Entisajan älypelejä

Toisin kuin voisi kuvitella, älypelit eivät ole uusi keksintö. Älypeleiksi voisi kutsua kaikenlaisia älyä ja nokkeluutta vaativia pelejä. Niitä on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Hautalöytöjen perusteella tiedetään, että jo yli 5 000 vuotta sitten muinaisessa Egyptissä pelattiin Senet-nimistä lautapeliä, jota pidetään yhtenä vanhimmista tunnetuista peleistä. Muinaisilla kiinalaisilla, kreikkalaisilla, roomalaisilla, inkoilla ja atsteekeilla oli heilläkin omat pelinsä, joissa tarvittiin sekä älyä että taitoa. Shakkipelin keksijästä ei ole tietoa, mutta sen arvellaan olevan peräisin 400-luvulta Kiinasta, Intiasta tai muinaisesta Persiasta. Uusimpien löydösten perusteella shakkia on pelattu Euroopassakin jo 600-luvulla. Noppa on tunnettu arpomisvälineenä Mesopotamiassa jo yli 3 000 vuotta sitten. 

Omat pelikokemukseni ulottuvat vain muutaman vuosikymmenen päähän, mutta siinäkin ajassa on tapahtunut muutoksia. Omassa lapsuudessani oli tavallista, että koko perhe pelasi yhdessä. Pelivälineet löytyivät yleensä kotoa tai ne tehtiin itse. Kotipihalla heitettiin kesällä tikkaa, jos sää oli suotuisa. Tikanheiton tuloksia laskiessa kehittyi yhteenlaskutaito kuin huomaamatta. Talvella, lomalla tai huonolla säällä pelattiin esimerkiksi Afrikan tähteä ja muita lautapelejä, kun riittävän monta perheenjäsentä oli koolla. Tähän tarjoutui tilaisuus erityisesti joululomalla, kun kaikilla oli vapaata.

Meidän perheessä erityisen suosittu peli oli Korona. Sitä pelattiin joko neljästään kahden hengen joukkueissa tai kaikki kaikkia vastaan. Koronapeliin tarvittiin neliömetrin kokoinen, vanerista valmistettu pelialusta sekä jokaiselle pelaajalle lyöntikeppi ja kahdeksan pientä ja yksi iso pelinappula (meillä sitä kutsuttiin molaksi, mutta se tunnetaan myös mm. nimillä lätkä, iso, molo ja limppu). Kepillä lyötiin isoa pelinappulaa, jonka avulla piti saada omat nappulansa pelilaudan kulmissa oleviin purkkeihin. 

Juho Jussilan 1920-luvulla kehittelemä Fortuna löytyi tuolloin melkein joka kodista. Fortunassa oli (yleensä) kymmenen isoa marmori- tai metallikuulaa, jotka pelaaja yritti saada yksi kerrallaan pelialustalla oleviin koloihin tai nauloilla rajatuille pelialueille. Pelialusta oli toisesta päästä kaareva ja tehty paksusta koivuvanerista. Kuulia lyötiin - tai työnnettiin - pienellä puisella kepillä. Jokaisella kololla ja nauloilla rajatulla alueella oli tietty pistemäärä, joka oli merkitty pelialustaan. Tässäkin pelissä kehittyi yhteenlaskutaito, sillä jokaisen kuulan tuottamat pisteet laskettiin yhteen.

Korttipelit olivat käteviä, koska niihin tarvittiin ainoastaan pelikortit. Korttipakka oli helppo ottaa mukaan ja pelin sai nopeasti käyntiin. Lapsena tulivat tutuiksi muun muassa sellaiset korttipelit kuin Musta Maija, Kasino ja Paskahousu. Korttipelissä saattoi voittaa tuurilla, mutta usein niissä pystyi myös taktikoimaan. Korttipelit kehittävät muistia ja strategista ajattelua, joten ne olisivat hyödyksi nykyihmisellekin.

Viimeinen tikku -peli oli kärsivällisyyttä ja vakaata kättä vaativa peli. Peliin riitti askillinen tulitikkuja, jotka kaadettiin kasaksi pöydälle. Jos haluttiin enemmän haastetta, käytettiin useamman tulitikkuaskin tikkuja. Aloittaja otti kasasta niin monta tikkua kuin pystyi ilman, että liikutti muita tikkuja. Kun se ei enää onnistunut, vuoro siirtyi seuraavalle pelaajalle. Lopuksi laskettiin, kuka oli saanut eniten tikkuja.

Kirppupeliä pelattiin joko kaupasta ostetulla "oikealla" Kirppupelillä, johon kuului pieni purkki ja muovisia "nappeja", tai kotoa löytyvillä välineillä. Pelin tavoitteena oli "ampua" isoilla napeilla pienempiä nappeja purkkiin. Voittaja oli se, joka ensimmäisenä sai kaikki omat nappulansa ammutuksi purkkiin. Kotioloissa pelivälineiksi kelpasivat myös tavalliset napit ja teevati.

Mitäpä, jos ottaisimme nämä vanhat pelit uudelleen käyttöön?

Kuvassa vasemmalla Fortuna, Uno-kortit,
tavalliset pelikortit ja alimpana tulitikkuja.

Tarinataituri 27.12.2023

 

Koulunkäyntiä 2050-luvulla

Suomen PISA-tulokset (PISA = Programme for International Studens Assessment) on saatu nousuun, kun koulussa palattiin perusasioiden pariin. Alakoulussa keskitytään lukemisen, laskemisen ja kirjoittamisen opetteluun.  

Käsialalla kirjoittamista ja liitutauluja on alettu arvostaa. Kosketusnäytöllisten älytaulujen tilalle on tuotu varastoista löytyneet vanhat liitutaulut, kun huomattiin, että lapset nauttivat päästessään kirjoittamaan, laskemaan ja piirtämään vanhanaikaisilla liiduilla vanhanaikaiselle liitutaululle. He suorastaan jonottavat päästäkseen taulun ääreen. 

Isovanhempien sata vuotta sitten oppima koukeroinen käsiala monine silmukoineen on lasten mielestä kiehtovaa ja hienoa, joten hekin haluavat oppia sitä. Koulussa käsialakirjoitusta voi kuitenkin opetella ainoastaan valinnaisena aineena. Siitä on tullut tosi suosittua. Muulloin harjoitellaan tietokoneen näppäimistön käyttöä ja älylaitteilla kirjoittamista. Tutkijat ovat havainneet, että kirjoja lukevat ja käsialalla kirjoittavat oppilaat muistavat opiskelemansa asiat paremmin ja menestyvät myöhemmissä opinnoissaan paremmin kuin älylaitteita käyttävät. Monista heistä on tullut kirjoittamisen tai piirtämisen ammattilaisia.   

Tutkijat ovat ihmeissään käsialakirjoituksen saamasta suosiosta, vaikka on jo pitkään tiedetty käsialaharjoitusten myönteisistä vaikutuksista aivotoimintaan, oppimiseen ja hienomotoriikan kehitykseen. Päättäjät haluavat asiantuntijoita kuultuaan ottaa käsialan harjoittelun uudeksi oppiaineeksi alakoulussa.

Käsityötaidot ovat unohtuneet, koska lapset eivät enää tee käsitöitä yhdessä vanhempien kanssa eikä koulussakaan opeteta käsityötä. Siihen ei ole tarvetta, koska kaiken voi tilata helposti netistä tai ostaa kaupasta. Käsitöiden teko ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska Aasian maissa pystytään valmistamaan massatuotantona kaikenlaisia tavaroita halvemmalla. Suomessa lapset eivät osaa sahata, naulata eivätkä höylätä. He eivät osaa nimetä työkaluja eivätkä tiedä, mihin höylää, viilaa tai talttaa käytetään. Myös tekstiilityön taidot, kuten virkkaaminen, neulominen ja ompelukoneen käyttö, ovat harvinaisia.

Lasten ja nuorten tieto menneistä ajoista on hatara, koska historiaa opiskellaan kovin vähän, alakoulussa vain yksi tai kaksi tuntia viikossa. Siinä ajassa ei paljoa ehdi. Muinaisesta Egyptistä, antiikin Kreikasta ja Roomasta luetaan enemmän kuin Suomen historiasta. Siitä opiskellaan vain pintaraapaisu. Sama meno jatkuu yläkoulussa. Niinpä lapset ja nuoret muistavat Suomen historiasta hädin tuskin sen, milloin Suomi itsenäistyi. 

Historian tietojen laajentamiseksi lapsia viedään museoon. Siellä he saavat nähdä, millaisia ovat esimerkiksi rukki ja kirnu. Heillä ei kuitenkaan ole käsitystä siitä, mitä niillä tehtiin tai miten niitä käytettiin, koska sitä ei heille ole kerrottu eikä näytetty. Museossa esineisiin ei saa koskea. Niitä saa vain katsella.

Päättäjät ovat havahtuneet ja huolestuneet tilanteesta. Historian opiskeluun annetaan lisätunti ja aletaan painottaa oman maan historiaa. Koulussa aletaan taas opettaa käsityötä. On luovuttu epämääräisistä käsitteistä "kovien ja pehmeiden materiaalien käsityö" ja palattu perinteisiin nimityksiin puutyö ja tekstiilityö. Suomessa on iät ja ajat valmistettu esineitä puusta ja tehty käsitöitä langoista ja kankaista, joten perinteiset käsityötaidot ja niiden nimitykset halutaan palauttaa kunniaan. 

Erityisluokat ja -koulut on otettu uudelleen käyttöön, kun huomattiin, etteivät kaikki voikaan opiskella samassa suuressa ryhmässä, eivätkä valtion ja kuntien määrärahat riitä ylimääräisten opettajien ja koulunkäynninohjaajien palkkaamiseen. Koska kellään ei ole työrauhaa, on avokonttorin tyylisiä opiskelutiloja alettu muuntaa takaisin erillisiksi luokiksi, jotta saataisiin parempi opiskelurauha.

Koulukiusaamista esiintyy edelleen, se on vain monipuolistunut. Fyysisestä kiusaamisesta on siirrytty yhä enemmän nettikiusaamiseen, koska jokaisella on älypuhelin ja muita älylaitteita. Äly on siirtynyt päästä teknisiin laitteisiin. Paljon mainostettu tekoäly ei osoittautunutkaan niin hyväksi kuin kuviteltiin, vaan se lisäsi kiusaamista ja vaikeutti syyllisten löytämistä.

Koulunkäynti saattaa hyvinkin olla tällaista kolmenkymmenen vuoden päästä - tai sitten ei. Lue tämä blogi silloin uudelleen, niin näet!

Siirtoleukapihdit eli "papukaijapihdit"

Tarinataituri 6.12.2023