Kesävieraita

Plop! Heräsin varhain aamulla siihen, että jotakin tipahti otsalleni. Ensimmäinen ajatukseni oli, että siinä on vesipisara. Mutta kun se alkoi liikkua kohti nenääni, huomasin, että kysymyksessä onkin jokin elävä olento. Istumaan noustuani näin aamuhämärässä sängylläni hitaasti kävelevän ötökän. Mitä? Oliko minuun eilisiltana puutarhatöitä tehdessäni tarttunut punkki, joka oli purrut minua huomaamattani yön aikana?

Asia selvisi, kun tuo ötökkä pörähti lentämään. Punkit eivät lennä. Vasta ikkunaverhosta pääsin tunnistamaan ötökän harmittomaksi kovakuoriaiseksi.

Huokaisin helpotuksesta. Samalla aloin miettiä, kuinka rikas hyönteismaailma meillä onkaan! On arvioitu, että 99 prosenttia kaikista maailman eliöistä on selkärangattomia. Ihmisten osuus kaikesta elollisesta on siis häviävän pieni. Kuitenkin ihminen on onnistunut omalla toiminnallaan tuhoamaan tai saattamaan uhanalaiseksi myös lukuisat selkärangattomat eläimet. 

Luonnossa riittää ihmeteltävää ympäri vuoden, mutta varsinkin näin alkukesällä. Pölyttäjähyönteiset ovat käyneet vuosi vuodelta harvinaisemmiksi. Oikein ilahduttaa, jos onnistuu näkemään mehiläisen tai kimalaisen lentävän kukasta toiseen. Lapsuusajoilta tutut näkymät, kuten kärpäset lämmittelemässä talon ulkoseinässä kevätauringossa tai ikkunalasia vasten pörräävät kärpäset, mehiläiset, ampiaiset ja muut ötökät, alkavat olla enää muistoja. Perhosia sentään joskus näkee. Jopa tyynen kesäillan ilonpilaajia, hyttysiä, näkee vähemmän kuin ennen. Niitä tulee lähes ikävä, kun tietää niiden olevan monien pikkueläinten ravintoa. 

Monien inhoamia hämähäkkejä on Wikipedian mukaan maailmassa arviolta lähes 45 000 lajia, joista Suomessa tavataan yli 600. Ei siis ole aivan helppoa tunnistaa kohtaamansa hämähäkkiä lajitarkasti. Mutta sen tiedämme, että silläkin on oma tärkeä tehtävänsä luonnon tasapainossa. 

Niinkin alkeellinen selkärangaton kuin kastemato on kuulemma luonnon tasapainon kannalta tärkeämpi kuin ihminen. Jos ihminen katoaisi maapallolta, ei luonnon tasapaino asiantuntijoiden mukaan järkkyisi, mutta toisin on, jos kaikki kastemadot kuolisivat. Se olisi katastrofi. 

Kimalaisen ei pitäisi tukevan ruumiinmuotonsa ja pienten siipiensä takia pystyä ollenkaan lentämään, mutta niinpä se vaan onnellisen tietämättömänä siitä lentelee ympäriinsä. Luontolehdestä luin, että hyönteiset osaavat jopa laskea. Esimerkiksi mehiläinen ”laskee” tuttuja maamerkkejä, joiden avulla se löytää takaisin kotipesäänsä. Kymmenientuhansien medenhakumatkojen tuloksena täyttyvät mehiläispesien hunajakennot, jotka ihminen sitten lopulta tyhjentää ja ”huijaa” mehiläisiltä niiden kovan työn tuloksen.  

Mehiläis- ja muurahaisyhteiskunnassa jokainen yksilö tekee töitä ja työnjako näyttää toimivan ilman työehtosopimuksia tai lakkoilua. Miksei sitten meillä ihmisillä? Ihminen voi oppia paljon eläimiltä, jopa hyönteisiltä. Eipä ihme, että jo Raamatussa Sananlaskujen kirjan kirjoittaja kehottaa: ”Mene, laiska, muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu! (Snl 6:6). Voisiko tuohon enää mitään lisätä?

  Tarinataituri 31.5.2020

Sananlaskujen viisautta

Ainakin itseäni on iän myötä alkanut yhä enemmän kiinnostaa historia, omat sukujuuret ja yleensäkin vanhat asiat. Lieneekö alkavan vanhuuden vai viisauden merkki? Monissa asioissa huomaa, miten viisaita ”entisajan” ihmiset ovatkaan olleet. Esivanhempamme osasivat ilman nykyistä tietämystä ja välineitä rakentaa jopa satoja vuosia kestäviä taloja, ja ihmiset kommunikoivat luontevasti ilman älypuhelimia ja nettiyhteyttä. Kodeissa ei välttämättä ollut muita kirjoja kuin Raamattu, Katekismus ja virsikirja, jotka olivat ahkerassa käytössä. Perheet viettivät paljon aikaa yhdessä, ja lapsille kerrottiin tarinoita. 

Minäkin kuuntelin lapsena mielelläni vanhojen ihmisten tarinointia, jossa rehevän murteen ohessa vilahteli kielikuvia, sananlaskuja ja vertauksia. Nyt sekä murretta että sananlaskuja kuulee valitettavan harvoin, silloinkin lähinnä ikäihmisten suusta. Luulenpa, että jokaisen olisi hyvä tuntea sananlaskujen viisautta. 

Sananlaskut lienevät saaneen alkunsa arkisissa tilanteissa, kun on sattunut jokin hauska tai ikävä tapaus, josta on sitten otettu opiksi. Sananlaskujen avulla on voitu opettaa, neuvoa, varoittaa tai keventää tunnelmaa.  

Aika monet vanhat sanonnat näyttävät liittyvät luontoon ja eläimiin. Jos joku selviää jostakin helpolla tai onnistuu välttymään esim. rangaistukselta, sanotaan, että hän ”pääsi kuin koira veräjästä”. Koira on meille tuttu, mutta entä veräjä? Veräjä on yleensä aitaukseen liittyvä, avattava portti. Entisajan ihmisille veräjät olivat tuttuja, sillä niitä saattoi olla paljonkin yhdessä kylässä. Kun kuljettiin hevosella, jonkun piti mennä avaamaan veräjä, jotta kulkija pääsi jatkamaan matkaansa sujuvasti. Veräjän avaaminen oli pikkupojille sopivaa ja mieluisaa hommaa, koska siitä saattoi saada kulkijalta pienen palkkion.  

Mutta mitä tekemistä koiralla sitten on veräjän kanssa? Ehkäpä joku esi-isistämme on seurannut, miten koira on toiminut kohdatessaan veräjän. Se on ehkä kulkenut veräjän raosta tai ali, tuskin se ainakaan on osannut avata veräjän lukitsevaa salpaa. 

Jos jokin asia vaikuttaa epäilyttävältä tai kierolta, voidaan sanoa, että siihen on ”koira haudattuna”. Taas voidaan kysyä, miten koiran hautaaminen liittyy kieroiluun?  

Eri lähteiden mukaan sanonnan alkuperää ei ole varmuudella pystytty selvittämään. Sitä on tutkittu sekä Ruotsissa että Saksassa, jossa sanonta kuuluu Da liegt der Hund begraben. Sana ”hund” ei viittaisikaan koiraan, vaan muinaisyläsaksan aarretta tai ryöstösaalista tarkoittavaan sanaan.  

1600-luvulla oli uskomus, että aarrekätköä vartioi aina musta, paholaista symboloiva koira, joka maahan kätkeytyneenä karkotti aarteenetsijät pois. Toisen uskomuksen mukaan koira olisikin aarteen tai ryöstösaaliin kätkenyt henkilö, joka ei kuoltuaankaan halunnut kenenkään pääsevän (ryöstö)saaliiseen käsiksi, vaan pelotteli tunkeilijat pois koiran hahmossa. 

Sanonta saattaa viitata myös muinaiseen tapaan haudata koira elävältä tallin tai navetan alle muiden kotieläinten suojelemiseksi onnettomuuksilta. Haju sitten paljasti, mihin koira oli haudattuna. 

Jos joku välttelee jotakin asiaa tai esittää asiansa epäselvästi, kierrellen ja kaarrellen, sanotaan, että hän ”kiertää kuin kissa kuumaa puuroa”. Tälle sanonnalle on varmaan ihan arkinen selitys: kissa tuskin syö puuroa ollenkaan, saati sitten kuumana. 

Jos ihmisellä on  ”ketunhäntä kainalossa”, hän ei ole aivan vilpittömin mielin liikkeellä. Se on melkein sama kuin olisi koira haudattuna. Yhtä lailla henkilö, jolla on ”oma lehmä ojassa”, ajattelee ensisijaisesti omaa etuaan, vaikka onkin naamioinut sen toisen auttamiseksi. 

Mielenkiintoisia ja opettavaisia nuo sananlaskut!

Tarinataituri 21.5.2020

Mökkielämää

Pirkolla ja Paavolla on kesämökki. Jo varhain keväällä he hurauttavat autollaan pääkaupunkiseudulta maaseutumökilleen tekemään valmisteluja kesää varten: tarkistamaan mökin ja ulkorakennusten kuntoa, kunnostamaan pihaa ja puutarhaa, laittamaan venettä ja laituria kesäkuntoon ym. Siinä kuluvat mukavasti pariskunnan kevätviikonloput. Eipä sitä päivätyössä käyvät mökkiä ehtisikään hoitamaan kuin viikonloppuisin. Välillä Pirkosta ja Paavosta tuntuu, että mökki on loputon työmaa oman työn lisäksi. Talkooapu olisi kyllä tervetullutta!

Eläkeläispariskunta Eino ja Salme sen sijaan voivat ottaa mökkiasiat hiukan rennommin. He voivat halutessaan pistäytyä lähellä sijaitsevalla mökillään myös arkipäivinä. Ylläpito- ja kunnostustöitä on voitu tehdä vähän kerrallaan ja tarpeen mukaan. Kaikki tarvittava on tullut vuosien mittaan jo hankittua, joten mökkielämä on enimmäkseen leppoisaa oloa saunanlämmityksineen ja puutarhanhoitoineen. Välillä lapset ja lastenlapset piipahtavat, mutta teini-ikäiset lastenlapset eivät kovin kauaa mökkielämää jaksa. Heistä mökillä on tylsää, sillä kavereita ja harrastusmahdollisuuksia on kaupungissa paljon enemmän. 

Sekä Salmella että Einolla on ajokortti, mutta koska Salme arastelee auton rattiin menemistä vähäisen ajokokemuksensa vuoksi, huolehtii Eino yleensä ajamisesta. Kauppa- ja kyläreissut tehdään yhdessä. Yhteisiä ystäviä ja tuttavia onkin vuosikymmenien varrella kertynyt runsaasti. Siitä huolimatta Eino ja Salme ottavat mielellään vastaan myös vieraita mökilleen. Mökkihöperöksihän siinä tulisi, jos vaan kahdestaan mökissään kököttäisi! 

Toisin ovat asiat yksinhuoltajaäiti Susannalla. Hänellä on paljon tuttavia, jotka kertovat innoissaan kesäsuunnitelmistaan. Yksi lähtee ulkomaille, toinen vaeltamaan, kolmas leirille ja neljäs mökille. Kaikilla tuntuu olevan kivaa tekemistä kesäksi, mutta ei hänellä. Voimat menevät lastenhoitoon ja rahahuolien miettimiseen. Eivät työttömän yksinhuoltajan rahat riitä sen paremmin matkusteluun kuin kesämökin vuokraamiseenkaan. Kuinka usein Susanna onkaan haaveillut, että joku kutsuisi mökilleen, edes päiväksi pariksi. Pääsisi lasten kanssa kerrankin nauttimaan mökkikesästä rantasaunoineen ja grilli-iltoineen!

Aino ja Ilkka hankkivat mökin kauniilta paikalta järven rannalta. Ilkka on omin käsin kunnostanut vanhan mummonmökin ulkorakennuksineen asuttavaan kuntoon, raivannut metsää ja kaislikkoa sekä yhdessä Ainon kanssa sisustanut mökistä itselleen sopivan ”piilopirtin”, jonne voi paeta arjen kiireitä. Aino on laittanut pihalle istutuksia ja yhdessä on tarkkaan mietitty, että kaikki on juuri sellaista kuin he haluavat.

Myös sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat huomanneet, miten mukava ja viihtyisä paikka Ainon ja Ilkan mökki on. Kesälomalla  heidän mökilleen olisi tulijoita enemmän kuin he haluaisivat ottaa vastaan. Usein tulijat kutsuvat itse itsensä, eivätkä kaikki tuo mukanaan edes ruokia, vaan odottavat täyttä palvelua yösijoineen, ruokineen ja saunomisineen. Talon töihinkään osallistuminen ei kaikkia mökkivieraita kiinnosta. 

Niinpä Aino ja Ilkka ovat keksineet mielestään ovelia ”juonia”, joilla he saavat epämieluisat vieraat pysymään poissa. Kun joku on tulossa mökkivieraaksi, he harmittelevat, etteivät ole ehtineet käydä kaupassa ja pyytävät vierasta tuomaan muutaman päivän ruuat tullessaan. Jos tämä ei tepsi, he sanovat, että mökillä on juuri alkamassa talkoot, esim. puunkaatoa, remonttia tai pihan kunnostusta. Myös saunapuita pitäisi pilkkoa. Eipä ole sen jälkeen vieraita näkynyt! Juoni on toiminut niin hyvin, että Aino ja Ilkka saavat rauhassa rehkiä mökillään.

Annika, Jussi, Elina ja Mika haaveilevat hekin kesämökille pääsystä. Nuoria ja terveitä kun ovat, osallistuisivat mielellään vaikka talkoisiin, jos joku vain kutsuisi. Omasta takaa löytyisi työkaluja ja tilavia autojakin tavaroiden kuljettamiseen. Vastapalvelukseksi riittäisi, että saisi iltaisin rentoutua, saunoa ja uida hyvien ystävien seurassa. Mutta ongelma on siinä, ettei kukaan heistä tunne ketään, joka kutsuisi mökilleen talkoihin. Eihän sitä kutsumatta voi kenenkään mökille tuppautua!

Onneksi minä en omista kesämökkiä!

Tarinataituri 9.5.2020