Työtä, lepoa ja virkistystä

Olen aina ihmetellyt, miten jollain voi tulla niin sanotusti aika pitkäksi. Vaikka olisi työtön tai eläkeläinen, tarjolla on vaikka mitä harrastuksia, suuri osa niistä jopa ilmaisia.

Ulkona luonnon helmassa liikkuminen on terveellistä, ilmaista ja virkistävää. Kunto kohenee, paikallistuntemus lisääntyy ja mieli virkistyy. Ainakin itse olen monesti saanut uusia ideoitakin kävelylenkillä.

Myös lukeminen on monella tavalla hyvä harrastus. Lukemalla voi rentoutua, opiskella uusia asioita ja rikastuttaa sanavarastoa. Ääneen lukemalla voi viihdyttää toisiakin. Kirjastosta voi lainata monipuolista lukemista, katsottavaa ja kuunneltavaa. Siellä voi lukea lehtiä ilmaiseksi, jos ei halua tilata niitä itselleen. Menemällä lähikirjastoon kävellen voi kätevästi yhdistää liikunnan ja kulttuurin.

Jos haluaa tai pitää kuluttaa aikaansa kotona, on siinäkin monia vaihtoehtoja. Leipomisesta ja ruuanlaitosta saattaa aktiiviselle harrastajalle tulla suorastaan intohimo. Kotitöistäkin, kuten siivouksesta, tiskaamisesta ja pyykinpesusta saa iloa, kun ajattelee niiden positiivista lopputulosta: siisti, puhdas ja viihtyisä koti.

Piha ja puutarha tarjoavat varsinkin omakotiasukkaalle runsaasti puuhaa kaikkina vuodenaikoina. Talven lumityöt ovat mitä parhainta hyötyliikuntaa, kuten kevään, kesän ja syksyn puutarhatyötkin. Niiden jälkeen voi rentoutua vaikka saunan lauteilla, takkatulen tai hyvän ruuan ääressä mahdollisesti vielä hyvässä seurassa.

Jos sää tai vuorokaudenaika ei houkuttele ulkoiluun, voi netin ihmeellisen maailman kautta harrastaa melkein mitä vain lukemisesta, kirjoittamisesta ja elokuvien katselusta opiskeluun tai vaikkapa karaokelauluun, puhumattakaan somettamisesta. Jos on halua ja varaa maksaa harrastuksistaan, valikoima laajenee entisestään.

Liiasta harrastamisesta voi kuitenkin tulla stressiä. Muistan, kuinka kerran eräs alakoululainen luetteli harrastuksiaan. Niitä oli niin paljon, että hänelle jäi vain yksi ”harrastusvapaa” päivä viikossa.

Tuttava rehtoripariskunta ratkaisi ajankäyttöongelmansa jakamalla päivänsä kolmeen osaan: kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan lepoa ja kahdeksan vapaa-aikaa. Tämä kolmijako on aikoinaan työväenliikkeen lanseeraama malli, mutta se sopii myös kiireiselle nykyihmiselle. Elämässä on muutakin kuin työ.

Kahdeksantuntinen työpäivä ja viisipäiväinen työviikko on ollut voimassa jo vuosikymmeniä, 1960-luvun puolivälistä alkaen. Vapaa-aika on lisääntynyt, mutta ihmiset eivät taida sittenkään olla sen onnellisempia kuin ennen. Nyt ongelma on siinä, miten viettäisi vapaa-aikaansa.

Nykykoululaisille oli yllätys, kun kerroin, että vuoteen 1971 asti koulua käytiin myös lauantaisin. Lauantaina koulupäivä oli lyhyempi, se kesti korkeintaan klo 13 asti. Vasta lauantai-illasta alkoi viikonloppu. Tosin silloisessa kalenterissa viikkokin alkoi sunnuntaista ja päättyi lauantaihin. Kesälomaa oli koko kesä-, heinä- ja elokuu. Silloin ei ollut syyslomaa, mutta kylläkin joululoma ja hiihtoloma, kuten nytkin. Mielipiteitä kysyessäni kukaan ei kuitenkaan olisi halunnut vaihtaa nykyisiä ”pitkiä” viikonloppuja lauantaikoulupäiviin ja entisenlaiseen pidempään kesälomaan, jos valita saisi.

Tarinataituri 8.5.2021