Jännittäviä automatkoja, osa 1

Tähän ikään mennessä on tullut autoiltua aika paljon - sekä Suomessa että ulkomailla. Yleensä matkat ovat sujuneet hyvin. Ikimuistoisimpia lienevät kuitenkin ne reissut, joilla on sattunut kommelluksia. Tahatonta jännitystä on syntynyt esimerkiksi liian tiukasta aikataulusta tai budjetista, säästä tai teknisistä ongelmista. Yhtä kaikki: suurin syyllinen on sittenkin ratin ja penkin välissä, kun ei ole osannut ottaa kaikkea huomioon.

Nuorempana tuli helpommin otettua riskejä, iän ja kokemuksen myötä olen tullut varovaisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi. 

Usein käytössäni on ollut jo parhaat päivänsä nähnyt halpa ajopeli, mikä on ollut ihan tarkoituksellinen valita. Silloin tuli muutaman kerran kokeiltua ja koettua sekin, kuinka pitkälle polttoaine riittää, ennen kuin tankki tulee tyhjäksi. Kerran kävi niinkin, että jouduin soittamaan työkaverilleni, silloiselle esihenkilölle, joka ystävällisesti toi kanisterilla bensaa, jotta pääsin vielä muutaman kilometrin matkan kotiin asti. Onneksi silloin elettiin jo kännykkäaikaa. Sittemmin pidin mukana pientä varakanisteria bensaa siltä varalta, ettei tankin tyhjetessä sattuisi olemaan huoltoasemaa lähellä. Tekniikan kehityttyä ja auton katalysaattorin vahingoittumisen pelossa en enää ole moista riskiä ottanut.

Vaikka ajokokemusta on vuosien varrella kertynyt satojatuhansia kilometrejä, ei kaikki siitä huolimatta ole aina mennyt suunnitellusti. Nuorena perheenisänä jouduin painelemaan aikamoista haipakkaa halki Etelä-Ruotsin, jotta ehdimme Tukholmaan aamulaivalle, johon meillä oli liput. Olimme tulossa Tanskasta. Lauttamatkoihin Tanskassa kului enemmän aikaa ja rahaa kuin olimme etukäteen ajatelleet. Meidän piti valita, jäämmekö Malmöhön ylimääräiseksi yöksi, johon budjettimme ei olisi riittänyt, vai jatkammeko matkaa yön selkään Tukholmaan asti. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tuohon aikaan ei vielä ollut navigaattoreita, vaan oltiin kartan varassa. Matkaa oli yli 600 kilometriä. Onneksi suuri osa matkasta oli moottoritietä, liikenne oli vähäistä ja oli hyvä kesäkeli. Ehdimme kuin ehdimmekin laivaan!

En kuitenkaan ottanut tuosta opikseni, vaan myöhemminkin olen matkustanut liian tiukalla aikataululla. Olimme kerran nykyisen avopuolisoni kanssa tulossa niin ikään Etelä-Ruotsista, tällä kertaa kaikessa rauhassa. Pysähdyimme Keski-Ruotsissa Vadstenassa, jossa on upea linna ja luostari. Linnakierroksen jälkeen kävimme pizzalla, ja koska oli kaunis kesäpäivä, ajattelimme sulatella ruokaa ja tehdä vielä pienen kävelylenkin kaupungilla. Onneksi kuitenkin katsoimme navigaattorista (silloin vielä erillinen laite), paljonko Tukholmaan olisi matkaa. Oho, sinne olikin vielä 360 kilometriä! Kävelykierros jäi tekemättä, sillä oli hypättävä autoon ja lähdettävä kiireen vilkkaa kohti Tukholmaa. Laivaliput ja autopaikka oli varattu, mutta ehtisimmekö laivaan, sillä aikaa oli vain noin viisi tuntia ja Tukholmassa oli ajettava vielä kaupungin halki.

Jatkuu…

 

Tarinataituri 26.7.2024

Räätälin patti ja muita vaivoja

Iän myötä kaikenlaisia vaivoja tulee ja menee. Ennen katsottiin Perheen suuresta lääkärikirjasta, jos haluttiin tietoa jostain taudista tai vaivasta. Lääkärikirja löytyi muutama vuosikymmen sitten miltei jokaisen kodin kirjahyllystä. Niin meilläkin. Tulipa itsekin nuorena monesti selailtua tuota monisatasivuista kirjaa - välillä uteliaisuudesta, välillä tiedonhalusta. 

Lääkärikirjasta oli apua, kun piti lukioaikana kirjoittaa kotiaine. Samalla tuli kyllä luetuksi vähän muustakin kuin "voitetuista kansantaudeistamme". Mitä enemmän kirjan värivalokuvia tarkasteli ja luki kuvauksia eri sairauksista, sitä voimakkaammaksi tuli tunne, että varmaan minulla on tuo tai tuo tauti. Jokin oire kun tuntui aina sopivan omaan kehoon. Onneksi itsellä ei noita sairauksia ollut, eikä jäänyt myöskään traumoja lääkärikirjan lukemisesta.

Nyt ovat lääkärikirjat jo vuosia saaneet pölyttyä kirjahyllyissä, kun käytössä on internet. Netistä voi helposti ja nopeasti googlettaa, mikä vaivaa, jos tuntee itsensä sairaaksi. Sieltä löytyy mitä mielikuvituksellisimpia sairaskertomuksia ja ihmeparantumisia. Osa on varmaan asiallista tietoa, osa huuhaata ja uskomushoitoja. Yhtä kaikki: aina sairaskertomukset eivät ole päättyneet onnellisesti.

Netissä osui silmiini tuote, jota mainostettiin räätälin patin hoitoon. En ollut koskaan kuullutkaan räätälin patista, mutta uteliaisuuteni heräsi. Wikipediasta löytyi vastaus: "Räätälin patti eli bunionette tai pikkuvarpaan vaivaisenluu on pikkuvarpaan tyvinivelessä oleva tulehdus, joka on aiheutunut varpaan ja jänteen virheasennosta". Lisäksi artikkelissa kerrottiin nimityksen synnystä: "Pikkuvarpaan tyvessä olevaa pattia kutsutaan räätälin patiksi, koska menneinä vuosisatoina räätälit istuivat jalat ristissä siten, että jalan ulkoreuna oli jatkuvasti painettuna maata vasten ja aiheutti räätäleille tuon varvasnivelen tulehduksen."

Lääkärikirjan korvikkeena toimivat nyt myös iltapäivälehdet. Niissä annetaan ohjeita muun muassa helteestä tai pakkasesta selviämiseen, ruokavalioon tai itsensä tarkkailemiseen. Olen ihmetellyt, että lähes joka päivä iltapäivälehtien lööpeissä on jokin sairaus. "Jo yli 400 000 suomalaista sairastaa tätä tietämättään...", "Näistä oireista heti lääkäriin...", "Vältä näitä..." Aiheena voivat olla yhtä lailla sydänoireet, verenpaine, erilaiset syövät, sairauskohtaukset kuin Alzheimerin tauti. Jos lukee juttua lööppiä pidemmälle, ei siitä useinkaan paljastu mitään uutta tai ihmeellistä. Eikä valitettavasti tarvitse mennä edes lähikauppaan asti, vaan nämä lööpit tulevat kotitietokoneelle asti!

En tiedä, onko uusavuttomuus edennyt niin pitkälle, että ihmisten täytyy iltapäivälehdestä lukea ohjeita nestetasapainon ylläpitämisestä helteellä tai pukeutumisesta. Vai onko näiden "sairauksien mainostamisen" tarkoitus lisätä myyntiä, herättää pelkoa vai oikeasti valistaa kansaa? Ehkä kaikkea tuota. 

Varmaa on ainakin se, etten osta iltapäivälehteä lukeakseni jostain sairaudesta. Maailmalta ja omasta kotimaasta tulee muutenkin niin paljon huonoja uutisia, että mieluummin lukisi positiivisista aiheista. Kun kuulee tai lukee ikäviä uutisia, täytyy olla kiitollinen, että itsellä asiat ovat näinkin hyvin.

Tarinataituri 17.7.2024

Kuulon kehitysvaiheita

Ihmisen kuulolla näyttää olevan erilaisia kehitysvaiheita.

Kuuloaisti kehittyy ihmisellä varhain. Arvellaan, että jo syntymätön lapsi reagoi ääniin äidin kohdussa. Duodecim Terveyskirjaston mukaan "vastasyntynyt reagoi äänille sulkemalla silmäluomet ja säpsähtämällä. Kolmikuukautinen vauva pysähtyy kuuntelemaan ääntä, ja puolivuotias kääntää päänsä äänen suuntaan." Vuoden ikäinen lapsi reagoi metrin päästä tulevaan kuiskaukseen, ja 2-4-vuotiaan pitäisi reagoida jo kolmen metrin päästä kuiskattuun kehotukseen.

Vauvaikäinen lapsi kuulee monenlaisia ääniärsykkeitä: lepertelyä, kehotuksia, kieltoja, lelujen ja ympäristön tuottamia ääniä. Vauva ei vielä pysty ilmaisemaan itseään muilla äänillä kuin itkulla ja jokeltelulla, mutta eipä aikaakaan, kun hän jo pystyy puheen lisäksi tuottamaan muitakin ääniä ja testaa ympäristön reaktioita. Tämän on varmaan moni vanhempi huomannut ollessaan uhmaikäisen lapsensa kanssa kauppareissuilla. Silloin punnitaan vanhempien taito: oppiiko lapsi saamaan tahtonsa läpi kiukuttelemalla vai sietämään pettymyksiä. 

Alle kouluikäinen lapsi saattaa olla niin keskittynyt leikkeihinsä, ettei hän kuule, kun hänelle puhutaan. Sama näyttää jatkuvan vielä kouluiässäkin, nyt vain leikit ja lelut ovat erilaisia. Näen lähes päivittäin lapsia ja nuoria, jotka kulkevat kännykkä kädessä huomioimatta lainkaan muita tiellä liikkuvia. Monilla heistä on isot kuulokkeet korvilla, jolloin ei kuule sen paremmin luonnon kuin liikenteen ääniäkään. Uhkarohkeimmat ajavat pyörällä pitäen toisella kädellä ohjaustangosta ja kännykkää toisessa kädessä. 

Vaikka lapsella ja nuorella on yleensä hyvä kuulo, jossain vaiheessa hän alkaa kuulla vain itselle mieluisat asiat. Jos on hän on saamassa jotakin, kuulo on erinomainen. Mutta jos kehotetaan tekemään läksyt tai osallistumaan kotitöihin, saattaa kehotus kaikua kuuroille korville. Onneksi tämä ei päde kaikkiin.

Opettajan työssäni olen huomannut, että jo kouluikäisillä on "valikoiva" kuulo. Ohjeet menevät niin sanotusti "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Jos tarjolla on samaan aikaan muita, kiinnostavampia ääniärsykkeitä, ne vievät oppilaan ajatukset helposti muihin asioihin. Joku saattaa itse puuhailla jotain asiaan kuulumatonta, joku seurailla toisen touhuja. Joku voi näyttää kuuntelevalta, mutta tarkempi tiedustelu osoittaa, ettei hän olekaan kuunnellut. Joskus on niinkin päin, että oppilas, joka ei vaikuta ollenkaan kuuntelevan, on hyvinkin mukana. Keskittyminen kuuntelemiseen on taitolaji. Moni kuulee, vaan ei kuuntele. 

Iän myötä kuulo heikkenee. Jossain vaiheessa elämää häviävät heinäsirkkojen siritys ja muut ultrakorkeat äänet, mutta matalat äänet vielä kuullaan. Moni uskoo, että kuulo toimii ihmisellä vielä silloinkin, kun hän ei enää kykene muuhun kommunikointiin. 

Joskus on etukin, ettei kuule kaikkea. Ei haittaa, vaikka ei kuulisi kaikkia juoruja ja pahoja puheita. Silloin voi pysyä pidempään hyväntuulisena.

Tarinataituri 26.5.2024

Matkantekoa ennen ja nyt

Minulla on työmatkaa kilometrin verran. Sen taitan useimmiten kävellen. Toisinaan tapaan tuon lyhyen matkan varrella tuttuja, joiden kanssa jään juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Parhaimmillaan – vai pitäisikö sanoa pahimmillaan – saatan jäädä jopa tunniksi ”suustani kiinni”, jos on mukavaa juttuseuraa. Kilometrin matkaan saattaa tuolloin kulua enemmän aikaa kuin autolla Helsingistä kotiin.

Mutta matkaa ei aina mitatakaan kilometreinä, vaan elämyksinä. Jokainen juttutuokio on kuin seikkailu, jonka jälkeen matka jatkuu taas kepeästi, kun on tullut parannettua maailmaa yhdessä jonkun tutun kanssa. Ei siihen sen ihmeempää tarvita. Vaikkei maailma keskusteluista konkreettisesti paranisikaan, on mukavaa tavata samassa ympäristössä asuvia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella niitä näitä. Keskustelut avartavat maailmankuvaa.

Näin Elias Lönnrotin syntymäpäivänä mietin, miten paljon matkanteko on muuttunut vuosisatojen aikana. Vai onko sittenkään? Kautta aikojen ihminen on kulkenut kävellen eli niin sanotulla apostolin kyydillä pitkiäkin matkoja. Jos on ollut tarve päästä nopeammin perille tai on ollut kantamuksia, on avuksi otettu eläin, joko kantojuhdaksi tai matkustusvälineeksi. Monissa maissa eläimet ovat edelleen tärkeitä kumppaneita matkanteossa. Vielä parisataa vuotta sitten meillä Suomessakin kuljettiin enimmäkseen kävellen tai hevosella.

Elias Lönnrotin on laskettu runonkeruumatkoillaan 15 vuoden aikana kulkeneen kävellen, hiihtäen, veneellä ja hevoskyydillä matkan, joka vastaa matkaa Helsingistä Etelänavalle eli noin 15 000 kilometriä. Huikea suoritus! Voimme vain arvailla, kuinka monia ihmisiä hän matkoillaan tapasi. Vaikka hänen matkareittinsä kulkivat monesti pitkin metsiä ja asumattomia korpia, kohtasi hän ihmisiä matkan varrella, useimmat heistä ventovieraita. Keskustelut lienevät useimmiten olleet lyhyitä ja käytännön asioihin liittyviä. Muutamista tapaamisista Lönnrot on itse kertonut muistelmissaan, kuten myös hänen ”elämäkertansa” kirjoittaja Aarne Anttila. Tietä ja kyytiä vaeltajan ainakin tiedetään matkoillaan kysyneen.

Lönnrotin runonkeruumatkoillaan tapaamista ihmisistä on myös anekdootteja. Eräällä matkallaan maaseudulla Itä-Suomessa Lönnrot kohtasi miehen, joka tuli kysymään häneltä: - Kuinka kauan tästä kestää kävellä kaupunkiin? -Kävele, oli Lönnrot vastannut ykskantaan. Kun mies esitti uudestaan saman kysymyksen, antoi Lönnrot taas saman vastauksen. Lopulta mies lähti kävelemään, jolloin Lönnrot huusi hänen peräänsä: - Kaksi ja puoli tuntia! Mies palasi Lönnrotin luo ja ihmetteli: -Kuinka ette heti sanonut? - Enhän minä tiennyt, kuinka nopeasti sinä kävelet, kuului vastaus.

Emme tiedä, kuinka paljon maailma parani Elias Lönnrotin matkoillaan käymistä keskusteluista, mutta ainakin hänen monipuolinen elämäntyönsä on jättänyt lähtemättömän jälkensä, joka näkyy vielä meidänkin päivinämme. Jokainen meistä voi ainakin pikkuisen parantaa maailmaa kuuntelemalla toista ja keskustelemalla toisten ihmisten kanssa, olivatpa he sitten sukulaisia, ystäviä, tuttavia tai muita kohtaamiamme henkilöitä. Sanotaan, ettei yksi ihminen voi muuttaa koko maailmaa, mutta yksi ihminen voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman – ja toivottavasti parempaan suuntaan.

Tarinataituri 9.4.2024

Tyhmiä kysymyksiä ja viisaita vastauksia

Sanotaan, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan. Olen eri mieltä. On sekä tyhmiä kysymyksiä, tyhmiä kysyjiä että tyhmiä vastauksia. On virkistävää kuulla joskus oivaltava vastaus tyhmään kysymykseen.

Ehkä tyhmimpiä kysymyksiä, jonka toimittaja voi hengästyneelle urheilijalle esittää rasittavan urheilusuorituksen jälkeen, on: ”Miltä nyt tuntuu?” No, miltä mahtaa tuntua, kun on antanut kaikkensa, on hengästynyt ja hiki virtaa? Ei varmaan kovin mukavalta – ainakaan fyysisesti. Tunnelma ei varmaan ole sen parempi ”hävityn” mitalin jälkeen. Harvoin kukaan sanoo suoraan, että tuntuu niin h******n pahalta, kun mitali meni sivu suun, vaikka kuinka harmittaisi. En ole kuullut, että kukaan olisi liioin pahoitellut sitä, että voitti kisan tai sai mitalin. Sehän nyt on sanomattakin selvää, että silloin ollaan hyvillä mielin. Sen sijaan epäonnistuneen suorituksen jälkeen kuullaan kyllä selittelyjä – ja ilmeisesti niitä halutaankin kuulla.

Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa toimittaja saattaa itse pohjustaa pitkän pätkän jotain asiaa ja esittää sen jälkeen kysymyksen haastateltavalle, mutta ei jätä tälle enää juuri mitään sanottavaa, kun on itse jo melkein vastannut omaan kysymykseensä. Ilmeisesti tällaisiin retorisiin kysymyksiin ei odotetakaan vastausta tai vastaus on jo toimittajalla mielessä. Usein kuultu kysymys esimerkiksi uutislähetyksissä on: ”Mistä tämä kertoo?” Vastauksen pitäisi kai alkaa sanoilla: ”Tämä kertoo siitä, että…”

Mutta eivät ”tavallisten” kansalaisten kysymykset ole aina sen fiksumpia! Omaan korvaani kalskahtaa aina, kun joku kysyy ”Mitä kävi?”. Vastauksen kuuluisi silloin alkaa: ”Kävi sitä, että…” Yleensä kysymyksellä kuitenkin tarkoitetaan, miten kävi, jos toinen on vaikka kaatunut ja kysyjä haluaa tietää, loukkasiko toinen. Sanoilla mitä ja miten on ihan eri merkitys.

Eräällä kurssilla yksi osanottajista kysyi kurssin vetäjältä: ”Kuinka suositeltavaa on käyttää aurinkolaseja, jos on aurinkoinen ilma?” Kaikkea sitä kysytäänkin, ajattelin. Eikö kysyjä osaa itse päättää noin yksinkertaista asiaa? En muista, mitä kurssin vetäjä vastasi, mutta vastaus oli joka tapauksessa hienotunteinen.

Keilahallin kassalla minulta kysyttiin, kun olin maksamassa varaamaani keilavuoroa: ”Montako keilaa?” Olin ihmeissäni. Kymmenenhän keiloja yleensä on, ajattelin. Vasta hetken päästä hoksasin, että kysyjä halusi tietää, kuinka monta keilaajaa radalle tulee. Onneksi en vastannut: ”Kymmenen”. 

Kun seurasin televisiosta, mitä toimittajat kyselivät uudelta presidentiltä, en voinut kuin ihmetellä kysymysten laatua ja kirjoa. Osa kysymyksistä koski asioita, joihin presidentillä ei ole vaikutusvaltaa, osa oli epäolennaisia, osa pelkästään viihteellisiä, kuten kysymys presidentin lemmikkikissojen kohtalosta. Tuore presidentti vastasi mielestäni hienosti toimittajien kysymyksiin ja vielä sujuvasti eri kielillä.

Paljon elämää nähnyt Paavolan tammi Lohjansaaressa.

Tarinataituri 2.3.2024