Kikkailua

Ihmettelin lapsena, miksi kauppojen tarjoushinnat olivat melkein aina 99- tai 95-loppuisia. Miksi jokin tuote maksoi vaikkapa 99 markkaa 90 penniä eikä tasan sata markkaa? Se olisi ollut paljon yksinkertaisempaa. Eihän noilla muutamilla penneillä kuitenkaan olisi mitään käytännön merkitystä – paitsi, jos ne puuttuivat kukkarosta. Myöhemmin ymmärsin, että nuo hinnat olivat mainoskikka. Esimerkiksi 99,99 vaikuttaa äkkiseltään edullisemmalta kuin kolminumeroinen tasaluku 100, vaikka hintaeroa on vain yksi penni.

Päässälaskutaito on kaupassa asioidessa edelleenkin tarpeen, jottei kassalla tule yllätystä. ”Ysiysi” -tuotteista  kertyy helposti suurempi summa kuin miltä euromäärä hyllyn reunassa näyttää, ellei ota huomioon myös senttejä ja pyöristä hintoja ylöspäin lähimpään tasaeuroon. Valitettavasti tuo päässälaskutaito on hiipunut, kun kassakone näyttää valmiiksi, paljonko asiakkaalle pitää antaa rahasta takaisin. Kuinkahan moni nykyisistä kassoista osaisi antaa rahasta oikein takaisin ilman apuvälineitä?

Ostin kesällä kumppanini kanssa kaupan edustalta marja- ja vihannesmyyjältä kaksi litraa uusia perunoita, jotka maksoivat kahdeksan euroa litra, sekä litran mansikoita, joiden hinta oli 5,50 euroa. Myyjätyttö rupesi laskemaan loppusummaa taskulaskimella. Onneksi hän päätyi samaan lopputulokseen kuin minä pikaisella päässälaskulla eli sai hinnaksi 21,50 euroa. Paljon on maailma muuttunut siitä ajasta, kun kaupan kassa antoi asiakkaalle palautusrahat käteen aloittamalla laskemisen ostosten loppusummasta.

Nyt ostosten loppusumma pyöristetään kassalla lähimpään viiteen senttiin. Voipa joku oikein nuuka ihminen käyttää sitä hyväkseenkin ostamalla vain tuotteita, joiden hinta pyöristetään alaspäin ja maksamalla nämä aina erikseen. YouTubessa olen nähnyt videon, jossa mies ostaa kaupasta yhden irtokarkin, laittaa sen pussiin ja menee sen kanssa kassalle. Koska tuo yksi karkki painaa niin vähän, että kassakone näyttää sen hinnaksi kaksi senttiä, on loppusumma nolla euroa, eli hän saa karkin ilmaiseksi. Sen jälkeen hän ”ostaa” lisää näitä ”maistiaiskarkkeja”. Ehkä juuri siksi monissa kaupoissa onkin nyt ilmoitettu irtokarkkiostosten minimihinta.

Vaikka kaupassa sentit pyöristetään tarvittaessa myös ylöspäin, esimerkiksi 3,98 euroa on käteisellä maksettaessa tasan neljä euroa, pyöristetään pankissa senttejä ainoastaan alaspäin. Jos tilillä on vaikkapa 99,99 euroa, ei pysty nostamaan pankkiautomaatista sataa euroa – eikä pankistakaan. Et liioin pysty nostamaan koko summaa, jos tililläsi on 100 euroa ja 1-4 senttiä. Mihin silloin mahtavat nuo sentit kadota?

Mainokset ne vasta kummallisia ovat. Silmälasiliike mainostaa, että silmälasien ostaja saa toisen linssin ilmaiseksi. Kuka nyt yhden linssin silmälaseja ostaisi? Eräässä silmälasimainoksessa luvataan, että ”ikäsi on alennusprosenttisi”. Jos siis 50-vuotias ostaa silmälasit kyseisestä liikkeestä, hän saa niistä 50 prosenttia alennusta. Saisiko satavuotias sitten lasit ilmaiseksi? Entäpä lupaus, ”osta kahdet lasit, saat kolmannet kaupan päälle”? Kolmannet lasit eivät kuitenkaan ole samanlaiset kuin ensimmäiset tai toiset, vaan halvemmat. Samaa kikkaa käytetään vaatemainoksissakin: ”osta kolme, maksa kaksi!” Entäpä, jos ostaa kaksi ja maksaa yhden? Tai ”ostaa” yhden eikä maksa sitä ollenkaan? Ei taitaisi mennä samalla logiikalla.

Usein jotain tavaraa on ”rajoitettu erä”. Olisi kiva tietää, kuka niitä eriä on ”rajoittanut”? Tuolla ilmaisulla halutaan ilmeisesti antaa asiakkaalle sellainen mielikuva, että tuote voi suuren kysynnän vuoksi loppua, ellei toimi nopeasti.

Joissakin huonekaluliikkeissä näyttää aina olevan loppuun- tai alennusmyynti. Normaalihinnoista luvataan jopa 70 prosenttia alennusta. Tarkkasilmäinen huomaa, että jopa -sana on pienellä tekstillä suurimman alennusprosentin edessä. Kaikkea ei siis myydäkään 70 prosentin alennuksella. Kysyin kerran tuollaisessa ”alennusmyynnissä” myyjältä, mitä huonekaluja heiltä saa 70 prosentin alennuksella. Niitä löytyi tasan yksi, ja sekin yksittäiskappale. En myöskään saanut selvyyttä, onko noita alennustuotteita koskaan edes myyty ”normaalihinnoilla”, vai olivatko ne tuulesta temmattuja. Epäilen jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Ostimme tunnetusta huonekaluliikkeestä laadukkaan sohvan. Kaikki sohvat myytiin silloin puoleen hintaan. Kävimme puoli vuotta myöhemmin katsomassa, mikä sen sohvan hinta nyt oli. Se oli edelleen ”tarjouksessa” puoleen hintaan.

 

Tarinataituri 31.7.2021

Koululaulua ennen ja nyt

Kansakouluaikana oli tavallista, että pidettiin laulukokeita. Kukin oppilas lauloi vuorollaan luokan edessä opettajan säestäessä harmonilla. Opettaja sitten arvioi suoritusta ääneen koko luokan kuullen. Eipä ihme, että tuo tilanne oli monille jännittävä, ehkä pelottavakin, sillä musiikin todistusnumero muodostui laulukokeen tuloksesta. Opettaja oli paljon vartijana, kun hänen piti arvioida taiteellista suoritusta. Mutta jotenkinhan se musikaalisuus piti osoittaa.

Olen kuullut tapauksesta, joka sattui vuosikymmeniä sitten kansakoulun laulukokeessa. Opettaja oli sanonut pojalle, jolla ei tunnetusti ollut lauluääntä: ”Saat vitosen, jos et laula, ja nelosen, jos laulat!” Taisipa tuo poika valita ensin mainitun vaihtoehdon.

Niin koulun musiikinopetus kuin laulukokeetkin ovat noista ajoista kovasti muuttuneet. Kansakoulun aikaan luokissa ei juuri ollut muita soittimia kuin urkuharmoni, jota sitäkin soitti useimmiten opettaja. Koulupäivä aloitettiin aamuhartaudella, jota myöhemmin alettiin kutsua päivänavaukseksi. Aamuhartaudessa opettaja luki tai kertoi jonkin opettavaisen kertomuksen – useimmiten Raamatusta. Sitten laulettiin virsi tai osa siitä. Opettaja säesti harmonilla. Lopuksi laitettiin kädet ristiin ja rukoiltiin. Ei siinä kyselty, uskooko Jumalaan tai haluaako osallistua, vaan oli itsestään selvää, että kaikki olivat mukana. En muista, että ainakaan omana kansakouluaikanani kukaan olisi tuota tapaa paheksunut. Se on sitten eri asia, missä ajatukset harhailivat.

Toisin ovat asiat nyt. Monissa kouluissa ja luokissa jää päivänavaus kokonaan pitämättä, koska sitä ei ole nähty tärkeäksi eikä siihen ole varattu aikaa. Jos päivänavaus pidetäänkin, se on yleensä ei-uskonnollinen, jotta myös toisinuskovat ja uskonnottomat voisivat osallistua. Koulun joulu- ja kevätjuhlat ovat niin ikään muuttuneet ei-uskonnollisiksi, eikä koulussa muutenkaan juuri virsiä tai hengellisiä lauluja lauleta. Uskonnon tilalle on jo monta vuotta voinut valita elämänkatsomustiedon. Tuntuu siltä, että olemme ”heittäneet lapsen pesuveden mukana” eli luopuneet omista suomalaisista perinteistämme, jottemme vain loukkaisi ketään.

Kun ennen vanhaan koulun musiikkitunneilla laulettiin raittiuslauluja, kansanlauluja, lastenlauluja ja maakuntalauluja reippaasti koko luokan voimin, ei tämän päivän oppilaille opeteta edes oman maakuntansa maakuntalaulua, koska ei ole maakuntiakaan. Myöskään Pohjoismaiden, saati sitten kaukaisempien maiden, kansallislaulut eivät enää kuulu alakoulun musiikissa opeteltaviin asioihin. Sen sijaan luokissa soivat uusimmat hitit. Vanhat iskelmätkään eivät ole nuorisolle tuttuja. Lapset tuntevat hyvin netissä ja televisiossa esiintyvät nykyartistit mutta eivät Sibeliusta, Tshaikovskia tai muita klassisia säveltäjiä.

Entisaikaan – ja vielä omana kouluaikananikin – opeteltiin paljon lauluja ulkoa. 1930-luvulla koulunsa käynyt äitini osasi monet virret, laulut ja runot ulkoa. Ne hän oli opetellut jo kansakoulussa, joten hän muisti ne vielä vanhoilla päivilläänkin. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, pätee tässäkin. Nyt ei koulussa lauluja sen paremmin kuin muitakaan asioita tarvitse juuri ulkoa opetella, eikä ulkoa opettelu taida lapsia ja nuoria juuri kiinnostaakaan, vaikka se olisi valtava henkinen pääoma.

Eivät ole laulujen sanatkaan säilyneet ennallaan. Laulujen pilaversiot ovat tuttuja jo omalta kouluajaltani, eikä tilanne ole siinä suhteessa muuttunut paremmaksi. Jos alakoulun musiikin tunnilla lauletaan vaikkapa joululauluja, monista lauluista lapsille ovat tutumpia pilaversiot kuin alkuperäiset sanat. Esimerkiksi Lasten liikennelaulussa kuulee oikeiden sanojen (Siksi valpas aina mieli, se on turva jokaisen) sijasta laulettavan ”nasta lautaan, mummo hautaan, se on turva jokaisen”. Tutusta joululaulusta Joulupuu on rakennettu on väännös ”Joulupuu on varastettu, poliisi on ovella…” Yritä siinä sitten opettaa oikeita sanoja!

Laulaminen on silti mukavaa. Se on rentouttavaa ja sillä voi parhaimmillaan viihdyttää sekä itseään että toisia. Kukaan ei ole liian vanha tai nuori laulamaan.

Tarinataituri 9.7.2021

Tuuliviiri

”Tuuliviiri yllä talon katon, monelta se huomaamatta jää. Se kun on liikkumaton, on tyyni silloin sää, hieman se saa levähtää” laulaa Danny eli Ilkka Lipsanen tunnetussa Kari Tuomisaaren suomentamassa laulussa.

Tuo iskelmä on alun perin Italiasta, kuten moni muukin Suomessa suosiota saavuttanut sävelmä. Alkuperäisessä italialaisessa sanoituksessa puhutaan rakkaudesta ja tuulimyllystä (ital. mulino a vento), ei tuuliviiristä. Ehkä suomentajan mielestä tuuliviiri sopii paremmin meidän oloihimme. Suomalainen sanoitus kuvaa paitsi eri suunnista puhaltavia tuulia, myös erilaisia ihmisiä: jotkut ovat levottomia ja antautuvat kaikenlaisten tuulten vietäviksi kuin tuuliviiri. Sanat voisivat kuvata myös ihmistä, joka ei osaa tehdä päätöksiä, vaan muuttaa mieltään vähän väliä. 

Englanninkielinen Wikipedia kertoo, että laulu nousi hitiksi Italiassa vuonna 1967 tunnetun sanmarinolaisen laulajan ja näyttelijän Little Tonyn (oik. Antonio Ciacci) esittämänä. Hän osallistui peräti kymmenen kertaa Italiassa San Remon laulukilpailuun hyvällä menestyksellä. Little Tony syntyi pienessä Tivolin kaupungissa Italiassa, mutta oli erityisen suosittu Isossa-Britanniassa 1950–60-luvulla. Italiaan palattuaan hän ei koskaan hakenut Italian kansalaisuutta, vaan pysyi sanmarinolaisena. Laulun säveltäjiksi on mainittu kolmikko G. Muccia, G. Giardabassi ja G.M. Capuano.

Entisaikaan tuuliviiri oli tuttu näky Suomessa, etenkin vauraiden maalaistalojen katonharjalla. Koristeellinen tuuliviiri toimi eräänlaisena mittalaitteena, josta voi nähdä tuulen suunnan. Laakeroitu tuuliviiri pyöri ketterästi tuulen mukana eri suuntiin. Usein se oli jonkin eläimen muotoinen ja siihen oli merkitty talon rakentamisvuosi tai jokin muu tärkeä vuosiluku.

Erityisen suosittu oli kukko -tuuliviiri. Se juontaa juurensa jo 800-luvulle, jolloin paavi Nikolaus I määräsi, että kirkkojen tornissa piti olla kukkoa esittävä tuuliviiri. Se symboloi Pyhää Pietaria, joka Jeesuksen ennustuksen mukaisesti kielsi Jeesuksen, ennen kuin kukko aamulla lauloi. Kukko muistuttaa ihmisiä katteettomien lupausten antamisesta ja viittaa Jeesuksen vastaukseen Pietarille, kun tämä vakuutti hänelle Getsemanessa uskollisuuttaan: ”Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”.

Tänä päivänä tuuliviirit ovat harvinaistuneet, ainakin meillä Suomessa. Tuuliviiriä pidetään ehkä lähinnä kauniina koristeena, ei niinkään symbolina. Voisimme kuitenkin ottaa opiksemme tuosta tuuliviirin syvällisemmästä puolesta ja pysähtyä välillä miettimään omia lupauksiamme. Ei ehkä kannata luvata sellaista, mitä ei pysty pitämään. 

Tarinataituri 2.7.2021