Kesän ääniä

Netissä käytiin keskustelua siitä, mikä on ärsyttävin ääni omakotialueella. Useimmat keskustelijat pitivät mopon, ruohonleikkurin, trimmerin, moottorisahan, sirkkelin, raivaussahan ja koirien räksytystä ärsyttävimpinä, varsinkin, jos näitä ääniä kuuluu aamuvarhaisella.

Harmituksen aiheita olivat niin ikään aggregaatit, traktorit, mönkijät, naapurin kakaroiden metelöinti ja naapurin musiikin kuuntelu, erityisesti basson jumputus. Naapurin huilun soiton harjoittelukaan ei kaikkia miellyttänyt. Useimmat ärsyttävät äänet olivat ihmisistä – ja kuinka ollakaan, useimmiten naapureista – tai heidän koneistaan lähtöisin. Joku koki naapurin tuulikellon helinän tai trampoliinista kuuluvan natinan häiritseväksi. Löytyipä niitäkin, joita lintujen, erityisesti lokkien, varisten ja rastaiden pitämä ”meteli” ärsytti.

Yksi keskustelijoista totesi, kuinka hyvin asiat ovat hänen kerrostalossa asuvalla anopillaan. Siellä on ”aina ihanan hiljaista ja rauhallista” – toisin kuin voisi kuvitella. Jonkun mielestä arjen äänistä häiriintyvän kannattaisi muuttaa johonkin syrjäiseen paikkaan, jossa ei ole naapureita metelöimässä eikä kukaan pahoita mieltään, jos itse metelöi.

Itsekin olen monesti miettinyt, mitkä ovat kesän ärsyttävimpiä ääniä. Onko se mopon, moottorisahan tai muun moottorin pärinä, hyttysen ininä illalla nukkumaan mennessä, herääminen telttaretkellä lokkien, varisten ja rastaiden ääntelyyn vai jokin muu?

Asiaa voi kuitenkin lähestyä toiseltakin kannalta. Kyllä maailmaan ääniä mahtuu! Useimmat mainituista äänistä ovat lyhytkestoisia, satunnaisia ja vuodenaikaan liittyviä. Naapuri ei leikkaa nurmikkoaan ympäri vuoden, kesälläkään tuskin ihan päivittäin. Mopoilija on ehkä vain ohikulkumatkalla, jossain vaiheessa moposta loppuu ehkä bensa tai mopo hajoaa. Puiden sahaaja saa lopulta työnsä valmiiksi. Huilun soittaja oppii taitavaksi, jolloin hänen soittoaan on ilo kuunnella. Jos naapurista kuuluvat äänet häiritsevät, asiasta voisi ensin mennä ystävällisesti huomauttamaan.

Lokkien, varisten, rastaiden ja muiden lintujen äänet sekä hyönteisten ininä, surina ja pörinä ovat mielestäni kesään kuuluvia ääniä. Niihin sisältyvät myös mopojen, ruohonleikkureiden, sirkkelien ja trampoliinien äänet, vaikka ne vastenmielisiltä tuntuisivatkin. Vastapainoksi voi mennä meren tai järven rannalle kuuntelemaan aaltojen loisketta, tuulen suhinaa ja lokkien kirkunaa. Niistä tunnistaa kesän!


Tarinataituri 9.6.2021

Unohdetut leikit

Alakoululaisten välituntileikkejä seuratessa tulevat usein mieleen oman kouluajan leikit. Välineet olivat silloin vaatimattomia, eikä niitä saanut koulusta. Silti leikit sujuivat. Nyt lapset saavat koulun puolesta vaikka mitä leikkivälineitä: erilaisia palloja, naruja, leluämpäreitä, lapioita, liukureita, frisbeekiekkoja ja vanteita. Lisäksi koulun pihalla on yleensä ainakin keinuja ja kiipeilytelineitä, ehkä myös liukumäki ja hiekkalaatikko, joskus jopa skeittiramppi ja parkour-rata. Tästä huolimatta välituntileikeissä tulee helposti riitaa ja kiusaamista, välineitä rikkoutuu, katoaa tai jää ulos lojumaan. Runsaasta tarjonnasta huolimatta kaikki eivät leiki ollenkaan välitunneilla. Ovatko lapset siis kadottaneet kyvyn leikkiä?

Ehkä eivät sittenkään. Leikit vain ovat muuttuneet, eivätkä lapset ehkä tunne vanhoja, hyviksi havaittuja leikkejä, joita koulussa on ennen leikitty vuosikymmenien ajan. Siksi niitä kannattaisi opettaa ja opetella. Varmaan yksi merkittävä syy lasten mielikuvituksen köyhtymiseen ja kyvyttömyyteen leikkiä pihaleikkejä on runsas kännykän ja tietokoneen äärellä vietetty aika. Kännykkä- ja tietokonepelit ovat enemmän mekaanista ja strategista toimintaa kuin reipasta ulkoilua ja vuorovaikutusta elävien ihmisten kanssa.

Ilokseni olen huomannut, että yksi lasten suosikkileikeistä on omasta lapsuudestakin tuttu Kirkonrotta eli ”Kirkkis”. Siinä leikissä muut juoksevat piiloon, kun yksi jää kirkonrotaksi eli etsijäksi. Leikissä tulee runsaasti juoksua, koska jo löydetyt henkilöt voidaan myös pelastaa, ja leikki jatkuu.

Onneksi tylsiä asvalttipihoja on nyt hoksattu elävöittää maalaamalla niihin välituntileikkeihin sopivia kuvioita, kuten hyppelyruudukoita, tervapata ja juoksuratoja. Omana kouluaikanani ruutuhyppely oli yksi lasten suosikkileikki, siihen kun ei tarvittu muita välineitä kuin hiekkapihalle piirretty ruudukko ja sopiva kivi tai tikku, jota heitettiin seuraavaan hypättävään ruutuun. Taisipa ruudun hyppääminen kuitenkin olla enemmän tyttöjen kuin poikien leikki.

Tyttöjen kestosuosikki vuosikymmenien ajan oli kumilangan hyppääminen eli Twist. Poikien osana oli useimmiten mennä sotkemaan tyttöjen hyppelyä – ehkä enemmänkin tyttöjen huomion saamiseksi kuin kiinnostuksesta lajia kohtaan. Kumilankahyppelyyn tarvittiin ainakin kolme henkilöä, joista kaksi seisoi parin metrin päässä toisistaan kasvokkain kumilanka pujotettuna jalkojen ympäri. Kumilankana taisi useimmiten olla kotoa tuotu valkoinen housunkuminauha, joka asetettiin ensin nilkkojen korkeudelle, ja yksi oli hyppääjä, joka teki kuminauhalla erilaisia temppuja. Jos hyppyvuorossa oleva selvisi kuvioistaan sotkeutumatta, kumilankaa nostettiin vähän kerrallaan ylemmäs, pohkeiden, polvien, reisien, vyötärön ja jopa kainaloiden tasolle. Taitavimmat selvisivät vielä siitäkin.

Pojilla oli vähän erilaiset leikit. He pelasivat pallopelejä, lähinnä jalkapalloa, jos koulun pihalta löytyi siihen sopiva alue. Puissakin sai silloin kiipeillä. Se olisi mielestäni vieläkin erinomaista ketteryyttä ja lihasvoimia kehittävä leikki, ellei sitä olisi putoamis- ja loukkaantumisriskin takia kielletty.

Keskikouluajaltani mieleen on jäänyt nykykäsityksen mukaan ehkä hieman kyseenalainenkin välituntileikki, nimittäin kolikoiden heittely seinää vasten. Pennin, viiden pennin, kymmenen pennin ja joskus kahdenkymmenen pennin kolikoilla pelattiin. Aloittaja heitti ensin kolikkonsa mahdollisimman lähelle seinää tietyltä etäisyydeltä viivan takaa. Sen jälkeen muut yrittivät kukin vuorollaan heittää oman kolikkonsa lähemmäksi. Vähitellen heittoetäisyyttä kasvatettiin. Voittaja, eli lähimmäksi seinää kolikkonsa heittänyt, sai koko potin. En muista, että opettajat olisivat koskaan kieltäneet tätä peliä, kun omilla rahoilla pelasimme, eivätkä summat olleet suuria. En kuitenkaan lähtisi opettamaan tuota peliä nykylapsille. Voisivat viikkorahat hävitä toisten taskuihin.


 Tarinataituri 7.6.2021