen tarvitaan mentoreita. Mentoroinnin kohdalta löytyy netistä pitkä selitys. Jos jotain sanaa pitää kovin monisanaisesti kuvailla ja selittää, se herättää ainakin minussa epäilyksen, että pitkällä selityksellä yritetään saada jokin asia kuulostamaan hienommalta kuin se onkaan. Saman asian voisi ilmaista selkokielellä. Mentoroinnista kerrotaan, että se on ”menetelmä, jossa tietoa ja osaamista – myös niin sanottua hiljaista tietoa – siirretään kokeneemmalta kokemattomammalle”. Mentorointi juontaa juurensa antiikin Kreikan mytologiaan: ”Ithakan kuningas Odysseus pyysi ennen sotaan lähtöään ystäväänsä Mentoria huolehtimaan pojastaan Telemakhoksesta. Mentor kasvatti, opetti ja neuvoi poikaa useiden vuosien ajan.”

Pöydätä. Verbistä tulee mieleen pöytään liittyvä verbi – ja sitähän se onkin. Kun ennen jokin kokouksessa esille otettu asia ”jätettiin pöydälle”, nyt se (esimerkiksi lakiesitys) pöydätään.

Sanoittaa. Olen luullut, että vain lauluja sanoitetaan. Säveltäjä tekee sävelen, johon joku tekee sanat eli sanoittaa. Mutta olen oppinut, että tunteitakin voidaan sanoittaa. Jos joku ei osaa ”sanoittaa tunteitaan”, se tarkoittaa, että hän ei osaa sanoin kuvata tunteitaan.

Alussa mainitsemaani sananlaskuun on olemassa jatkokin: ”…vaikkei kaikkea opi ikänä”. Tässäkin on vinha perä!

Tarinataituri 14.3.2023

Älyttömiä juttuja

Välillä tuntuu, että ihmisten äly on siirtynyt päästä puhelimiin. Vaikutelma vain vahvistuu, kun katsoo kaduilla napit korvissa ja kännykät kädessä kulkevaa ihmisvirtaa. Kukapa enää kuuntelisi liikenteen ääniä, kun voi kuunnella lempimusiikkiaan tai vaikka podcasteja matkapuhelimesta. Yhä harvemmassa ovat kännykkävapaat vastaantulijat kaupungin kaduilla. Taitavat olla ohi ne ajat, jolloin ihmiset nauttivat ulkona liikkuessaan luonnon äänistä. Keskustelut kavereiden kanssa käydään monesti kännykän välityksellä eikä ”livenä”. 

Ennen älypuhelinten aikaa lääkärille tai parturille pääsyä odottaessa luettiin lehtiä tai juteltiin ihmisten kanssa, nyt siellä näpräillään puhelinta. Ei sen puoleen, eipä taida monessa odotustilassa enää lehtiä ollakaan. Joissakin auloissa saattaa televisio olla auki, mutta ääni niin hiljaisella, ettei puheesta saa selvää. 

Ravintolassakin odotusaika kuluu mukavasti puhelimen parissa. Vaikka keskustelua syntyisikin, ainakin joku seurueen jäsenistä selaa matkapuhelintaan. Samoin tilanteissa, joissa pitäisi seurata jotain esitystä. Innokkaimmat surffailevat pitkin päivää Facessa, Instassa, Tiktokissa, Linkedinissä ja ties missä sosiaalisessa mediassa.

En itsekään ole enää ihan noviisi matkapuhelimen käyttäjänä. Kun kännykät alkoivat yleistyä 1990-luvulla, ajattelin, että minä en moista kapistusta tarvitse. Minun ei tarvitse olla aina tavoitettavissa. Mutta kun hankin ensimmäisen matkapuhelimeni vuonna 1998, muutin melko pian mieleni. Olikin mukavaa, kun asioita sai hoidettua melkein missä vain, eikä tarvinnut olla riippuvainen lankapuhelimesta. Alussa soittoäänen sai valita matkapuhelimen suppeasta valikoimasta, joten Säkkijärven polkka soi monien puhelimessa. Pian tuli mahdollisuus ”säveltää” itse oma yksilöllinen soittoääni. Aikanaan oli trendikästä vaihtaa puhelimen kuoria toisenlaisiksi. Taisipa itsellänikin olla muutamat ”vaihtokuoret”. 

Tekstiviesti oli mullistava keksintö. Ellei ollut tilaisuutta soittaa tai vastata puheluun, voi lähettää tekstiviestin. Ensin oli mahdollista lähettää enintään 160 merkin pituisia viestejä, ja ne maksoivat paljon nykyistä enemmän. Se kannusti ilmaisemaan asiansa tiivistetysti. Myöhemmin tuli mahdolliseksi lähettää jatkoviestejä. Nyt ei enää pitkään aikaan ole ollut rajoituksia viestin pituudelle. Niin se tekniikka on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana. Tänä päivänä enää harvalla on niin sanottu peruspuhelin, jolla voi vain soittaa ja lähettää tekstiviestejä.

On minullakin älypuhelin ja jopa älykello. Niiden kanssa on välillä tullut huvittavia tilanteita. Puhelimen ennustava tekstinsyöttö muodostaa toisinaan omia sanoja tai outoja lauseita, joten viesti on syytä tarkistaa, ennen kuin lähettää sen. Sain kerran viestin, jossa kysyttiin ”Pitäisikö sika siirtää?” Ymmärsin kuitenkin, että lähettäjä oli tarkoittanut sovitun tapaamisajan siirtämistä. Oman sukunimeni kohdalle puhelin tarjosi ensin sanaa ”Avoin”.

Älykello on monessa asiassa kätevä. Paitsi, että siitä voi katsoa aikaa ja hyödyntää sen monipuolisia hälytystoimintoja, sen avulla voi tarkkailla omaa aktiivisuuttaan ja hyvinvointiaan, tallentaa valokuvia, jopa soittaa ja vastaanottaa puheluja ja tekstiviestejä. Tosin kelloa joutuu vähän väliä lataamaan, jos käyttää samanaikaisesti monia toimintoja. Osan niistä pystyy käynnistämään joko automaattisesti tai manuaalisesti. 

Älykelloni pystyy tunnistamaan eri liikuntalajeja muutaman minuutin aktiivisuuden perusteella. Kellon viimeisimpiä ”älynväläyksiä” on ilmoitus, että olin uinut hyvän matkaa, kun olin kirjoittanut käsin yli kymmenen minuuttia. Toisella kerralla, kun olin heilutellut ahkerasti vasaraa, olin kellon mielestä juossut reippaasti jo parisen kilometriä. Taidankin olla tietämättäni aktiiviurheilija.

Tarinataituri 6.3.2023