Muistan erään äidinkielenopettajan toteamuksen, että
suurin osa kaikesta kielestä on huonoa. Kuinka oikeassa hän olikaan!
Kielenkäyttö on toki muuttunut aikojen ja vuosikymmenien kuluessa, mutta nyt
rakas suomen kielemme alkaa suorastaan rappeutua! Toisaalta ilmaisut ovat
lyhentyneet, mutta toisaalta sekä puhuttuun että kirjoitettuun kieleen on
pesiytynyt entistä enemmän pitkiä korulauseita ja sanahelinää. Sanahelinä on
sitä, kun joku puhuu tai kirjoittaa uskottavan tuntuisesti sanomatta juuri
mitään. Vähän samaa tarkoitetaan korulauseella: tyhjänpäiväistä, ehkä monimutkaistakin
puhetta tai tekstiä, joka on täynnä tyhjänpäiväisiä ilmaisuja tai itsestään
selvyyksiä.
Myös sivistyssanoilla keikarointi on muotia. Itselleni
tulivat koulu- ja opiskeluaikana tutuiksi mm. käsitteet fraasi, metafora,
eufemismi, anglismi, onomatopoeettinen ja ”substantiivitauti”. Nyt vain harva
taitaa tietää niiden merkityksen, vaikka niitä käyttääkin.
Korulauseita ja sanahelinää kuulee usein ainakin
poliitikkojen suusta. Kun heiltä kysytään jotakin, vastaukseksi saa usein pitkän
ja polveilevan selostuksen, mutta ei vastausta kysymykseen. Alla yksi esimerkki
tosielämästä. Toimittaja kysyi ministeriltä:
- Kuka teiltä ministeriöstä sitten oli sinne THL:ään
yhteydessä ja sanoi, että älkää julkaisko noita materiaaleja?
Ministerin vastaus:
-No niin kuin olen saanut eilen itse talon
henkilökunnalta selvityksen siitä, missä, mitä nämä viestintään liittyvät asiat
ovat, joista nyt keskustellaan, ja sen viestinnän pohjalta kysymys on siis
näiden STM:n ja THL:n viestijöiden välisistä erilaisista viestintätilanteisiin
liittyvistä arjen kysymyksistä. Ja tämä viestintäselvitys, joka olen itse
saanut ja jonka ministeriryhmä on tänään saanut tästä asiasta on tärkeä opetus
sille, että myös jatkossa meidän täytyy olla entistä selvempiä siinä, mitä me
haluamme sanoa, mutta haluan asettaa myös tämän siihen kontekstiin, et me
elimme poikkeusolosuhteita, jossa oli tärkeää, että me puhumme myöskin samalla
äänellä ja siellä ei ole tiedotettu asioita, josta emme olisi olleet silloin
yhtä mieltä, eli me olemme hyvin yksituumaisesti tätä kriisiä vieneet
eteenpäin.
Poliitikkojen muotisanoja ja -ilmaisuja tuntuvat
olevan ”osalta”, ”suuressa kuvassa”, ”pitkässä juoksussa” ja ”askelmerkit”.
Voisi melkein kuvitella, että puhutaan valokuvauksesta tai urheilusta. Eduskunta
”pui” asioita ”budjettiriihessä”, istuu ”täysistunnossa” (ehkei sentään
täysistunnolla), rakentaa ”sotea” ja usein kansanedustajat myös ”somettavat”.
Mutta osaavat ne virkamiehetkin laatia korulauseita:
2.3. Oppimiskäsitys. Opetussuunnitelman perusteet on
laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen
toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä
itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on erottamaton osa yksilön
ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Kieli, kehollisuus ja
eri aistien käyttö ovat ajattelun ja oppimisen kannalta olennaisia. Uusien
tietojen ja taitojen oppimisen rinnalla oppilas oppii reflektoimaan oppimistaan,
kokemuksiaan ja tunteitaan. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta
luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista.
Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden
aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Se on yksin ja
yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien
monipuolista arvioimista. Siksi oppimisprosessissa on olennaista oppilaiden
tahto ja kehittyvä taito toimia ja oppia yhdessä. Oppilaita ohjataan myös
ottamaan huomioon toimintansa seuraukset ja vaikutukset muihin ihmisiin ja
ympäristöön. Yhdessä oppiminen edistää oppilaiden luovan ja kriittisen
ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja sekä kykyä ymmärtää erilaisia
näkökulmia. Se myös tukee oppilaiden kiinnostuksen kohteiden laajentumista.
Oppiminen on monimuotoista ja sidoksissa opittavaan asiaan, aikaan ja paikkaan.
Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja
elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa
oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan
tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin.
Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä
ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. Jotta oppilas voisi
oppia uusia käsitteitä ja syventää ymmärrystä opittavista asioista, häntä ohjataan liittämään opittavat
asiat ja uudet käsitteet aikaisemmin oppimaansa. Tietojen ja taitojen oppiminen
on kumuloituvaa ja se vaatii usein pitkäaikaista ja sinnikästä harjoittelua.
Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat ja tunteet sekä
kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana ohjaavat oppimisprosessia ja motivaatiota.
Oppilaan minäkuva sekä pystyvyyden tunne ja itsetunto vaikuttavat siihen,
millaisia tavoitteita oppilas asettaa toiminnalleen. Oppimisprosessin aikana
saatava rohkaiseva ohjaus vahvistaa oppilaan luottamusta omiin
mahdollisuuksiinsa. Monipuolisen myönteisen ja realistisen palautteen antaminen
ja saaminen ovat keskeinen osa sekä oppimista tukevaa että kiinnostuksen
kohteita laajentavaa vuorovaikutusta.
Yllä oleva teksti on peruskoulun opetussuunnitelmasta.
Ei ihme, ettei se kovin helposti avaudu opettajille ja oppilaille, kun se
tuskin on ollut selvää tekstin laatijoillekaan. Jos olisi, asian olisi pystynyt
ilmaisemaan paljon ytimekkäämmin.
Kouluikäisillä on ihan oma ”slanginsa”, jota he
käyttävät viestinnässään. Viestejä ei enää jakseta kuitata ”ok”, vaan siihen
riittää pelkkä ”k”. Muutamien vuosien takainen ilmaisu ”lol” ei ole enää
muodissa. Lainausmerkkejä eivät vuoropuheluissa käytä kuin kirjailijat. Muut
käyttävät vuorosanaviivaa.
Niin se kieli muuttuu. Eivät taida aikuiset lopulta olla lapsia parempia viestinnässä? Heiltähän lapset ovat oppineet tapansa
puhua ja kirjoittaa.
Tarinataituri
21.2.2021