Suvivirsi suomeksi

Sanotaan, että kesä ei ala ennen kuin kouluissa lauletaan suvivirsi. Muutaman viikon kuluttua koittaa tuo aika. Suvivirren melodia on ruotsalainen kansansävelmä, joka on peräisin jo 1600-luvun lopulta. Virren sanat on todennäköisesti runoillut ruotsalainen pappi Israel Kolmodin (1643–1709), mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Joka tapauksessa Ruotsissa suvivirttä on veisattu jo yli kolmesataa vuotta, meillä hieman vähemmän aikaa. Ruotsinkielisessä virsikirjassa laulu alkaa sanoilla Den blomstertid nu kommer (alun perin sommartid), suomenkielisessä Jo joutui armas aika. Suomenkielisessä virsikirjassa tuo numero 571 lienee yksi tunnetuimmista ja suosituimmista virsistä.

Mutta mitä kaikkea sisältyykään noihin virren sanoihin? Tuon vanhan virren sanat eivät avaudu aivan helposti tämän päivän laulajille. Tämä kävi ilmi, kun opetin suvivirttä kolmasluokkalaisille. Sanat synnyttivät melkeinpä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jo ensimmäisessä säkeistössä on runsaasti sanoja, jotka ovat nykypäivän lapsille vieraita. Vaikka melodia on tuttu ja melko helppokin, piti säkeistöt käydä läpi melkein sana sanalta. Luulenpa, etteivät kaikki aikuisetkaan tuntisi kaikkia virressä esiintyviä sanoja ja käsitteitä.

Mikä on suvi? Millainen on armas aika? Entä mikä on siunaus? Mitä tarkoittavat sanat suopi, luopi ja elohon? Kerroin, että runokielessä (kuten virsissä) sanoja taivutetaan usein normaalista poikkeavalla tavalla ja loppuun lisätään erilaisia päätteitä (suoda > suopi, luoda > luopi), jotta saadaan riimipareja ja sanat sopivat paremmin laulun melodiaan. Vanhoissa runoissa ja lauluissa esiintyy usein sanoja, joita ei enää nykyään käytetä, kuten elo (elämä) ja venho (vene). Armas tarkoittaa rakasta ja on myös miehen nimi. Ensimmäisessä säkeistössä sana se viittaa auringon lämpöön, joka herättää luonnon elämään.

Mutta nyt oli ”selitetty” vasta ensimmäinen säkeistö! Toisessa säkeistössä oli vähintään yhtä paljon ”avattavia” käsitteitä. Mitä ovat niitty, vihannointi, laiho, laakso ja lehtiverho? Huminointi ehkä oli jollakin tasolla tuttua, kun tuuli humisee puiden latvoissa.

Kolmannessa säkeistössä pääsinkin jo helpommalla. Ei tarvinnutkaan selittää kuin käsitteet Herran kansa, sielu, armo ja laupias. Sielu -sana herätti mielenkiintoista keskustelua. Mikä on sielu? Onko se jotain sellaista, jonka voi irrottaa ja liittää johonkin?

Kello soi. Musiikin tunti kului osittain äidinkielen parissa. Mutta ehkäpä tämän pohdiskelun ansiosta joku sai uutta innoitusta ja suvivirsi kaikuu entistä kauniimpana!


Tarinataituri 25.4.2023

Unohdetut sanat

Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä on kahdella suomen kielen suurmiehellä merkkipäivä, nimittäin Mikael Agricolalla ja Elias Lönnrotilla. Agricolalla tämä oli kuolinpäivä, Lönnrotilla syntymäpäivä. Sammattilaiset kunnioittavat Lönnrotia järjestämällä hänen syntymäpäivänsä läheisenä lauantaina Kotokontupäivän, jossa paikalliset yhdistykset, yritykset ja yhteisöt esittelevät toimintaansa. Tänä vuonna Kotokontupäivää vietettiin pääsiäisen vuoksi viikkoa myöhemmin. Jos Lönnrot eläisi, hän varmaan myhäilisi tyytyväisenä, kun hänen mittavaa elämäntyötään muistetaan vielä kaksisataa vuotta myöhemmin.

Kotokontupäiviltä löysin mielenkiintoisen kirjan, espoolaisen sanakirjantekijän ja sanatutkijan Kalevi Koukkusen kokoaman järkälemäisen teoksen Peltoveturi ja notkistelija – Unohdettujen sanojen kirja (Aviador 2022). Vaikka tekijän nimi ei viittaa siihen, että kirja koukuttaisi lukijaa, ainakin minun mielenkiintoni se vangitsi heti. Koukkunen kertoo Länsiväylä-lehdessä (19.3.2023) tutkineensa suomen kielen sanastoa peräti 55 vuotta. Sanakirjan tekemiseen häneltä meni 13 vuotta. Hänen tärkeimpänä lähdeteoksenaan oli Elias Lönnrotin laatima, yli 200 000 sanaa sisältävä Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Koukkusen kirjassa on ”lönnrot-suomi” ja ”suomi-lönnrot” -osassa kummassakin 17 000 sanaa ja sivujakin 580.

Koukkunen on esikuvansa Lönnrotin tavoin tehnyt tarkkaa ja perusteellista työtä. Kirjaa selatessa hämmästys ja kunnioitus Lönnrotin työtä kohtaan vain kasvaa. On uskomatonta, miten hän muiden toimiensa ohella on vielä eläkepäivinään toimittanut sanakirjan, jossa on enemmän hakusanoja kuin kuusiosaisessa Nykysuomen sanakirjassa. Eikä siinä kaikki: koska kirjoitettu suomen kieli oli Lönnrotin aikana vielä ”lapsenkengissä”, Lönnrot apulaisineen käänsi, muotoili ja keksi sanoja eri murteiden pohjalta. Monet Elias Lönnrotin keksimät kielioppiin, yhteiskuntaan, lääketieteeseen, oikeustieteeseen ja kasvitieteeseen liittyvät sanat ovat käytössä vielä tänä päivänäkin. Merkittävänä apuna sanojen keksimisessä hänellä oli mm. Volmar Schildt (Kilpinen), joka kävi kirjeenvaihtoa hänen kanssaan ja lähetteli sanalistojaan professorille arvioitavaksi.

Uskomatonta on myös se työ, jonka Lönnrotin sanakirjan latoja aikanaan teki. Koko mittava teos on Lönnrotin elämäkerran kirjoittajan Aarne Anttilan mukaan lähes kokonaan yhden miehen, turkulaissyntyisen Gustaf Adolf Berggrenin, latoma. Koukkunen valottaa kirjassaan myös tämän ”kirjapainotaiturin” elämänuraa. Berggrenin on pitänyt osata ainakin suomea ja ruotsia, mahdollisesti muitakin kieliä, sekä hallita sen ajan koukeroinen kirjasinlaji, fraktuura.

Kaikki Lönnrotin keksimät sanat eivät kuitenkaan jääneet elämään hänen jälkeensä. Juuri näitä sanoja Kalevi Koukkunen teokseensa on ansiokkaasti koonnut. Sanoista näkyy yritys ”selittää” (tai avata, kuten nykyisin sanotaan) jotain sanaa tai käsitettä sen ajan lukijalle. Esimerkiksi kapakka > juomala, kaunokirjallinen > sulolauseinen ja taidegalleria > ihannevarasto. Osa sanaehdotuksista kuvailee hyvin kohdettaan ja olisi hyvin voinut vakiintua suomen kieleen, kuten nollaa tarkoittava tyhjykkä, sanojen muodostamista tarkoittava sanata tai vaikkapa pieni este, haitake.

Lönnrotin luovuus ja kekseliäisyys on hämmästyttävää. Jostain syystä esimerkiksi typeryyteen tai hitauteen liittyviä synonyymejä sanastossa on runsaasti. Tyhmyri voisi olla vaikka hokari, tölkkö, urvelo, uuvatti, pokopää, tolo, töskö tai ällökäs. Hidasteluun viittaavat esimerkiksi sanat kehnotella, laatustaa, sinkata ja taulastaa. Kansanomaisia ilmaisuja, jotka ovat tunnistettavissa nykykielessäkin, ovat esimerkiksi persesauna > selkäsauna ja verbiä tarkoittava tekosana (myös lausukka tai teokas). Kirjan nimessä esiintyvä sana peltoveturi viittaa traktoriin ja notkistelija balettitanssijaan. Rikasta tämä suomen kieli!


Tarinataituri 19.4.2023