Sanotaan, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan. Olen eri mieltä. On sekä tyhmiä kysymyksiä, tyhmiä kysyjiä että tyhmiä vastauksia. On virkistävää kuulla joskus oivaltava vastaus tyhmään kysymykseen.
Ehkä tyhmimpiä kysymyksiä, jonka toimittaja voi hengästyneelle urheilijalle esittää rasittavan urheilusuorituksen jälkeen, on: ”Miltä nyt tuntuu?” No, miltä mahtaa tuntua, kun on antanut kaikkensa, on hengästynyt ja hiki virtaa? Ei varmaan kovin mukavalta – ainakaan fyysisesti. Tunnelma ei varmaan ole sen parempi ”hävityn” mitalin jälkeen. Harvoin kukaan sanoo suoraan, että tuntuu niin h******n pahalta, kun mitali meni sivu suun, vaikka kuinka harmittaisi. En ole kuullut, että kukaan olisi liioin pahoitellut sitä, että voitti kisan tai sai mitalin. Sehän nyt on sanomattakin selvää, että silloin ollaan hyvillä mielin. Sen sijaan epäonnistuneen suorituksen jälkeen kuullaan kyllä selittelyjä – ja ilmeisesti niitä halutaankin kuulla.
Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa toimittaja saattaa itse pohjustaa pitkän pätkän jotain asiaa ja esittää sen jälkeen kysymyksen haastateltavalle, mutta ei jätä tälle enää juuri mitään sanottavaa, kun on itse jo melkein vastannut omaan kysymykseensä. Ilmeisesti tällaisiin retorisiin kysymyksiin ei odotetakaan vastausta tai vastaus on jo toimittajalla mielessä. Usein kuultu kysymys esimerkiksi uutislähetyksissä on: ”Mistä tämä kertoo?” Vastauksen pitäisi kai alkaa sanoilla: ”Tämä kertoo siitä, että…”
Mutta eivät ”tavallisten” kansalaisten kysymykset ole aina sen fiksumpia! Omaan korvaani kalskahtaa aina, kun joku kysyy ”Mitä kävi?”. Vastauksen kuuluisi silloin alkaa: ”Kävi sitä, että…” Yleensä kysymyksellä kuitenkin tarkoitetaan, miten kävi, jos toinen on vaikka kaatunut ja kysyjä haluaa tietää, loukkasiko toinen. Sanoilla mitä ja miten on ihan eri merkitys.
Eräällä kurssilla yksi osanottajista kysyi kurssin vetäjältä: ”Kuinka suositeltavaa on käyttää aurinkolaseja, jos on aurinkoinen ilma?” Kaikkea sitä kysytäänkin, ajattelin. Eikö kysyjä osaa itse päättää noin yksinkertaista asiaa? En muista, mitä kurssin vetäjä vastasi, mutta vastaus oli joka tapauksessa hienotunteinen.
Keilahallin kassalla minulta kysyttiin, kun olin maksamassa varaamaani keilavuoroa: ”Montako keilaa?” Olin ihmeissäni. Kymmenenhän keiloja yleensä on, ajattelin. Vasta hetken päästä hoksasin, että kysyjä halusi tietää, kuinka monta keilaajaa radalle tulee. Onneksi en vastannut: ”Kymmenen”.
Kun seurasin televisiosta, mitä toimittajat kyselivät uudelta presidentiltä, en voinut kuin ihmetellä kysymysten laatua ja kirjoa. Osa kysymyksistä koski asioita, joihin presidentillä ei ole vaikutusvaltaa, osa oli epäolennaisia, osa pelkästään viihteellisiä, kuten kysymys presidentin lemmikkikissojen kohtalosta. Tuore presidentti vastasi mielestäni hienosti toimittajien kysymyksiin ja vielä sujuvasti eri kielillä.
 |
| Paljon elämää nähnyt Paavolan tammi Lohjansaaressa. |
Tarinataituri 2.3.2024
