Moni asia on koulussa muuttunut vuosien myötä, niin myös kouluun liittyvät ammatit ja ammattinimikkeet.
Kun itse olin koululainen, ruoka tehtiin oman koulun keittolassa ja sen valmisti keittäjä, joita isoissa kouluissa oli useampikin. Ruokailu tapahtui omassa luokassa. Ruoka tuotiin keittolasta isoissa kattiloissa. Opettaja jakoi ruuan. Jos ei oikein pitänyt jostain ruuasta, ruokalaji oli uusi tai ei ollut kova nälkä, voi pyytää opettajaa antamaan ”maistiaisannoksen”. Kaikkia ruokia piti ainakin maistaa ja lautanen syötiin tyhjäksi. Käytössä ei ollut biojäteastiaa, johon ylijäämäruoka laitettaisiin, kuten nykyisin on tapana.
Ainakaan niissä kansakouluissa, joita itse kävin 1960–70-luvuilla, ei ketään ”pakotettu” syömään jotain vastenmielistä ruokaa, toisin kuin jotkut omia kansakouluaikojaan muistelevat ovat kertoneet. En ole myöskään nähnyt, että ketään olisi lyöty karttakepillä sormille. On erikoista, että kysyessäni viimeksi mainittua asiaa itseäni vanhemmilta henkilöiltä, kukaan ei ole myöntänyt itse saaneensa tai nähneensä edes luokkatoverinsa saaneen karttakepistä. Tapaukset ovat aina osoittautuneet kuulopuheiksi. Ehkä kertojat ovat halunneet värittää tarinaansa näillä ”lisämausteilla” saadakseen arvostusta. Opettajista kun mielellään kerrotaan kaikenlaisia tarinoita, jotka usein ovat negatiivisia eivätkä aina edes totta.
Vaikka ruokalistalla oli sellaisia ruokia, joita monet vieroksuivat, ruokaa harvemmin jätettiin. Tuon maistiaisannoksen pystyi syömään, vaikkei ruuasta olisi pitänytkään. Monien inhokkeja olivat tuolloin esimerkiksi tilliliha, verilätyt ja maksalaatikko. Itsekään en juuri pitänyt ensin mainituista, mutta maksalaatikko kyllä maistui. Monet eivät pitäneet rusinoista maksalaatikossa, mutta minusta ne kuuluivat siihen yhtä lailla kuin sianliha hernekeittoon. Kasvisvaihtoehtoa ei silloin ollut tarjolla, saati sitten vegaaniruokaa. Kaikki söivät samaa ruokaa, paitsi jos oli jollekin ruualle allerginen.
Nyt ns. omavalmistuskeittiöt kouluilla ovat harvinaisia. Ruoka tuodaan puolivalmiina monen kilometrin päästä suurkeittiöistä, joissa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) valmistetaan kymmeniätuhansia annoksia päivässä. Koska ruoka-aineiden pitää kestää kuljetus ja säilyä koulun kylmätiloissa jopa useita päiviä, ruokaan joudutaan laittamaan lisäaineita, joita koulun omassa keittiössä valmistetussa ruuassa ei tarvittu. Luonnollisesti se vaikuttaa myös ruuan makuun ja koostumukseen.
Ruokailu ei ole enää vuosiin tapahtunut luokissa, vaan ruokasaleissa. Eipä ole enää keittolaakaan, vaan jakelutiskejä. Oppilaat ottavat itse ruuan. Valinnanvaraa on sekä määrässä että laadussa. Huomioon on otettu niin kasvissyöjät, vegaanit kuin allergikotkin. ”Keittäjä” on (ainakin nykyisessä kotikaupungissani) ammattinimikkeeltään palvelutyöntekijä. Hän lämmittää ruuat, asettelee ruokailuvälineet paikoilleen, pesee ruokailun jälkeen astiat (koneellisesti) ja siivoaa keittiön. Lisäksi hän hoitaa ruokien ja lisukkeiden tilaukset. Ruuanvalmistusta lukuun ottamatta siis lähestulkoon samat hommat kuin keittäjä aiemmin.
Ennen vanhaan koulun piha-alueesta ja kiinteistöstä huolehti talonmies, joka useimmiten oli sananmukaisesti mies. Talonmies huolehti pihatöiden lisäksi monista käytännön töistä, kuten lamppujen vaihdosta, kalusteiden korjauksesta ja pannuhuoneen hoidosta. Jos talonmies toimi myös vahtimestarina, jonka piti avata ja sulkea ovia, vahtia tilojen iltakäyttöä, nostaa ja laskea lippu liputuspäivinä, hänen ammattinimikkeensä oli silloin talonmies-vahtimestari. Itsekin toimin nuorena miehenä talonmies-vahtimestarin sijaisena. Tavallisesti talonmies perheineen asui koululla tai sen välittömässä läheisyydessä työsuhdeasunnossa. Nyt koulujen talonmiehet ovat historiaa. He ovat sukupuolesta riippumatta kouluisäntiä tai kiinteistönhoitajia.
Oli tavallista, että myös opettaja puolisoineen tai perheineen asui koululla. Alun perin opettajan tehtäviin kuului, ikään kuin työsuhde-etuna, koulun puutarhan hoito, johon oppilaatkin osallistuivat. Voitiin puhua lähiopetuksesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Nyt juuri missään koulussa ei enää asuta, kiinteistönhoito on ulkoistettu, ja koulut ovat iltaisin tyhjillään, paitsi, jos niiden tiloissa on ns. iltakäyttäjiä. Koulujen liikuntasalin iltakäytöstä ei päätäkään koulun rehtori, kuten voisi kuvitella, vaan päätösvaltakin on ulkoistettu. Pienissä kouluissa ei ennen ollut rehtoria, vaan johtajaopettaja tai koulunjohtaja.
Nuorukaisena toimin kouluavustajana. Se oli silloin enemmän opettajien kuin koululaisten avustamista. Tänä päivänä ei ole kouluavustajia, vaan koulunkäynninohjaajia, jotka ovat saaneet täsmäkoulutuksen oppilaiden ohjaamiseen ja avustamiseen. Sekä koulutus, tehtävät että ammattinimike ovat muuttuneet vuosikymmenien myötä.
Eipä ole
koulussa enää esimiestäkään, vaan hänestä käytetään sukupuolineutraalia
ilmaisua ”esihenkilö”. Ennen oppilaista puhuttiin tyttöinä ja poikina, nyt
saattaa olla ”kolmannen sukupuolen” edustajiakin. Mikähän se kolmas sukupuoli
on?
Kukkaistutuksia Teijon koululla 1960-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.