Pieniä ja suuria murheita


Uutisten ja some-keskustelujen seuraaminen on mielenkiintoista ja viihdyttävää, jopa opettavaista puuhaa.

Facebookissa nainen kiittelee tuntematonta miestä, joka antoi toisen jonotusnumerolapuistaan hänelle pankin kassapalvelujonossa. Näin tämä nainen pääsi edellään olleiden noin 25 henkilön ohi jonossa ja sai asiansa kassalla hoidetuksi nopeasti.

Naisen saamasta runsaasta palautteesta voi päätellä, että miehen ystävällinen ele ei suinkaan tuottanut kaikille hyvää mieltä. Ne 25 henkilöä, jotka olivat mahdollisesti jo pitkään seisseet jonossa, eivät välttämättä olleet hyvillään, kun joku myöhemmin tullut pääsi heidän ohitseen. Yhden mielestä tällainen ohittaminen on omiaan romuttamaan hyvin toimivaa jonotusjärjestelmää, toinen taas kertoo itsekin toimineensa samoin, kun on huomannut, ettei ehdi jäädä jonottamaan. Joku ihmettelee pankin kassojen vähyyttä ja aukioloaikoja, joku toinen sitä, miksi miehellä ylipäänsä oli kaksi jonotuslappua.

Perheenäiti valittaa kuvan kera  pilalle menneistä omista ja tytärten korkokengistä, kun rippijuhliin mennessä niiden pohjaan oli tarttunut soraa ja kirkon tervatulta katolta mahdollisesti tippunutta tervaa. Hänen mielestään seurakunnan olisi ainakin pitänyt varoittaa räystäiltä tippuvasta tervasta tai korvata pilalle menneet kengät. Kirjoittajan onneksi somesta löytyi myötätuntoa häntä kohtaan ja neuvojia, miten tervan saa irrotettua kengistä. Joku lukijoista pelkäsi myös koirien tassujen tervaantumista, vaikkei hautausmaalle saisi koiria tuodakaan. 

Iltapäivälehdessä kerrottiin noin kolmekymppisestä pariskunnasta, joka myi kaiken omaisuutensa ”viimeistä sohvaa myöten” muuttaakseen ulkomaille. Heidän mielestään Suomessa vallitsee kireä ja negatiivinen ilmapiiri, toisin kuin esimerkiksi Thaimaassa, jonne he päättivät suunnistaa, vaikka kumpikaan ei ollut koskaan käynyt siellä. Nuoripari oli työskennellyt Suomessa ”jo pitkään” aivan tavallisissa töissä saadakseen matkarahoja kasaan.

Kommenttipalstalla oli jälleen kahdenlaista mielipidettä. Toisten mielestä on hienoa, että jotkut rohkenevat jättää Suomen ja aloittaa uuden elämän jossain muualla, koska elämme täällä vain kerran. Jotkut tekisivät itsekin samoin, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Muutamat epäilivät muuttopäätöksen järkevyyttä. Entä, jos rahat loppuvat tai sairastuu vakavasti vieraassa maassa? Silloin tullaan ”häntä koipien välissä” takaisin kotimaahan ja ollaan yhteiskunnan tukien varassa. Niiltä, joilla oli kokemuksia Thaimaassa asumisesta, tuli sekä kannustusta että neuvoja lähtijöille.

Tunnettu tosi-tv -persoona avautuu vakavasta sairaudestaan sosiaalisessa ja muussa mediassa. Sairastuminen parantumattomaan syöpään parhaassa nuoruusiässä on kova juttu sekä itselle että läheisille. Hän on esille tulollaan ja some-päivityksillään halunnut ”antaa sairaudelle kasvot”, jos joku mahdollisesti samassa tilanteessa oleva saisi siitä voimia omaan elämäänsä. Kommenteissa häntä on yhtäältä kehuttu kauniiksi, syvälliseksi ja hyväksi roolimalliksi nuorille, toisaalta arvosteltu pinnalliseksi ja julkisuudenkipeäksi. Varmaan molemmille näkökannoille on perustelunsa.

Sosiaalinen media on sitten merkillinen juttu. Siellä kuka tahansa voi purkaa sekä hyvää että pahaa oloaan, saada tykkäyksiä, mutta toisaalta myös paheksuntaa. Olipa asioista mitä mieltä tahansa, ehkä pahinta somessa on se, että usein mielipideasiat kääntyvät henkilökohtaisiksi toisten loukkaamisiksi. Asiat eivät enää riitele, vaan ihmiset. Somessa on helpompaa olla enemmistön kanssa samaa mieltä kuin eri mieltä. Kuka tahansa voi somessa sanoa melkein mitä tahansa, tuomita ventovieraan ihmisen joutumatta siitä vastuuseen. Harva pystyisi sanomaan samoja asioita kasvotusten. On vaikeaa, ellei mahdotonta, myöskään tietää, mikä on ollut kunkin kirjoittajan motiivina.

Somessa positiivisessa mielessä tehty postaus saattaakin äkkiä muuttua negatiiviseksi asiaksi. Keskusteluun osallistuvat henkilöt, jotka eivät ole itse olleet paikan päällä, mutta tekevät silti pikaisia johtopäätöksiä ja tuomitsevat jonkun ihmisen toiminnan - lukematta kunnolla edes kirjoittajan alkuperäistä tekstiä.

On some-keskustelujen seuraamisessa se hyvä puoli, että se auttaa asettamaan omat ilot ja surut oikeisiin mittasuhteisiin. Pienet ovat meidän suomalaisten murheet, jos meillä on aikaa päivittää someen arkisia vastoinkäymisiämme ja tuntea vihaa, kateutta tai epäluuloa eri mieltä olevia kohtaan. 

Ehkä voisimme ottaa opiksi eräästä aforismista, jonka luin vuosikymmeniä sitten sanomalehden nuortenpalstalta. ”Itkin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes näin tytön, jolla ei ollut jalkoja.”  

Tarinataituri 4.1.2020

Mennyttä ja tulevaa



Vuoden lopussa on tapana arvioida kulunutta vuotta. Kirjoitin tammikuussa leikkimielisen ennusteen vuodelle 2019. Nyt on hauska huomata, että osa asioista osui kohdalleen, vaikka käytin lähteinä vain uutisaiheita ja omaa mielikuvitustani.

Ilmastonmuutos oli kuin olikin ykkösaiheena uutisissa. Meksikon rajamuuri ei toteutunut, mutta Trump on kuitenkin edelleen Yhdysvaltain presidenttinä. Isossa-Britanniassa syntyi kaaos Brexitin takia.

Ilmastonmuutos, lihansyönti, maahanmuuttajat sekä talous- ja työllisyysasiat olivat keskeisiä vaaliteemoja. Sote ei toteutunut. Valtion ja kuntien taloudenpidossa jatkettiin tiukkaa säästölinjaa. Veroprosentti nousee monissa kunnissa.


Edellä mainitut asiat osuivat mielestäni aika hyvin kohdalleen. Sen sijaan sää oli arvaamaton – niin minulle kuin asiantuntijoillekin. Sen ennustaminen tuskin meni aivan nappiin meteorologeiltakaan.

Eduskuntavaalien tulosta en yrittänytkään ennustaa, mutta oli se silti jonkintasoinen yllätys, samoin kahden hallituksen ero samana vuonna, ja se, että maamme on nyt nuorten naisten ”hallinnassa”!

Katsotaan, miltä tuleva vuosi 2020 näyttää. Ympäristösyistä en käytä siihen uudenvuodentinaa, koska se on suurimmaksi osaksi lyijyä. Käytän sen sijaan uutisia, nettikeskusteluja ja omaa päättelykykyäni.

Jo nyt käy netissä kuumana keskustelu ilotulitteista ja niiden käytöstä. Mielipiteet ovat jakautuneet kahtia: täyskiellon kannattajiin ja vastustajiin. Itse kuulun jälkimmäisiin, vaikka perusteluja toki löytyy molemmille näkökulmille. Veikkaan, että kansalaisaloite ilotulitteiden käytön kieltämisestä ”tavalliselta kansalta” ei mene läpi. Olen samaa mieltä kuin kansanedustaja, jonka mielestä 50 000 ihmistä – eli yksi prosentti suomalaisista – ei voi viedä iloa viideltä miljoonalta.

Ilmastonmuutos – ja varsinkin siitä puhuminen – kiihtyy entisestään. Kielletään tai rajoitetaan yhtä ja toista sen torjumiseksi. Protesteja ja mielenosoituksia tullaan näkemään. Kauppa ja teollisuus lanseeraavat ilmastoystävällisiä tuotteita. Lihansyönti jatkuu. Suomen maataloutta ajetaan alas ja omavaraisuus vähenee, koska myös elintarvikkeita joudutaan tuomaan yhä enemmän ulkomailta. Sähköautojen menekki kasvaa, mutta hitaammin kuin on kuviteltu ja toivottu.

Asuntokaupassa vallitsee ostajan markkinat. Kunnat myyvät (=yrittävät myydä) rahapulassaan omistamiaan rakennuksia, mutta huonolla menestyksellä. Veroja korotetaan ja keksitään uusia verotuskohteita, mutta siitä huolimatta ei saada riittävästi rahaa julkisen talouden pyörittämiseen, vaan vyönkiristys jatkuu.

Etelässä jatkuu lauha sää talvella ja kesällä kuuma. Mutta yhtä lailla kesä voi olla sateinen ja viileä. Voi myös tulla luminen talvi, kuten aiemminkin 2000-luvulla on ollut. Ei se ilmastonmuutos sulje pois sitäkään mahdollisuutta.

Jos nämä ”ennustukset” vaikuttavatkin hieman pessimistisiltä ja synkiltä, on luvassa iloisiakin asioita: elämä Suomessa jatkuu kutakuinkin samanlaisena. Saamme varmasti kuulla sekä hyviä että huonoja uutisia jatkossakin. Pitää vain nostaa leuka pystyyn ja katsoa eteenpäin. Menneisyyteen kannattaa katsoa vain oppimismielessä! 



Tarinataituri 31.12.2019

Joulupukki muistelee

Kuten tiedetään, joulupukki on tosi vanha. Hän on pitkän elämänsä varrella nähnyt ja kokenut monenlaista. Minulla on etuoikeus tuntea joulupukki hyvin, joten ajattelin pyytää häntä hieman muistelemaan menneitä. Itseänikin on askarruttanut muutama kysymys, joihin halusin häneltä vastauksen.

Miten pukki ehtii käydä kaikkien lasten luona? Siihen on yksinkertainen selitys: pukilla on paljon apulaisia eri puolilla Suomea ja maailmaa. Heillä on vähän samantapainen asu kuin oikealla joulupukilla, siksi heitä voi nähdä esim. ostoskeskuksissa. Lisäksi kaikkialla liikkuu jouluna ja joulun alla pikku tonttuja, joten pukin ei tarvitse suoriutua urakastaan yksin. Joulumuori tonttuineen hoitaa kotia pukin poissa ollessa.

Pukki lähtee liikkeelle jo varhain aattoaamuna. Apunaan hänellä on joukko tonttuja, jotka vievät lahjasäkkejä ja -laatikoita jo etukäteen talonväen huomaamatta sopiviin piilopaikkoihin. Näin joulupukin ei tarvitse kantaa raskaita lahjasäkkejä koko ajan mukanaan.
Usein pukki kyselee lasten toiveita ja kuulumisia ennen lahjojen pariin siirtymistä. Hän myös kuuntelee mielellään lasten esityksiä ja mahdollisia kysymyksiä. Tavallisin kysymys koskee kulkuvälinettä. Millä pelillä pukki on päässyt tulemaan, kun ei ole lunta? Ja missä on Petteri-poro? On joulupukilla käytössään myös auto,  tottahan toki! Joulupukin auto on yleensä punainen, kuten jouluna sopii, mutta voi se olla muunkin värinen. Porot pitää jättää kauemmas, koska ne pelkäävät etelän meluisaa ja valoisaa ympäristöä. Loppumatkan pukki sitten tuleekin kumipyörillä eli autolla.

Toisinaan tontut unohtavat merkitä pakettien päälle lahjan saajan nimen. Onneksi talonväki yleensä tunnistaa jo paketin ulkonäöstä, kenelle se on tarkoitettu, ja lahja päätyy oikealle henkilölle. Yleensä talon lapset toimivat lahjojen jaossa mielellään pukin apulaisena, pukki kun ei aina vanhoilla silmillään saa selvää, kenen nimi paketissa tai kortissa lukee.
Pukki on perillä myös uusimmista teknisistä laitteista aina kännyköistä tietokonepeleihin. Hän käyttää itsekin sujuvasti kännykkää yhteydenpitoon tonttujen ja muorin kanssa. Yleensä pukki kuitenkin on kuvauksen kohteena ja kunniavieraana. Hänen ympärilleen kokoontuvat niin vanhat kuin nuoretkin. Rohkeimmat lapset uskaltavat istuutua kuvauksen ajaksi joulupukin polvelle. Onpa pukki ollut mukana selfieissäkin!

Sitäkin on kysytty, mitä pukki tekee joulun jälkeen seuraavaa joulua odotellessa. Joulun jälkeen hänellä alkaa ”kesäloma”, joka kestää lähes seuraavaan jouluun saakka, pois lukien seuraavan joulun valmistelut joulupukin pajalla, lasten kirjeisiin vastaamiset yms. Pukki voi lomalla mennä vaikka etelän aurinkoon rentoutumaan!
Ennen vanhaan lahjat olivat vaatimattomia ja itse tehtyjä. Lapset saivat kotitekoisia, usein puusta valmistettuja leluja. Niillä leikittiin pitkään ja niitä kohdeltiin kuin aarretta. Niitä pystyi myös itse korjaamaan, jos ne kovassa käytössä rikkoontuivat. Pojilla toivelahjoja olivat esimerkiksi leikkiauto tai juna, tytöillä nukke. Joskus haaveena saattoi olla vaikkapa uusi kelkka tai polkupyörä, mutta sitä joutui odottamaan ehkä useamman joulun ajan. Myöhemmin, kun taloudelliset olot ja kauppojen valikoimat paranivat, paketteihin alkoi päätyä myös tehdastekoisia leluja ja makeisia. Lahjoja annettiin ensi sijaisesti vain lapsille, kuten nykyäänkin.

Lahjojen määrässä ei viime vuosina ole juuri tapahtunut muutosta – ei edes taloudellisen laman aikana. Kenelläkään lapsella lahjojen määrä ei jää yhteen tai kahteen, vaan niitä on ainakin viisi tai kuusi – joskus jopa kymmenittäin. Yleensä lahjat ovat tarkkakorvaisten tonttujen tiedossa jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta yllätyksiäkin sattuu.
Jouluaatto on sitten toiveiden toteutumisen aikaa. Lahjapaketeista löytyy useimmiten leluja, pelejä, asusteita tai karamelleja. Aikuisten paketeissa on usein jotain käyttöesineitä, asusteita, syötävää tai juotavaa. Hyvin tuntuvat tontut olevan perillä siitä, mitä itse kukin tarvitsee tai on toivonut!

Lopuksi ehkä se kaikkein olennaisin kysymys: onko joulupukki olemassa? Tietenkin on! Olen tavannut hänet useasti ja jutellutkin hänen kanssaan. Tapaamme taas viimeistään ensi jouluna.
                          Tarinataituri 25.12.2019

Avoimia ja suljettuja ovia

Olen usein ihmetellyt, miten on mahdollista, että kaikki osaavat avata oven, mutta eivät sulkea sitä. Lukuisia kertoja olen työpaikallani sulkenut ovia, jotka joku on huolimattomuuttaan jättänyt auki - ei ainoastaan lukitsematta, vaan sepposen selälleen!

Jos huoneessa on liiketunnistimella toimivat valot, ne syttyvät ja sammuvat tyhjässä tilassa aina, kun joku kulkee ohi. Erityisen epäesteettistä on, jos avoimeksi on jäänyt vessan ovi, jolloin myös wc:n hajut leviävät ympäristöön. Vaikka ovia käytetään usein myös tuulettamiseen, hajujen pääsy käytäville tuskin on tarkoitus.
Mikä sitten voisi olla oven tarkoitus?

Ovien avulla erotetaan eri tiloja toisistaan. Ovi on eräänlainen yhteydenpito- ja erottamisväline - väylä, jonka kautta kuljetaan sisään ja ulos. Se suljetaan, kun halutaan yksityisyyttä, avoin ovi taas on kuin kutsu astua sisään, tervetulotoivotus. Lukitun oven viesti on ”Älä tule!” tai ”Pysy poissa!”. Sitä viestiä on syytä kunnioittaa.
Oven avulla voidaan eristää kylmyyttä, lämpöä, ääniä tai ihmisiä pääsemästä sisään tai ulos. Mitä jykevämpi ovi, sitä tehokkaampi, mutta myös raskaampi käsitellä.

Joskus oven takaa pilkottaa valoa. Koputtamalla tai avaamalla ovi selviää, onko joku sisällä vai palavatko valot tyhjässä huoneessa.
Vertauskuvallisesti ajatellen ovet ovat nyt monessakin mielessä ajankohtainen aihe. Jos jollekin näytetään ovea, hänen täytyy lähteä. Samanaikaisesti toiselle tarjotaan mahdollisuus, avataan ovi. Sanotaan, että jos yksi ovi sulkeutuu, avautuu tilalle uusia ovia. Mene ja tiedä. Mutta se tiedetään, että pienistä ovista, porsaanrei’istä, ovelat ihmiset pääsevät kulkemaan kenenkään huomaamatta. Maamme lainsäädännöstä löytyy varmasti paljon näitä porsaanreikiä. Niiden tukkimiseen eivät pienet tupot ja tapit riitä, vaan pitää ehkä rakentaa kokonaan uusi, kestävämpi ovi. 

Ovesta on osattava jatkaa matkaa eikä jäädä ovensuuhun tientukkeeksi, muuten tulee ahdasta ja yhteentörmäyksiä!

Lukitun oven avaamiseen tarvitaan avain. Avaimia on niin monenlaisia, ettei aina tiedä, millä avaimella jokin tietty ovi aukeaa. Joskus joutuu kokeilemaan useita avaimia, ennen kuin pääsee sisälle. Toisinaan taas ovi saattaa olla auki, mutta jumissa. Silloin tarvitaan tekniikkaa, sopivia apuvälineitä tai asiantuntijan apua. Kyllä jumiutuneenkin oven saa auki!

Joulu on sydämen oven avaamisen aikaa. Vain kovasydämisimmät eivät herkisty joulun sanoman ääressä. Päästetään siis joulumieli sisimpäämme. Rauhoitutaan. Ollaan yhdessä ja pidetään yhteyttä. Muistetaan sukulaisia ja ystäviä, mutta myös niitä, joilla ei ole ketään tai mitään.  


                                                                                                              
                                                                                                                   Tarinataituri 15.12.2019

Tiedän, mitä teit tänä kesänä

Moni varmaan muistaa runsaan parinkymmenen vuoden takaisen kauhuelokuvan Tiedän, mitä teit viime kesänä. Elokuvassa juhlista palaavat nuoret ajavat autolla vahingossa miehen yli ja heittävät kuolleeksi luulemansa miehen mereen. Vuoden kuluttua, kun tapahtuma on jo lähes unohtunut, yksi nuorista saa kirjeen, jossa tuntematon kirjoittaja ilmoittaa tietävänsä, mitä kirjeen saaja teki edellisenä kesänä. Nuoret haluavat selvittää, kuka kirjeen on lähettänyt, mutta se käy heille vaaralliseksi.

Elokuvalle on sittemmin tehty jatko-osia, mutta juoni on säilynyt suurin piirtein samana. Tosielämässäkin olosuhteet ovat elokuvan ilmestymisen jälkeen radikaalisti muuttuneet ja tekniikka kehittynyt. Enää ei tarvitse odottaa kovinkaan kauan, kun saa tietää, mitä sukulaiset, ystävät ja kaverit ovat puuhailleet. Siitä meidän on kiittäminen – tai syyttäminen – sosiaalista mediaa. Tieto kulkee muutamassa sekunnissa vaikka maapallon toiselle puolelle! Seuraavat esimerkit ovat keksittyjä, mutta voisivat aivan hyvin olla yhden päivän päivityksiä Facebookissa, Instagramissa tai muualla somessa.

Kas, Milla ja Petri ovat menneet naimisiin! Onnea hääparille! Oho, Make on saanut narrattua kuusikiloisen jättihauen. Jussi ja Aino ovat perheineen Espanjan lämmössä. Jaaha, Maarit vaeltelee tapansa mukaan metsissä keräten sieniä ja marjoja. Hessu on rakentanut kesämökilleen terassin, Pipsa leiponut herkullisen mansikkakakun ja Reijo matkustellut vaimonsa kanssa ulkomailla. Kaikille näyttää tapahtuvan yhtä ja toista, oli sitten kotona tai matkoilla.

Onhan se kätevää, kun saa lukea sukulaisten, ystävien ja naapureiden kuulumiset suoraan kännykältä tai tietokoneelta hienojen valokuvien ja videopätkien kera. Mutta jotain silti puuttuu: henkilökohtainen kanssakäyminen. Olemmeko me nykyihmiset niin tosielämästä vieraantuneita, että kuulumisetkin vaihdetaan vain tekniikkaa hyödyntäen?

Enää ei monikaan taida harrastaa omasta lapsuudestani tuttua kylässä käymistä. Sukulaisten, ystävien ja tuttavien luo saatettiin mennä jopa yllätysvierailulle. Ei silloin mietitty, onko vierailupaikassa pöytä koreana tai koti siistitty. Tyydyttiin siihen, mitä talossa haluttiin tarjota. Aina ei talonväki edes ollut kotona. Silloin jätettiin vaikka paperilapulla viesti, että täällä käytiin. Ei ollut kännyköitä, joilla voi varmistaa, ollaanko kyläpaikassa kotona, tai kertoa vierailusta tekstiviestinä.

Nyt, jos haluat mennä vierailulle, siitä pitää sopia hyvissä ajoin etukäteen ja varmistaa, että molempien osapuolien kalenterista löytyy sopiva ajankohta. Peruutuksesta on myös syytä ilmoittaa hyvissä ajoin, ettei isäntäväki turhaan tee suuria valmisteluja. Myös sovitusta tapaamisajasta myöhästymisestä on korrektia ilmoittaa.

Omien havaintojeni perusteella eläkeläiset ovat usein kaikkein kiireisimpiä. Heidän kanssaan tapaamisia sopiessa pitää olla erityisen tarkkana, sillä monesti joka päivälle riittää jotain menoa. Lieneekö niin, että halutaan eläkepäivinä ehtiä tehdä kaikkea sitä, mitä työssäoloaikana ei ehtinyt? No, hyvähän se vain on, jos intoa, kuntoa ja kavereita riittää!

Tiedän monia, joilla on Facebookissa satoja, jopa tuhansia kavereita. Mutta sopinee kysyä, ovatko ne kaikki todellisia kavereita? Tekisi mieli kysyä näiltä henkilöiltä, tuntevatko he oikeasti – edes pintapuolisesti – nämä sadat tai tuhannet kaverinsa. Entäpä, jos joku tai muutama viidestäsadasta ”kaverista” haluaisi tulla kyläilemään, olisiko vastaanottoa? Useimmiten taitaa olla kysymyksessä vain halu osoittaa olevansa suosittu sosiaalisessa mediassa.

Vaikka olen itsekin mukana somessa ja luen mielelläni toisten päivityksiä, olen siinä mielessä vanhanaikainen, että arvostan vielä enemmän henkilökohtaisia tapaamisia ja kontakteja kuin somepäivityksiä. Todellinen ystävä kyllä tarttuu joskus puhelimeenkin ja soittaa, tosi ystävä tulee tai kutsuu myös käymään. Sellaisille ystäville luulisi tänä kiireisenä someaikana olevan kysyntää!

Tarinataituri 21.7.2019

Jos kaikki lopettaisivat lihansyönnin


Ilmastonmuutos on vakava asia. Siitä varmaan lähes kaikki ovat yhtä mieltä. Ilmastonmuutos on jatkuvasti puheenaiheena sekä medioissa että yksityisissä keskusteluissa. Monet ovat jo ryhtyneet kasvissyöjiksi hidastaakseen ilmastonmuutoksen etenemistä. Koulujen ruokalistoissakin on huomioitu kasvissyöjät, ja jopa vegaaneille on omat vaihtoehtonsa.

Kasvissyönti on muuttanut myös Suomen maatalouden luonnetta. Kun ennen oli runsaasti maito- ja lihakarjatiloja, nyt yhä useammalla tilalla on ruvettu viljelemään perinteisten viljakasvien lisäksi tai sijasta trendikkäästi kasvissyöjien tarpeisiin sopivia lajeja. Sitä tarjotaan, mille on kysyntää. Voisi myös sanoa, että sitä saa, mitä tilaa.

Ruokakaupoissa kasvisruuan suosio näkyy monipuolistuneena valikoimana: tarjolla on kasvisten ja hedelmien lisäksi mitä erikoisimpia kasvispohjaisia tuotteita härkiksestä mifuun, tofuun ja quorniin. Suomalainen keksintö, härkis, on saamassa jalansijaa muuallakin maailmassa, esim. japanilaisten ruokapöydässä.

Hurjimmat visionäärit vaativat jopa lihakarjan pidon kieltämistä ja kaikkien ihmisten siirtymistä kasvisravintoon. Lehmät, lampaat ja vuohet kun ovat tietämättään osasyyllisiä ilmastonmuutokseen, kun ne märehtiessään röyhtäilevät ja päästelevät ilmoille metaania, joka osaltaan lämmittää ilmakehää ja kiihdyttää ilmastonmuutosta. Tätä ongelmaa ei ilmeisesti olisi, jos kaikki märehtijät lopetettaisiin ja ihmiset siirtyisivät kasvisravintoon.

Ei varmaan olisikaan, mutta sen sijaan tulisi muunlaisia ongelmia. Harva on varmaan tullut ajatelleeksi, että myös kissat ja koirat, jotka monille ovat kuin perheenjäseniä, jouduttaisiin silloin lopettamaan. Ne eivät muutu kehotuksesta kasvissyöjiksi, vaan ovat luontaisesti lihansyöjiä. Ja jos niistä yritettäisiin "jalostaa" kasvissyöjiä, jouduttaisiin uudenlaisten eettisten ongelmien eteen. Kuinkahan moni koiran tai kissan omistaja olisi valmis luopumaan lemmikistään ilmaston hyväksi?

Vaikka lehmästä saatava maito onkin ajateltu vasikan ravinnoksi, ei ilman maitoa olisi myöskään maitotaloustuotteita, kuten maitoa, kermaa, viiliä, jogurttia, voita tai juustoa. Jäätelön valmistus ja maku olisivat aivan erilaisia ilman kermaa tai maitoa. Kuinkahan moni haluaisi jättää myös kaikki nämä pois ruokavaliostaan?

Jos mennään vielä pidemmälle, vegaanilinjalle, ja luovuttaisiin kaikkien eläinkunnan tuotteiden, kuten kananmunien käytöstä, pitäisi myös kaikki kanat teurastaa. Silloin emme söisi myöskään broilerin tai kanan lihaa, munakasta, keitettyjä kananmunia tms. Leipomisessa pitäisi käyttää kananmunan korvaavaa ainetta. Eli aika hankalaksi menisi elämä.

Taidanpa siis kaikesta huolimatta pysyä lihansyöjänä!

Tarinataituri 24.3.2019

Totuus tai tehtävä

Suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja koulutus ovat päivän puheenaiheita. Kursseja ja koulutusta on tarjolla vaikka mistä aiheista ja opettajana voi toimia lähes kuka tahansa, joka on keksinyt hyvän koulutusidean. Mutta riittääkö se? Onko paras avioliittoneuvoja henkilö, joka ei ole koskaan ollut naimisissa vai sellainen, joka on itse kokenut monta avioliittoa? Vaikea sanoa. Molemmilla näkökulmilla on perusteensa.

Silmiini osui lehtijuttu, jossa kaksi esiintymiskouluttajaa antaa neuvoja aloitteleville esiintyjille ja rohkaisee - erityisesti naisia - olemaan rohkeita ja vahvoja, suorastaan tohkeissaan, kun esiintyvät. Miehet kun ovat muutenkin enemmän esillä medioissa ja asiantuntijahaastatteluissa. Nyt pitäisi naisten päästä enemmän esille. Ahaa, tämä onkin siis tasa-arvokysymys, mietin.

Sukupuolten ja -polvien välisestä tasa-arvosta on jauhettu medioissa lähes kyllästymiseen asti. Me too -kampanjassa syyllistettiin lähes yksinomaan miehiä elokuvaohjaajista urheiluvalmentajiin. Yritysten hallituksiin vaaditaan enemmän naisia ja naisnäkökulmaa. Mutta vastaavasti en ole kuullut tai nähnyt kenenkään olevan huolissaan siitä, että opettajista - varsinkin alakoulussa - on yhä suurempi osa naisia, ehkä jo lähes 80 prosenttia. Eikö se vääristä lasten maailmankuvaa, kun tarjolla on vain naisnäkökulmaa ja yhä harvemmin samastuttavaa "miehen mallia"? Jokaisella lapsella kuitenkin on tai on ollut myös isä.

Suvaitsevaisuuskin on merkillinen käsite. Se kestää juuri niin pitkälle kuin oma napa. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa toipuville alkoholisteille ja narkomaaneille tai huostaanotetuille lapsille ja nuorille tarkoitetun hoitokodin. Lähes kaikki ovat yksimielisiä siitä, että on hienoa, kun tällaisia paikkoja rakennetaan, kunhan ei vain meidän naapuriin. Mieluummin jonnekin syrjäseudulle.

Vanhuksilla on paljon ystäviä näin vaalien alla, totesi muuan poliitikko. Mutta kun vaalit on käyty, lupaukset unohdetaan ja entinen meno jatkuu. Näin tahtoo käydä yksityisten ihmistenkin kohdalla. Tulee heikkona hetkenä luvatuksi sellaista, mitä ei sitten pystykään toteuttamaan.

Entäpä, jos aloittaisimme maailman parantamisen itsestämme? Valitaan totuus tai tehtävä ja pyritään sitä kohti.

Tarinataituri 9.2.2019
Kristoforosta, "Kristuksen kantajaa" esittävä vanha puuveistos