Lapsuude muistelui

Se o sit kumma ilmiö, et iän myätä alkaa vanhat asiat tulemaa ain vaa enemmä miäle ja uudemmat sit taas unohtuu. Sama juttu se o sukujuurte kans: ei nuarii juur kiinnosta oma suku tai sukujuuret, mut vanhemmite, ku niil o omii lapsii, ne ruppe kyselemä, mimmost se elämä oli enne. No, monta kerta se o sit jo liia myähäst, ku ei ol enää elos kettä sukulaisii, kenelt vois kysyy.

Mää ole asunut tähä ikää mennes aika monel paikkakunnal. Syntysi mää ole Piikkiöst, Turu lähelt, mut mää ole asunu monta vuatta myäs Paimios ja viäl kauemmi, melkei kakskymment vuatta, Turus. Vaik mää en ol enää monee vuatee asunu Turu seudul, on Turu murre mul edellenki rakas ja tärkiä, vaik sitä välil kuulee pilkattava. Mut see o vaa ihmiste kateut tai tiätämättömyyt. Ei ol mikkä häpee puhuu turu murret, päi vasto, se o rikkaut. Niimpä määki nyt yritän kirjottaa tän jutu turu murteel, simmosel, mitä mun ikäset mun lapsuudes puhui. Siit voi sit ain olla montaa miältä, mikä o sitä oikiaa murret.

Mul o Paimio ajalt jääny miäle muutami hauskoi asioi, mitä lapsena tehtii. Mää oli suunnillee kymmenevuatias, ku mää rakensi meijän piänel tontil Ylä-Vistal oma maja. Se ei ollukka iha mikä tahansa puumaja, vaa oikee laudoist tehty. Siin oli oikee lasi-ikkunat ja huapakatto. Sisäl oli tilaa useammal kaverilleki. Lapset mahtus hyvi ovest sisäl kumartumat ja seisomaanki majas, mut aikuisen piti kulkee kumaras. Se maja tais olla vähä yli kaks metrii pitkä, noi pualtoist metri leviä ja korkeemmalt pualelt parim metrin korkune. Toine puali oli matalampi, koska siin oli niisanottu pulpettikatto. Saim mää kyl isäpualelt hyvii neuvoi ja vähä apuuki rakentamise ongelmakohdis, mut suurimma osa rakennustyäst mää tei iha itte.

Mää taisi siihe aikaa olla Paimio Sahan nuarin asiakas. Mää nimittäi kävi itte ostamas siält laudat majaa varte. Oli sii varmaa kyläläisil ihmettelemist, ku mää taluti polkupyärä seläs lautapino pitki Vistamäkee. Se ei ollu mikää lyhyt matka, ehkä pualtoist kilometrii, ja siitki pual kilometrii ylämäkee. Mul oli viäl aika piäni pyärä, semmone Tunturi Poni, ku oli siihe aikaa muadis. Välil mää sai pikkusiskopualilt apuu kannattelema lautoi pyäräm pääl.

Kerra sit sattui simmottis, et meiän pihal kurvas kuarma-auto. Mun äiti ja isäpuali oli tullu ulos kattomaa, et mikä kuarma-auto meiän pihal nyt tuli. Ku he oli sanonu kuskil, et tää on nyt varmaa tullu väärää osoitteesee, ei me olla mittä lautoi tilattu, ni kuski oli vaa jatkanu lautoje nostamist ja sanonu, et kyl tää o iha oikia osoite, ja tualt se tilaajaki näyttää tuleva, ja viittas munhu. Mää olin tilannut sahalt lautojen kuljetukse, muttem mää ollu muistanu siit koton kertoo etukätee.

Maja oli suasittu leikkipaikka sekä meil et naapuri lapsil. Välil me hypittii majan katolt maaha, ja tais siit välil jottai kilpailuuki olla. Mut em mää muista, et kukka koskaa olis juur loukannu itteäs niis hypyis. Maja sai olla paikallas nii kaua, ku me Paimios asutti. Haikeal miälel sitä sit purettii, just ennenku muutettii uutee kotti.

Me pidettii mun siskopualte kans kesäl sirkust omal pihal. Mää rajasin kepeil ja naruil piäne aluee, mis meil oli ”sirkusesityksii”. Ei ne esitykset kovin kummosii ollu: palloheittoo (jongleeraust), vanteen pyärityst, voimisteluu tai muuta semmost, mut piäntä pääsymaksuu, tais olla kakskyt pennii, me kumminki kävijöilt perittii. Kaikki maksoi sen iha mukisemat, vaik nyt jälkeempäi ajatelle, ne olis iha helposti voinu katto kaikki esitykset ilmaseks narun takka.

Aku Ankkaa tuli lapsena luetuks aika paljo. Mul oli aika pitkä rivi hyllys myäs Aku Anka taskukirjoi, iha ensmäisest alkae. Jossai vaihees sit vuasii myähemmi mää myin ne kaikki. Mut Aku Ankast mää sain aikanaa idean rakentaa lentokonee. Aku Ankas ku kaikki kävi nii näppärästi ja nopeesti. Ei siis muuta ku sahalt muutamii lautoi ostamaa ja rakennuspuuhii!

Mää sahasi laudan lappeesee semmose iso reiä, mist mahtui muutama lauta läpi ikään ku siiviks. Taidetti me iha oikeesti uskoo, et se lentäis, koska mua pari vuatta nuaremmat pikkusiskopualetki auttoi rakentamises ja kysyi, et pääseeks heki sit mukaa lennol. Totta kai, mää lupasin. Mut ei sitä lentoo tiätenkää koskaa tullu, onneks. Siin oli voinu käydä hassusti.

Tämmösii muistoi mul tuli miäle Paimio ajalt. Ihan kaikkee ei viitti kertookka, koska kyl me joskus jottai vähä luvatontki tehtii. Mut se onki sit kokonaan toine juttu.

Tarinataituri 12.12.2021