Saunamuistoja

Lauantai on ollut suomalaisten saunapäivä ties kuinka kauan. Omaan lapsuuteeni liittyy enimmäkseen mukavia muistoja saunakäynneistä, vaikka saunominen vaati monenlaisia valmisteluja.

Saunan lämmitys aloitettiin pesuvesien ja puiden kantamisella, mikä oli myös lapsille sopivaa puuhaa. Tulen sytyttäminen kiukaan ja padan tulipesään sitä vastoin oli aikuisten hommaa, joten siinä olin lähinnä apulaisen roolissa. Mutta osasin kyllä toimia saunavahtina ja lisätä tarvittaessa puita saunan pesään, ettei tuli päässyt sammumaan. Meillä sauna lämmitettiin ainakin lauantaisin, usein myös keskiviikkoisin.

Lapsuudenkotieni saunat olivat aina puulämmitteisiä. Kiuas oli ns. jatkuvalämmitteinen, eli puita piti lisätä vähän väliä, jotta löylyä riittäisi viimeisillekin saunojille. Kertalämmitteisen Aito-kiukaan löylyjäkin pääsin lapsena kokemaan. Oli yllättävää, miten kipakat löylyt siitä sai, vaikka tuli oli arinasta sammunut jo tunteja aikaisemmin. Paksu kivikerros lämpeni hitaasti, mutta myös jäähtyi hitaasti.

Samalla periaatteella toimi myös entisajan savusauna: puita ei tarvinnut lisätä ”pitkin matkaa”, vaan kun kiuas oli kerran lämmitetty sopivan kuumaksi, se säilyi lämpimänä niin pitkään, että saunominen oli mahdollista vielä seuraavanakin päivänä. Muutaman kerran olen itsekin päässyt nauttimaan savusaunan lempeästä lämmöstä.

Sauna taitaa olla niitä asioita, jotka eivät ole kovin paljon muuttuneet aikojen kuluessa. Puulämmitteiset kiukaat tosin ovat vaihtuneet sähkökiukaisiin, ja savusaunat käyneet harvinaisiksi. Suomen Saunaseuran mukaan vanhin edelleen toimiva sähkökiuas löytyy Kajaanista ravintola Koskikaran (nykyinen Sirius) tiloista. Siellä kylvettiin sähkökiukaan lämmössä jo vuonna 1941. Tosin jo kolme vuotta aikaisemmin oli SOK:n Vaasan toimitaloon tehty sähkökiuas, mutta se ei ole toiminut enää kymmeniin vuosiin. (Ylen uutiset 29.12.2014).

Sammattiseuran Miinan mökki Sammatissa -kirjassa (Sammattiseura ry 2013) esitellään maisteri Kai von Fieandtin mielenkiintoista artikkelia, jossa hän kertoo ”sammattilaisista puhtausoloista” 1930-luvulla. Artikkeliaan varten hän kyseli paikallisilta ihmisiltä entisajan saunatavoista. Kirjoitus on julkaistu Kotiseutulehdessä v. 1932 ja Sauna-lehdessä 1/2008.

Saunassa käytiin tavallisesti vain kerran viikossa, paitsi syksyllä riihentappo- ja heinäntekoaikaan useamminkin. Saunarakennukseen tultiin vajan tapaisen eteisen kautta. Saunan etummaisessa nurkkauksessa oli päällekkäin ladotuista isoista kivipaasista rakennettu ns. saunan pesä, jonka päälle oli holvaamalla tehty uuni. Sen yläpuolelle oli kasattu pyöreitä, suunnilleen nyrkinkokoisia kiviä, joista muodostui pesän päällystä eli varsinainen kiuas. Sopivan pyöreät kiuaskivet oli mahdollisesti kerätty järven rannoilta.

Entisaikaan saunaa käytettiin paljon muuhunkin kuin kylpemiseen: pyykinpesuun, vaatteiden ja maltaiden kuivaamiseen, savustamiseen, sairauksien parantamiseen ja kuppaamiseen. Saunassa synnytettiin lapset ja pestiin vainajat.

Saunan lämmittämisen hoiti yleensä joku talon naispalvelijoista, pienemmissä taloissa joskus emäntäkin. Saunan lämmittäjälle kuului pesuveden kantaminen (järvestä), usein myös vihtojen teko sekä pesijänä ja löylynheittäjänä toimiminen saunoessa. Talon miehet ja naiset saattoivat hyvin kylpeä yhdessä ilman säännöstelyä, mutta myöhemmin muodostui tavaksi, että korkeintaan talon isäntäväki meni yhdessä saunaan. Vieras sai yleensä valita, saunooko yksin vai yhdessä muiden kanssa. Talon naisväestä miesvieras sai valita itselleen mieleisen pesijän – jos tämä suostui pesijäksi.

Vihdat – tai vihrat, kuten Sammatissa sanottiin – tehtiin alkukesällä tarkoin valikoiduista koivun oksista. Vihtakoivun piti olla kuivalla töyräällä kasvava, suuri ja pehmeälehtinen. Oksien tuli olla pieniä ja tasaisia, eikä niissä saanut olla urpuja. Kesällä tehtiin vihtoja koko vuoden tarpeiksi. Vihdat ripustettiin orteen kuivumaan talvea varten. Samalla vihdalla kylvettiin tavallisesti kaksi kertaa, mutta kesällä tehtiin uusi vihta jokaiseksi kylpypäiväksi. Ensimmäistä kertaa uudella vihdalla vihdottiin juhannusaattona. Saunomisen päätteeksi jokainen kylpijä heitti oman märän vihtansa vasemman olan yli saunan katolle taakseen katsomatta. Vihdan tyvipuoli osoitti siihen suuntaan, johon heittäjä joutuisi muuttamaan ennen seuraavaa juhannusta. Jos tyvi osoitti kirkkoa kohti, sen uskottiin ennustavan heittäjän kuolemaa.

Saunominen oli entisajan suomalaisille lähes pyhä toimitus. Sauna oli ennen kaikkea puhdistautumisen, mutta myös tiettyjen rituaalien ja askareiden suorittamisen, sosiaalisen kanssakäymisen ja rentoutumisen paikka. Saunominen kuuluu suomalaiseen perinteeseen, niin arkeen kuin juhlaankin. Aina on saunan aika.

                                                                                                Tarinataituri 18.10.2020

In memoriam Seija

Tutustuin sinuun kaksitoista vuotta sitten kesällä, kun muutin vuokrarivitaloon naapuriksesi. Silloin oli kaunis kesäinen päivä. Tapasit ensin äitini ja hänen ystävättärensä, jotka olivat takapihalla poimimassa viinimarjoja. Jokaisen asunnon takana oli viinimarjapensas, jonka antimet sai asukas poimia omaan käyttöönsä. Astuit varovasti sisälle avoimesta takaovesta ja tulit juttelemaan.

Yhteinen sävel löytyi nopeasti. Kerroit, että teet usein sauvakävelylenkkejä. Jos sattuisit tulemaan minua vastaan hieman horjuen, se ei johtuisi humalatilasta, vaan siitä, että sinulla on MS-tauti, keskushermoston sairaus, joka rappeuttaa lihaksia ja vaikuttaa liikuntakykyyn. Ennen pitkää joutuisit käyttämään pyörätuolia. Saattaisit tarvita myös naapurin eli minun apuani joissakin askareissasi.

Kerroit sairastavasi myös borrelioosia. Sen olit saanut opiskeluaikana Ahvenanmaalla asuessasi. MS-tautiin olit sairastunut vasta myöhemmin, oltuasi jo vuosia työelämässä. Kun tutustuin sinuun, olit jo muutama vuosi aiemmin päässyt eläkkeelle sairauksiesi vuoksi.

Halusit kuitenkin tehdä itse kaiken, minkä pystyit. Halusit ylläpitää kuntoasi liikunnan, terveellisen ruokavalion ja riittävän levon avulla. Jouduit silti joka päivä pistämään itseesi lääkettä, jotta tautisi eteneminen hidastuisi ja pysyisit toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Näin olit tehnyt jo vuosien ajan. Lääkkeesi oli kallista, mutta onneksi sinun ei tarvinnut maksaa sitä kokonaan itse.

Arvomaailmamme ja periaatteemme olivat monessa asiassa samanlaiset. Ehkäpä juuri siksi tulimmekin hyvin juttuun keskenämme. Vierailimme usein toistemme luona. Keskustelimme kaikenlaisista asioista. Vitsailimme, nauroimme - ja joskus itkimmekin yhdessä. Olit tunteellinen. Osasit iloita pienistäkin asioista. 

Olit aina valmis lähtemään kanssani kauppareissuille tai pienille retkille. Kerran teimme vähän pidemmänkin retken yhdessä kiertäen Suomen ja Ruotsin rannikkoa omalla autolla. Nautit matkasta, vaikket enää jaksanutkaan kävellä kuin lyhyitä matkoja kaupungilla. Meillä oli mukana kokoontaitettava pyörätuoli, jolla työntelin sinua, kun kävelimme kaupungilla reissumme aikana. 

Sinulla oli voimakas tahto, mikä oli joskus hyvä, joskus huono asia. Olit toiminnan ihminen. Jos olit jotain suunnitellut tai päättänyt, halusit ryhtyä heti tuumasta toimeen. Arvostit siisteyttä ja puhtautta. Jokaisella tavaralla oli kodissasi oma tietty paikkansa. Siinäkin arvomaailmamme kohtasivat.

Mutta ennen pitkää tuli päivä, jolloin muutin pois naapurustostasi, lähemmäs työpaikkaani. Se oli sinulle kova paikka, mutta otit asian kuitenkin rauhallisesti. Asuisit rivitaloasunnossasi niin pitkään kuin vielä omin avuin tai avustettuna pystyisit. 

Yhteydenpitomme harveni, mutta jatkui kuitenkin puhelimitse. Silloin tällöin myös tapasimme. Eräänä päivänä kerroit, että pistoksesi on jouduttu lopettamaan, koska kehossasi ei ollut enää paikkaa, johon voisi piikin iskeä, koska kahta kertaa ei voinut pistää samaan paikkaan. Nyt sinulla ei ollut mitään lääkettä MS-tautiisi. Voit vain odottaa taudin pahenemisvaihetta. Mutta otit senkin tiedon rauhallisesti. 

Myöhemmin sain kuulla, ettet enää pärjännyt rivitaloasunnossasi edes avustettuna, vaan olit saanut paikan palvelutalosta. Siellä olit kuitenkin lähes oman onnesi nojassa, kunnes monien vaiheiden kautta pääsit palvelukotiin, jossa sinusta todella huolehdittiin. Olit itsekin tyytyväinen uuteen kotiisi.

Kävin sielläkin sinua tapaamassa. Lähes joka käynnillä sain kuulla huonoja uutisia. Olit saanut kuulla, että ainoa sisaruksesi - ulkomailla asuva isoveljesi - oli kuollut. Et olisi kuntosi vuoksi päässyt hautajaisiin, vaikka olisit saanut tiedon hieman aikaisemminkin. Vähän myöhemmin menetit myös isäsi. Äitisi oli kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Nyt sinulla ei ollut enää ketään lähiomaisia jäljellä.

Mutta ei siinä kaikki. Soitin sinulle loppukeväällä, koska en koronan takia voinut tulla sinua tapaamaan. Kyselin vointiasi. Vastasit reippaasti, vaikka olosi ei varmasti ollut kovin hyvä. Kerroit, että sinulla on todettu keuhkosyöpä, eikä sitä voida hoitaa mitenkään. Olin sanaton. En voinut kuin toivoa sinulle voimia ja rohkeutta. Rohkeutta sinulla kyllä olikin, kaikista kokemistasi vastoinkäymisistä huolimatta.

Kesän jo vaihduttua syksyyn sain puhelinsoiton. Siellä ei ollut ystäväni, vaan hänen avustajansa. Hän kertoi, että Seija oli nukkunut pois edellisenä yönä, 56-vuotiaana. 

Ennen kuolemaansa hän oli antanut avustajalleen tarkat ohjeet, miten ja minne hän halusi tulla haudatuksi. Ei mitään muistotilaisuutta eikä seremonioita. Vain metallilaatta yhteiseen muistokiveen ja kuolinilmoitus lehteen jälkikäteen. Siinä kaikki. Tyypillistä Seijaa. Nyt hän on vapaa kivuista ja säryistä. 

Tämä oli viimeinen palvelus, jonka voin sinulle tehdä. Kauniit muistoni sinusta jäävät elämään.

                                                                                                           Tarinataituri 12.10.2020

Laajoilla alueilla

Säätiedotukset ovat muuttuneet kummallisiksi. Ensin kerrotaan monisanaisesti, millaisia ilmavirtauksia ja säärintamia on Atlantin yllä, millainen sää vallitsee Etelä- ja Keski-Euroopassa, ja kun viimein tarkastellaan oman maan säätä, ei siitä juuri selviä, millainen sää omalla kotipaikkakunnalla on. Eikä asiaa helpota se, että samassa lähetyksessä pohditaan usean päivän säätä. Mitä siitä kaikesta jää mieleen?

Tulee ikävä niitä aikoja, kun säätiedotukset alkoivat: ”Ahvenanmaalla, Turun ja Porin, Uudenmaan, Kymen ja Hämeen läänissä.”  Silloin pysyi helpommin niin sanotusti kartalla oman paikkakunnan säästä, kunhan vain tiesi, missä läänissä asui. Tuulen nopeus ilmoitettiin boforeina. Se tosin lienee ollut useimmille katsojille tai kuulijoille vieras käsite. Myrskystä, kovasta tuulesta tai kulovaarasta (nykyisin metsäpalovaara), varoitettiin erikseen säätiedotuksen yhteydessä. Silloin ei puitu Euroopan eikä koko viikon säätä kerralla.

Nyt säätiedotuksista onkin vaikeampaa saada selvää, vaikka käytettävissä on nykyinen huipputekniikka tietokoneanalyyseineen ja automaattisine sääasemineen. Tästä huolimatta edes seuraavan päivän säätä ei aina pystytä luotettavasti ennustamaan.

Läänejä ei enää ole, eivätkä säätiedotukset ole edes maakuntakohtaisia, vaan meteorologi puhuu tähän tapaan: ”Suuressa osassa maata…”, ”Laajalti…” , ”Laajoilla alueilla…”, ”Monin paikoin…”, ”Idässä… …lännessä”. Mistä alkaa itä ja mikä osa Suomea kuuluu länteen tai siihen ”laajaan alueeseen”? Entä mitä paikkoja tarkoitetaan ilmaisulla ”monin paikoin”?

Merkillistä on sekin, että sääilmiöistä puhutaan monikossa. Montaako sadetta tarkoitetaan, kun puhutaan sateista? Tänään sataa ja huomenna sataa – kaksi sataa? Ennen opetettiin, että sääilmiöistä, kuten tuuli, sade, ukkonen ja sumu, käytetään tavallisesti vain yksikkömuotoa. Sekin on tainnut muuttua?

Varmin tapa selvittää, millainen sää kotipaikkakunnalla vallitsee, on mennä ulos, nuuhkia ilmaa ja kokeilla, sataako. Tai hankkia kotiin yksinkertainen "aasin häntä -säähavaintoasema”. Jos aasin häntä on kuiva, on kaunista. Jos häntä on märkä, sataa. Jos aasin häntä heiluu, on tuulista.

Tarinataituri 10.10.2020