Tiedän, mitä teit tänä kesänä


Moni varmaan muistaa runsaan parinkymmenen vuoden takaisen kauhuelokuvan Tiedän, mitä teit viime kesänä. Elokuvassa juhlista palaavat nuoret ajavat autolla vahingossa miehen yli ja heittävät kuolleeksi luulemansa miehen mereen. Vuoden kuluttua, kun tapahtuma on jo lähes unohtunut, yksi nuorista saa kirjeen, jossa tuntematon kirjoittaja ilmoittaa tietävänsä, mitä kirjeen saaja teki edellisenä kesänä. Nuoret haluavat selvittää, kuka kirjeen on lähettänyt, mutta se käy heille vaaralliseksi.

Elokuvalle on sittemmin tehty jatko-osia, mutta juoni on säilynyt suurin piirtein samana. Tosielämässäkin olosuhteet ovat elokuvan ilmestymisen jälkeen radikaalisti muuttuneet ja tekniikka kehittynyt. Enää ei tarvitse odottaa kovinkaan kauan, kun saa tietää, mitä sukulaiset, ystävät ja kaverit ovat puuhailleet. Siitä meidän on kiittäminen – tai syyttäminen – sosiaalista mediaa. Tieto kulkee muutamassa sekunnissa vaikka maapallon toiselle puolelle! Seuraavat esimerkit ovat keksittyjä, mutta voisivat aivan hyvin olla yhden päivän päivityksiä Facebookissa, Instagramissa tai muualla somessa.

Kas, Milla ja Petri ovat menneet naimisiin! Onnea hääparille! Oho, Make on saanut narrattua kuusikiloisen jättihauen. Jussi ja Aino ovat perheineen Espanjan lämmössä. Jaaha, Maarit vaeltelee tapansa mukaan metsissä keräten sieniä ja marjoja. Hessu on rakentanut kesämökilleen terassin, Pipsa leiponut herkullisen mansikkakakun ja Reijo matkustellut vaimonsa kanssa ulkomailla. Kaikille näyttää tapahtuvan yhtä ja toista, oli sitten kotona tai matkoilla.

Onhan se kätevää, kun saa lukea sukulaisten, ystävien ja naapureiden kuulumiset suoraan kännykältä tai tietokoneelta hienojen valokuvien ja videopätkien kera. Mutta jotain silti puuttuu: henkilökohtainen kanssakäyminen. Olemmeko me nykyihmiset niin tosielämästä vieraantuneita, että kuulumisetkin vaihdetaan vain tekniikkaa hyödyntäen?

Enää ei monikaan taida harrastaa omasta lapsuudestani tuttua kylässä käymistä. Sukulaisten, ystävien ja tuttavien luo saatettiin mennä jopa yllätysvierailulle. Ei silloin mietitty, onko vierailupaikassa pöytä koreana tai koti siistitty. Tyydyttiin siihen, mitä talossa haluttiin tarjota. Aina ei talonväki edes ollut kotona. Silloin jätettiin vaikka paperilapulla viesti, että täällä käytiin. Ei ollut kännyköitä, joilla voi varmistaa, ollaanko kyläpaikassa kotona, tai kertoa vierailusta tekstiviestinä.

Nyt, jos haluat mennä vierailulle, siitä pitää sopia hyvissä ajoin etukäteen ja varmistaa, että molempien osapuolien kalenterista löytyy sopiva ajankohta. Peruutuksesta on myös syytä ilmoittaa hyvissä ajoin, ettei isäntäväki turhaan tee suuria valmisteluja. Myös sovitusta tapaamisajasta myöhästymisestä on korrektia ilmoittaa.

Omien havaintojeni perusteella eläkeläiset ovat usein kaikkein kiireisimpiä. Heidän kanssaan tapaamisia sopiessa pitää olla erityisen tarkkana, sillä monesti joka päivälle riittää jotain menoa. Lieneekö niin, että halutaan eläkepäivinä ehtiä tehdä kaikkea sitä, mitä työssäoloaikana ei ehtinyt? No, hyvähän se vain on, jos intoa, kuntoa ja kavereita riittää!

Tiedän monia, joilla on Facebookissa satoja, jopa tuhansia kavereita. Mutta sopinee kysyä, ovatko ne kaikki todellisia kavereita? Tekisi mieli kysyä näiltä henkilöiltä, tuntevatko he oikeasti – edes pintapuolisesti – nämä sadat tai tuhannet kaverinsa. Entäpä, jos joku tai muutama viidestäsadasta ”kaverista” haluaisi tulla kyläilemään, olisiko vastaanottoa? Useimmiten taitaa olla kysymyksessä vain halu osoittaa olevansa suosittu sosiaalisessa mediassa.

Vaikka olen itsekin mukana somessa ja luen mielelläni toisten päivityksiä, olen siinä mielessä vanhanaikainen, että arvostan vielä enemmän henkilökohtaisia tapaamisia ja kontakteja kuin somepäivityksiä. Todellinen ystävä kyllä tarttuu joskus puhelimeenkin ja soittaa, tosi ystävä tulee tai kutsuu myös käymään. Sellaisille ystäville luulisi tänä kiireisenä someaikana olevan kysyntää!

Tarinataituri 21.7.2019