Pilkun viilausta



Lohjalaisia sananlaskuja 
Lohjan pääkirjaston ikkunoissa
Lapsena ihmettelin, kun jotakin ihmistä kutsuttiin pilkun viilaajaksi. Oliko se kenties jokin ammatti? Tiesin kyllä, millainen työkalu viila on ja miten sitä käytetään. Puun, metallin ja kynsienkin viilaaminen olivat tuttuja asioita, mutta ei pilkun viilaus. Miten ihmeessä pilkkua voi viilata? Myöhemmin asia on toki hieman auennut, mutta opiskeltavaa siinä riittää vieläkin. Viilaamisen tarvetta tuntuisi olevan kovastikin, kun nykytekstejä lukee tai kuuntelee. Nyt ei tunnuta edes tietävän, mikä pilkku on, puhumattakaan siitä, miten sitä pitäisi käyttää.

Muutama esimerkki pilkun väärinkäytöstä. Moni aloittaa sähköpostiviestinsä oikeaoppisesti tervehdyksellä ja isolla alkukirjaimella. Hei, … Mutta miksi ihmeessä laitetaan tervehdyksen jälkeen pilkku ja sen jälkeen taas iso alkukirjain? Meille varttuneemmille opetettiin jo koulussa, että tervehdyssanan jälkeen tulee huutomerkki eikä pilkkua. Hei! Moi! Päivää! Huudahduksissa ja toivotuksissa käytetään niin ikään huutomerkkiä: Varo! Anteeksi! Paljon onnea!

Viimeistään viestin lopussa on sitten seuraava pilkkuvirhe: Terveisin, se ja se. Mistä alkaen terveisin -sanan jälkeen on laitettu pilkku? Ei siihen tarvita pilkkua. Pelkkä Terveisin ja oma nimi riittävät. Ilman pilkkua.

Usein törmää myös siihen, että pilkkua käytetään pisteen sijasta. Pilkku ei ole mikään pisteen korvike, vaikka molemmat ovatkin lukijalle merkkejä tekstin rytmittämisestä ja pienestä tauosta. Kaunokirjallisessa tekstissä runsaan pilkun käytön voisi vielä ymmärtää, mutta ei asiatekstissä, kuten sanomalehdessä. Mutta taitaakin olla päinvastoin: kaunokirjallisuudessa pilkkuja on karsittu ja muissa teksteissä ”pilkutuskone” on käynyt tasaiseen tahtiin? Pilkkuja heitellään sinne tänne, kun se on niin kivaa!

Luulenpa, että suurin syyllinen nykyiseen tilanteeseen on englannin kieli. On niin hienoa osata englantia, että oman äidinkielen vaaliminen unohtuu. Englannissa monet kieliopillisesti meille vieraat ilmaisut ovat arkipäivää, kuten se, että kirjeen alkuun ja loppuun laitetaan pilkku tervehdyksen jälkeen, kuukaudet ja viikonpäivät kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, otsikoissa ja toivotuksissa jopa kaikki sanat isolla. Ihmekös tuo, jos pieni ihminen menee sekaisin.

Minä aion kyllä jatkossakin vaalia suomen kielen oikeakielisyyttä. Olen myös selkokielisyyden  kannattaja. Tingin näistä periaatteista vain äärimmäisissä olosuhteissa: jos kynästä loppuu muste eikä toimivaa kynää ole saatavilla, käsi on loukkaantuneena paketissa tai tietokoneen näppäimistö jumissa. No, ehkä joskus saatan tinkiä periaatteistani myös huvin vuoksi. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti