Kuuloaisti kehittyy ihmisellä varhain. Arvellaan, että jo syntymätön lapsi reagoi ääniin äidin kohdussa. Duodecim Terveyskirjaston mukaan "vastasyntynyt reagoi äänille sulkemalla silmäluomet ja säpsähtämällä. Kolmikuukautinen vauva pysähtyy kuuntelemaan ääntä, ja puolivuotias kääntää päänsä äänen suuntaan." Vuoden ikäinen lapsi reagoi metrin päästä tulevaan kuiskaukseen, ja 2-4-vuotiaan pitäisi reagoida jo kolmen metrin päästä kuiskattuun kehotukseen.
Vauvaikäinen lapsi kuulee monenlaisia ääniärsykkeitä: lepertelyä, kehotuksia, kieltoja, lelujen ja ympäristön tuottamia ääniä. Vauva ei vielä pysty ilmaisemaan itseään muilla äänillä kuin itkulla ja jokeltelulla, mutta eipä aikaakaan, kun hän jo pystyy puheen lisäksi tuottamaan muitakin ääniä ja testaa ympäristön reaktioita. Tämän on varmaan moni vanhempi huomannut ollessaan uhmaikäisen lapsensa kanssa kauppareissuilla. Silloin punnitaan vanhempien taito: oppiiko lapsi saamaan tahtonsa läpi kiukuttelemalla vai sietämään pettymyksiä.
Alle kouluikäinen lapsi saattaa olla niin keskittynyt leikkeihinsä, ettei hän kuule, kun hänelle puhutaan. Sama näyttää jatkuvan vielä kouluiässäkin, nyt vain leikit ja lelut ovat erilaisia. Näen lähes päivittäin lapsia ja nuoria, jotka kulkevat kännykkä kädessä huomioimatta lainkaan muita tiellä liikkuvia. Monilla heistä on isot kuulokkeet korvilla, jolloin ei kuule sen paremmin luonnon kuin liikenteen ääniäkään. Uhkarohkeimmat ajavat pyörällä pitäen toisella kädellä ohjaustangosta ja kännykkää toisessa kädessä.
Vaikka lapsella ja nuorella on yleensä hyvä kuulo, jossain vaiheessa hän alkaa kuulla vain itselle mieluisat asiat. Jos on hän on saamassa jotakin, kuulo on erinomainen. Mutta jos kehotetaan tekemään läksyt tai osallistumaan kotitöihin, saattaa kehotus kaikua kuuroille korville. Onneksi tämä ei päde kaikkiin.
Opettajan työssäni olen huomannut, että jo kouluikäisillä on "valikoiva" kuulo. Ohjeet menevät niin sanotusti "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Jos tarjolla on samaan aikaan muita, kiinnostavampia ääniärsykkeitä, ne vievät oppilaan ajatukset helposti muihin asioihin. Joku saattaa itse puuhailla jotain asiaan kuulumatonta, joku seurailla toisen touhuja. Joku voi näyttää kuuntelevalta, mutta tarkempi tiedustelu osoittaa, ettei hän olekaan kuunnellut. Joskus on niinkin päin, että oppilas, joka ei vaikuta ollenkaan kuuntelevan, on hyvinkin mukana. Keskittyminen kuuntelemiseen on taitolaji. Moni kuulee, vaan ei kuuntele.
Iän myötä kuulo heikkenee. Jossain vaiheessa elämää häviävät heinäsirkkojen siritys ja muut ultrakorkeat äänet, mutta matalat äänet vielä kuullaan. Moni uskoo, että kuulo toimii ihmisellä vielä silloinkin, kun hän ei enää kykene muuhun kommunikointiin.
Joskus on etukin, ettei kuule kaikkea. Ei haittaa, vaikka ei kuulisi kaikkia juoruja ja pahoja puheita. Silloin voi pysyä pidempään hyväntuulisena.
Tarinataituri 26.5.2024
