Käsiala takaisin!

Olen tähänastisen elämäni aikana opetellut kirjoittamaan ainakin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kansakoulussa 1960-luvulla, kun piti opetella kaunokirjoitusta. Sitä harjoiteltiin vielä oppikoulussakin. Silloin kirjoitettiin mustetäytekynällä käsialavihkoon. Vasenkätiselle mustekynällä kirjoittaminen oli vaikeaa, koska teksti tahriintui helposti kirjoittaessa. Onneksi en ollut luokkani ainoa vasenkätinen, joten katsoin, miten toiset vasenkätiset pitelivät kynää. Yksi kirjoitti ranne koukussa ”ylätyylillä”, toinen taas piteli kynää tekstin alapuolella alaviistossa. Huonoin vaihtoehto oli kirjoittaa kuten oikeakätiset, jolloin käsi suttasi juuri kirjoitetun tekstin. 

Toisen kerran opettelin käsialaa opettajaksi opiskellessani, kun kirjoituskirjaimet uudistettiin 1980-luvulla. Silloin kaikkia kirjaimia ei enää sidottu toisiinsa, kuten vanhemmassa mallikirjaimistossa, vaan välillä kynää piti nostaa. Sen piti kuulemma helpottaa käsialan oppimista ja oikeinkirjoitusta. Mielestäni toisin kävi. Kirjoittamisesta tuli töksähtelevämpää, kun kynää piti vähän väliä nostaa. Kun ä-ja ö-kirjainten tunnukset muuttuivat tietokoneen näppäimistön tilde-merkin näköisistä pelkiksi pisteiksi, ne näkyivät usein himmeästi ja olivat missä sattuu. Osalle jäi epäselväksi sekin, mitkä kirjaimista liittyivät eli sidottiin seuraavaan kirjaimeen, mitkä eivät. Lopputulos muistutti kaunokirjoituksen ja tekstauksen välimuotoa.

2000-luvulla jouduin taas opettelemaan kirjoittamaan. Joku oli keksinyt, että opetetaankin vain tekstausta. Enää ei puhuta kaunokirjoituksesta, vaan käsin kirjoittamisesta. Kirjaimia ei sidota toisiinsa, vaan kynää nostetaan jokaisen kirjaimen jälkeen. Siksipä vain harvoin näkee siistiä ”käsialaa”, toisin kuin omassa lapsuudessani. Jo ensimmäisestä luokasta alkaen opetellaan nyt kirjoituskirjainten rinnalla tietokoneen näppäimistöä.

Lauseenmuodostuksesta on tullut monille vaikeaa, kun kirjoittamisessa on totuttu käyttämään kännykkää eikä kynää ja paperia. Viestit ovat lyhentyneet, vaikka tekniikka on tullut avuksi kirjoittamisessa. Usein viesteistä puuttuvat niin isot alkukirjaimet kuin pisteetkin, pilkuista puhumattakaan. Puhekielen ilmaisut ovat yleisempiä kuin kokonaiset, kirjakielellä kirjoitetut virkkeet. Ei kirjoiteta esimerkiksi ”Missä sinä olet?”, vaan ”mis sä oot”. Varsinkin lapset ja nuoret suosivat esimerkiksi ilmaisuja ”en tiiä”, ”lähetää”, ”kaheksa” jne. murteesta riippumatta. Jopa lyhenteitä lyhennetään. Okei tai ok on lyhentynyt muotoon k. Sekin saattaa olla jo vanhanaikaista. 

Jos käyttää matkapuhelimen automaattista tekstinsyöttöä, voi tulla hullunkurisia sanoja tai ilmaisuja. Sovellus saattaa tarjota vaikkapa sanan aika tilalle sanaa sika. Tietokoneella kirjoitettaessa tekstinkäsittelyohjelma neuvoo kirjoittajaa alleviivaamalla kirjoitusvirheet ja tarjoamalla vihjeitä oikeinkirjoitukseen, joten ei välttämättä tarvitse osata edes kielioppisääntöjä. 

Mutta eipä taida moni enää käsin kirjoittaakaan! Jos joku vielä kirjoittaa kirjeitä, hän tekee sen koneella. Harva lähettää korttejakaan, joulukortteja lukuun ottamatta. Onnittelut ja toivotukset lähetetään kännykällä tekstiviestinä tai Whatsapissa. 

Käsin kirjoittamisessa on kuitenkin hyvät puolensa. Vaikka se on hitaampaa kuin koneella kirjoittaminen, se kehittää ajattelua ja käden hienomotoriikkaa aivan eri tavalla kuin koneella kirjoittaminen. Aivotutkijat ovat pitkään olleet huolissaan käsin kirjoittamisen merkittävästä vähenemisestä. MTV uutisoi jo vuonna 2014 Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, joka osoittaa, että käsin kirjoituksella on laajempaakin merkitystä oppimisessa. Käsin kirjoitusta oppineet lapset oppivat paitsi lukemaan nopeammin, myös tuottamaan ja hallitsemaan tietoa paremmin. 

Omien havaintojeni perusteella käsin kirjoittaminen on joillekin lapsille mieluisampaa kuin koneella kirjoittaminen. Toiset taas kirjoittaisivat mieluummin tietokoneella, varsinkin, jos omasta käsialasta ei saa selvää tai on hidas kirjoittaja. Kokemusteni perusteella uskon, että käsin kirjoittaminen kehittää ajattelua, auttaa keskittymisessä ja kehittää käden hienomotoriikkaa enemmän kuin kännykällä ja tietokoneella kirjoittaminen. Olen pitkän opettajaurani aikana huomannut, että hyvät kirjoittajat ovat usein myös hyviä piirtäjiä. Olisiko näilläkin toiminnoilla yhteys? Se jo tiedetäänkin, että ”lukeminen kannattaa aina”. Olisiko aika nostaa myös käsin kirjoittaminen ja käsiala kunniaan?

Tarinataituri 31.10.2022


Arkkitehti Toivo Salervon 1930-luvulla kehittelemä mallikirjaimisto,
jota käytettiin vuoteen 1986 asti.






Jarno Lukkarilan mallikirjaimisto vuodelta 2015.
Tämä on käytössä 2020-luvulla kouluissa.