Tiällä ollaan

Eilen vietettiin Aleksis Kiven ja suomalaisuuden päivää. On siis sopiva hetki pohdiskella rakkaan suomen kielemme murteiden rikkautta.

Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Varsinais-Suomessa, joten parhaiten tunnen sen alueen puhetapaa. Ennen kouluikää asuin maaseudun sydämessä Piikkiössä, josta mieleeni jäi muutama naapurin tädin käyttämä rehevä murresana ja -ilmaisu. Esimerkiksi halutessaan rauhassa miettiä jotakin asiaa hän saattoi sanoa: -Ol vai ny!, mikä siis tarkoitti "Ole hiljaa nyt!".

Samanlaiseen lyhyeen ilmaisutapaan olen törmännyt myös Uudenkaupungin ja Laitilan seudulla, jossa vakuuteltiin kuulijaa vaikkapa sanomalla: -Usk´ ny jo! eli "Usko nyt jo!".

Hauskimpia murrepohdintoja oli silloisten uusikaupunkilaisten ja laitilalaisten työkavereiden ihmettely, kun kommentoin johonkin asiaan: -Ei se munhu tepsi!. -Mikä sellainen 'munhu' (minuun) on? he kysyivät. -Mitenkäs te sitten sanoisitte? kysyin kiinnostuneena. 
-No, muuhu, kuului vastaus. Turkulainen ystäväni taas käytti muotoa 'munsse'. Vaihtelevaa on siis murre jo noinkin pienellä alueella.

Mieleeni ovat jääneet myös mustikka- ja puolukkaretket läheiseen metsään tuon alussa mainitsemani naapurin tädin kanssa. Mustikat ja puolukat olivat kyllä pikkupojallekin tuttuja, mutta sitä ihmettelin, mitä hän tarkoitti, kun mentiin "kraakunvarsia" keräämään. Asia selvisi, kun täti näytti, miten hän näppärästi teki variksenmarjan varvuista luutia. Kraakunvarret olivat siis variksenmarjan maavarsia.

Jo lapsuusajoilta ovat tuttuja myös mm. sanat kännä ja kräki. Ensin mainittu tarkoittaa Turun murteessa pientä itikkaa tai ötökkää, kuten kovakuoriaista. Pohjanmaalla itikoilla taas tarkoitetaan jotakin ihan muuta eli lehmiä.

Entä mikä on kräki? Sitä ei tiennyt yksikään uusmaalainen työtoverini - eivätkä kaikki nuoremmat turkulaisetkaan. Muuan Salon seudulla vaikuttaneen maaseutukoulun rehtorin kertoma tapaus valaissee asiaa. Hän kertoi, että kun aikoinaan yksi ekaluokkalainen opetteli tavaamaan, hän tavasi: "Är-rii ri, äs-uu -su, krä-ki." Hänelle risu oli aina ollut kräki, eikä se siitä tavaamalla muuksi muuttunut.

Savon murre se vasta hauskaa on. Eipä ihme, että sanotaan vastuun siirtyvän kuulijalle, kun savolainen avaa suunsa. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu! Toteanpa vaan lopuksi, että

"Tiällä ollaan!" sanoi savolainen, kun autolla ojaan ajoi.

Tarinataituri 10.10.2018