Ruusuja ja risuja

Eri yhteyksissä on tapana jaella ruusuja ja risuja, kuvaannollisesti ilmaistuna. Ihan oikeiden ruusujen aika on taas muutaman kuukauden kuluttua, kun juhlimme koulujen päättymistä, uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Toki ruusuja voi antaa muulloinkin.

Ruusujen antaminen liitetään usein rakkaudentunnustukseen, mutta se on myös kaunis tapa muistaa ystävää hänen suurena päivänään, kuten syntymä- tai hääpäivänä. Miten kauniita ruusut ovatkaan! Laji- ja värivalikoimaa riittää. Useimmiten ruusun tai ruusukimpun ojentaa mies naiselle, mutta yhtä hyvin asia voi nykyisenä tasa-arvon aikana olla toisinkin päin!

Ruusulla on muitakin merkityksiä. Ruusujen antaminen tarkoittaa kehumista, hyvää suoritusta. Elämä ei kuitenkaan ole aina ruusuilla tanssimista, kuten sanonta kuuluu. Tai onhan se, mutta välillä osuu piikkiin. Sen on saanut huomata jokainen, jolla on hieman elämänkokemusta. Ruusujen kanssa puuhailevat puutarhurit, kukkakauppiaat ja viherpeukalot tietävät, miltä oikeiden ruusunpiikkien pistot tuntuvat, mutta he osaavat suojautua piikkien pistoilta paremmin kuin satunnaiset ruusujen käsittelijät.

Ruusu on monien mielestä myös kaunis koristekuvio ja ihastuttava naisen nimi. On kuitenkin yksi ruusu, mitä en ainakaan itselleni haluaisi mistään hinnasta, nimittäin ruusu-niminen ihosairaus. Sen aiheuttajat, strepto- ja stafylokokkibakteerit eivät ole mitenkään tervetullutta seuraa. Tykkään kyllä kokeista (sekä sellaisista, jotka laittavat ruokaa että erilaisista testeistä), mutta ensin mainitut kokit saavat minun puolestani pysyä kaukana!

Tätä kirjoittaessani ulkona tuulee myrskyisästi ja tuuli irrottaa puista kuivia oksia. Tuulen tyynnyttyä piha lienee kuin taistelutanner: kuivia oksia ja risuja on siellä täällä. Juuri kun olin saanut aiemmat risut kerättyä. Risujen kerääminen ja pilkkominen on työlästä, mutta kun sen on tehnyt, voi tyytyväisenä katsella työnsä tuloksia.

Risuja ei ole kiva saada – ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. Risujen antaminen merkitsee moitteita. Kun joku saa risuja, hän on silloin mokannut tai hoitanut jonkin asian huonosti. Taitaa olla helpompaa antaa risuja kuin ruusuja. Uskotaan mieluummin jo etukäteen asioiden epäonnistumiseen tai tahalliseen harmin aiheuttamiseen kuin onnistumiseen tai huonoon tuuriin.

”Murphyn laki” toimii mielessämme erinomaisesti. Jos voileipä putoaa lattialle, se putoaa useammin voipuoli alaspäin kuin oikeinpäin. Lattialle pudonnut kolikko tai sormus vierii hankalimpaan mahdolliseen paikkaan perimmäiseen nurkkaan sängyn tai lipaston alle. Yhdellä on ns. arpaonnea, toinen saa ”aina” tyhjän arvan. Näin ainakin yleisesti uskotaan. Oikeasti lopputuloksen ratkaisevat sattuma ja/tai luonnonlait.

Mutta jos oikein positiivisesti ajatellaan, voimme oppia risuista. Yksittäinen, kuiva risu katkeaa helposti, mutta yritäpä katkaista nippu risuja. Se ei olekaan helppoa! Joukossa on voimaa (enkä nyt tarkoita Jouko-nimistä miestä). Jos osaisimme toimia yhdessä samaa tavoitetta kohti, voisimme saada paljon hyviä asioita aikaan. 

Lopuksi: toisessa kuvassa on kuiva oksa, risu eli Turun murteella ”kräki”. Olisitko tiennyt? 

Tarinataituri 22.2.2020

Pieniä ja suuria murheita

Uutisten ja some-keskustelujen seuraaminen on mielenkiintoista ja viihdyttävää, jopa opettavaista puuhaa.

Facebookissa nainen kiittelee tuntematonta miestä, joka antoi toisen jonotusnumerolapuistaan hänelle pankin kassapalvelujonossa. Näin tämä nainen pääsi edellään olleiden noin 25 henkilön ohi jonossa ja sai asiansa kassalla hoidetuksi nopeasti.

Naisen saamasta runsaasta palautteesta voi päätellä, että miehen ystävällinen ele ei suinkaan tuottanut kaikille hyvää mieltä. Ne 25 henkilöä, jotka olivat mahdollisesti jo pitkään seisseet jonossa, eivät välttämättä olleet hyvillään, kun joku myöhemmin tullut pääsi heidän ohitseen. Yhden mielestä tällainen ohittaminen on omiaan romuttamaan hyvin toimivaa jonotusjärjestelmää, toinen taas kertoo itsekin toimineensa samoin, kun on huomannut, ettei ehdi jäädä jonottamaan. Joku ihmettelee pankin kassojen vähyyttä ja aukioloaikoja, joku toinen sitä, miksi miehellä ylipäänsä oli kaksi jonotuslappua.

Perheenäiti valittaa kuvan kera  pilalle menneistä omista ja tytärten korkokengistä, kun rippijuhliin mennessä niiden pohjaan oli tarttunut soraa ja kirkon tervatulta katolta mahdollisesti tippunutta tervaa. Hänen mielestään seurakunnan olisi ainakin pitänyt varoittaa räystäiltä tippuvasta tervasta tai korvata pilalle menneet kengät. Kirjoittajan onneksi somesta löytyi myötätuntoa häntä kohtaan ja neuvojia, miten tervan saa irrotettua kengistä. Joku lukijoista pelkäsi myös koirien tassujen tervaantumista, vaikkei hautausmaalle saisi koiria tuodakaan. 

Iltapäivälehdessä kerrottiin noin kolmekymppisestä pariskunnasta, joka myi kaiken omaisuutensa ”viimeistä sohvaa myöten” muuttaakseen ulkomaille. Heidän mielestään Suomessa vallitsee kireä ja negatiivinen ilmapiiri, toisin kuin esimerkiksi Thaimaassa, jonne he päättivät suunnistaa, vaikka kumpikaan ei ollut koskaan käynyt siellä. Nuoripari oli työskennellyt Suomessa ”jo pitkään” aivan tavallisissa töissä saadakseen matkarahoja kasaan.

Kommenttipalstalla oli jälleen kahdenlaista mielipidettä. Toisten mielestä on hienoa, että jotkut rohkenevat jättää Suomen ja aloittaa uuden elämän jossain muualla, koska elämme täällä vain kerran. Jotkut tekisivät itsekin samoin, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Muutamat epäilivät muuttopäätöksen järkevyyttä. Entä, jos rahat loppuvat tai sairastuu vakavasti vieraassa maassa? Silloin tullaan ”häntä koipien välissä” takaisin kotimaahan ja ollaan yhteiskunnan tukien varassa. Niiltä, joilla oli kokemuksia Thaimaassa asumisesta, tuli sekä kannustusta että neuvoja lähtijöille.

Tunnettu tosi-tv -persoona avautuu vakavasta sairaudestaan sosiaalisessa ja muussa mediassa. Sairastuminen parantumattomaan syöpään parhaassa nuoruusiässä on kova juttu sekä itselle että läheisille. Hän on esille tulollaan ja some-päivityksillään halunnut ”antaa sairaudelle kasvot”, jos joku mahdollisesti samassa tilanteessa oleva saisi siitä voimia omaan elämäänsä. Kommenteissa häntä on yhtäältä kehuttu kauniiksi, syvälliseksi ja hyväksi roolimalliksi nuorille, toisaalta arvosteltu pinnalliseksi ja julkisuudenkipeäksi. Varmaan molemmille näkökannoille on perustelunsa.

Sosiaalinen media on sitten merkillinen juttu. Siellä kuka tahansa voi purkaa sekä hyvää että pahaa oloaan, saada tykkäyksiä, mutta toisaalta myös paheksuntaa. Olipa asioista mitä mieltä tahansa, ehkä pahinta somessa on se, että usein mielipideasiat kääntyvät henkilökohtaisiksi toisten loukkaamisiksi. Asiat eivät enää riitele, vaan ihmiset. Somessa on helpompaa olla enemmistön kanssa samaa mieltä kuin eri mieltä. Kuka tahansa voi somessa sanoa melkein mitä tahansa, tuomita ventovieraan ihmisen joutumatta siitä vastuuseen. Harva pystyisi sanomaan samoja asioita kasvotusten. On vaikeaa, ellei mahdotonta, myöskään tietää, mikä on ollut kunkin kirjoittajan motiivina.

Somessa positiivisessa mielessä tehty postaus saattaakin äkkiä muuttua negatiiviseksi asiaksi. Keskusteluun osallistuvat henkilöt, jotka eivät ole itse olleet paikan päällä, mutta tekevät silti pikaisia johtopäätöksiä ja tuomitsevat jonkun ihmisen toiminnan - lukematta kunnolla edes kirjoittajan alkuperäistä tekstiä.

On some-keskustelujen seuraamisessa se hyvä puoli, että se auttaa asettamaan omat ilot ja surut oikeisiin mittasuhteisiin. Pienet ovat meidän suomalaisten murheet, jos meillä on aikaa päivittää someen arkisia vastoinkäymisiämme ja tuntea vihaa, kateutta tai epäluuloa eri mieltä olevia kohtaan. 

Ehkä voisimme ottaa opiksi eräästä aforismista, jonka luin vuosikymmeniä sitten sanomalehden nuortenpalstalta. ”Itkin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes näin tytön, jolla ei ollut jalkoja.”  

Tarinataituri 4.1.2020

Mennyttä ja tulevaa

Vuoden lopussa on tapana arvioida kulunutta vuotta. Kirjoitin tammikuussa leikkimielisen ennusteen vuodelle 2019. Nyt on hauska huomata, että osa asioista osui kohdalleen, vaikka käytin lähteinä vain uutisaiheita ja omaa mielikuvitustani.

Ilmastonmuutos oli kuin olikin ykkösaiheena uutisissa. Meksikon rajamuuri ei toteutunut, mutta Trump on kuitenkin edelleen Yhdysvaltain presidenttinä. Isossa-Britanniassa syntyi kaaos Brexitin takia.

Ilmastonmuutos, lihansyönti, maahanmuuttajat sekä talous- ja työllisyysasiat olivat keskeisiä vaaliteemoja. Sote ei toteutunut. Valtion ja kuntien taloudenpidossa jatkettiin tiukkaa säästölinjaa. Veroprosentti nousee monissa kunnissa.

Edellä mainitut asiat osuivat mielestäni aika hyvin kohdalleen. Sen sijaan sää oli arvaamaton – niin minulle kuin asiantuntijoillekin. Sen ennustaminen tuskin meni aivan nappiin meteorologeiltakaan.

Eduskuntavaalien tulosta en yrittänytkään ennustaa, mutta oli se silti jonkintasoinen yllätys, samoin kahden hallituksen ero samana vuonna, ja se, että maamme on nyt nuorten naisten ”hallinnassa”!

Katsotaan, miltä tuleva vuosi 2020 näyttää. Ympäristösyistä en käytä siihen uudenvuodentinaa, koska se on suurimmaksi osaksi lyijyä. Käytän sen sijaan uutisia, nettikeskusteluja ja omaa päättelykykyäni.

Jo nyt käy netissä kuumana keskustelu ilotulitteista ja niiden käytöstä. Mielipiteet ovat jakautuneet kahtia: täyskiellon kannattajiin ja vastustajiin. Itse kuulun jälkimmäisiin, vaikka perusteluja toki löytyy molemmille näkökulmille. Veikkaan, että kansalaisaloite ilotulitteiden käytön kieltämisestä ”tavalliselta kansalta” ei mene läpi. Olen samaa mieltä kuin kansanedustaja, jonka mielestä 50 000 ihmistä – eli yksi prosentti suomalaisista – ei voi viedä iloa viideltä miljoonalta.

Ilmastonmuutos – ja varsinkin siitä puhuminen – kiihtyy entisestään. Kielletään tai rajoitetaan yhtä ja toista sen torjumiseksi. Protesteja ja mielenosoituksia tullaan näkemään. Kauppa ja teollisuus lanseeraavat ilmastoystävällisiä tuotteita. Lihansyönti jatkuu. Suomen maataloutta ajetaan alas ja omavaraisuus vähenee, koska myös elintarvikkeita joudutaan tuomaan yhä enemmän ulkomailta. Sähköautojen menekki kasvaa, mutta hitaammin kuin on kuviteltu ja toivottu.

Asuntokaupassa vallitsee ostajan markkinat. Kunnat myyvät (=yrittävät myydä) rahapulassaan omistamiaan rakennuksia, mutta huonolla menestyksellä. Veroja korotetaan ja keksitään uusia verotuskohteita, mutta siitä huolimatta ei saada riittävästi rahaa julkisen talouden pyörittämiseen, vaan vyönkiristys jatkuu.

Etelässä jatkuu lauha sää talvella ja kesällä kuuma. Mutta yhtä lailla kesä voi olla sateinen ja viileä. Voi myös tulla luminen talvi, kuten aiemminkin 2000-luvulla on ollut. Ei se ilmastonmuutos sulje pois sitäkään mahdollisuutta.

Jos nämä ”ennustukset” vaikuttavatkin hieman pessimistisiltä ja synkiltä, on luvassa iloisiakin asioita: elämä Suomessa jatkuu kutakuinkin samanlaisena. Saamme varmasti kuulla sekä hyviä että huonoja uutisia jatkossakin. Pitää vain nostaa leuka pystyyn ja katsoa eteenpäin. Menneisyyteen kannattaa katsoa vain oppimismielessä! 

Tarinataituri 31.12.2019

Joulupukki muistelee

Kuten tiedetään, joulupukki on tosi vanha. Hän on pitkän elämänsä varrella nähnyt ja kokenut monenlaista. Minulla on etuoikeus tuntea joulupukki hyvin, joten ajattelin pyytää häntä hieman muistelemaan menneitä. Itseänikin on askarruttanut muutama kysymys, joihin halusin häneltä vastauksen.

Miten pukki ehtii käydä kaikkien lasten luona? Siihen on yksinkertainen selitys: pukilla on paljon apulaisia eri puolilla Suomea ja maailmaa. Heillä on vähän samantapainen asu kuin oikealla joulupukilla, siksi heitä voi nähdä esim. ostoskeskuksissa. Lisäksi kaikkialla liikkuu jouluna ja joulun alla pikku tonttuja, joten pukin ei tarvitse suoriutua urakastaan yksin. Joulumuori tonttuineen hoitaa kotia pukin poissa ollessa.

Pukki lähtee liikkeelle jo varhain aattoaamuna. Apunaan hänellä on joukko tonttuja, jotka vievät lahjasäkkejä ja -laatikoita jo etukäteen talonväen huomaamatta sopiviin piilopaikkoihin. Näin joulupukin ei tarvitse kantaa raskaita lahjasäkkejä koko ajan mukanaan.

Usein pukki kyselee lasten toiveita ja kuulumisia ennen lahjojen pariin siirtymistä. Hän myös kuuntelee mielellään lasten esityksiä ja mahdollisia kysymyksiä. Tavallisin kysymys koskee kulkuvälinettä. Millä pelillä pukki on päässyt tulemaan, kun ei ole lunta? Ja missä on Petteri-poro? On joulupukilla käytössään myös auto,  tottahan toki! Joulupukin auto on yleensä punainen, kuten jouluna sopii, mutta voi se olla muunkin värinen. Porot pitää jättää kauemmas, koska ne pelkäävät etelän meluisaa ja valoisaa ympäristöä. Loppumatkan pukki sitten tuleekin kumipyörillä eli autolla.

Toisinaan tontut unohtavat merkitä pakettien päälle lahjan saajan nimen. Onneksi talonväki yleensä tunnistaa jo paketin ulkonäöstä, kenelle se on tarkoitettu, ja lahja päätyy oikealle henkilölle. Yleensä talon lapset toimivat lahjojen jaossa mielellään pukin apulaisena, pukki kun ei aina vanhoilla silmillään saa selvää, kenen nimi paketissa tai kortissa lukee.

Pukki on perillä myös uusimmista teknisistä laitteista aina kännyköistä tietokonepeleihin. Hän käyttää itsekin sujuvasti kännykkää yhteydenpitoon tonttujen ja muorin kanssa. Yleensä pukki kuitenkin on kuvauksen kohteena ja kunniavieraana. Hänen ympärilleen kokoontuvat niin vanhat kuin nuoretkin. Rohkeimmat lapset uskaltavat istuutua kuvauksen ajaksi joulupukin polvelle. Onpa pukki ollut mukana selfieissäkin!

Sitäkin on kysytty, mitä pukki tekee joulun jälkeen seuraavaa joulua odotellessa. Joulun jälkeen hänellä alkaa ”kesäloma”, joka kestää lähes seuraavaan jouluun saakka, pois lukien seuraavan joulun valmistelut joulupukin pajalla, lasten kirjeisiin vastaamiset yms. Pukki voi lomalla mennä vaikka etelän aurinkoon rentoutumaan!

Ennen vanhaan lahjat olivat vaatimattomia ja itse tehtyjä. Lapset saivat kotitekoisia, usein puusta valmistettuja leluja. Niillä leikittiin pitkään ja niitä kohdeltiin kuin aarretta. Niitä pystyi myös itse korjaamaan, jos ne kovassa käytössä rikkoontuivat. Pojilla toivelahjoja olivat esimerkiksi leikkiauto tai juna, tytöillä nukke. Joskus haaveena saattoi olla vaikkapa uusi kelkka tai polkupyörä, mutta sitä joutui odottamaan ehkä useamman joulun ajan. Myöhemmin, kun taloudelliset olot ja kauppojen valikoimat paranivat, paketteihin alkoi päätyä myös tehdastekoisia leluja ja makeisia. Lahjoja annettiin ensi sijaisesti vain lapsille, kuten nykyäänkin.

Lahjojen määrässä ei viime vuosina ole juuri tapahtunut muutosta – ei edes taloudellisen laman aikana. Kenelläkään lapsella lahjojen määrä ei jää yhteen tai kahteen, vaan niitä on ainakin viisi tai kuusi – joskus jopa kymmenittäin. Yleensä lahjat ovat tarkkakorvaisten tonttujen tiedossa jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta yllätyksiäkin sattuu.

Jouluaatto on sitten toiveiden toteutumisen aikaa. Lahjapaketeista löytyy useimmiten leluja, pelejä, asusteita tai karamelleja. Aikuisten paketeissa on usein jotain käyttöesineitä, asusteita, syötävää tai juotavaa. Hyvin tuntuvat tontut olevan perillä siitä, mitä itse kukin tarvitsee tai on toivonut!

Lopuksi ehkä se kaikkein olennaisin kysymys: onko joulupukki olemassa? Tietenkin on! Olen tavannut hänet useasti ja jutellutkin hänen kanssaan. Tapaamme taas viimeistään ensi jouluna.

                          Tarinataituri 25.12.2019

Avoimia ja suljettuja ovia

Olen usein ihmetellyt, miten on mahdollista, että kaikki osaavat avata oven, mutta eivät sulkea sitä. Lukuisia kertoja olen työpaikallani sulkenut ovia, jotka joku on huolimattomuuttaan jättänyt auki - ei ainoastaan lukitsematta, vaan sepposen selälleen!

Jos huoneessa on liiketunnistimella toimivat valot, ne syttyvät ja sammuvat tyhjässä tilassa aina, kun joku kulkee ohi. Erityisen epäesteettistä on, jos avoimeksi on jäänyt vessan ovi, jolloin myös wc:n hajut leviävät ympäristöön. Vaikka ovia käytetään usein myös tuulettamiseen, hajujen pääsy käytäville tuskin on tarkoitus.
Mikä sitten voisi olla oven tarkoitus?

Ovien avulla erotetaan eri tiloja toisistaan. Ovi on eräänlainen yhteydenpito- ja erottamisväline - väylä, jonka kautta kuljetaan sisään ja ulos. Se suljetaan, kun halutaan yksityisyyttä, avoin ovi taas on kuin kutsu astua sisään, tervetulotoivotus. Lukitun oven viesti on ”Älä tule!” tai ”Pysy poissa!”. Sitä viestiä on syytä kunnioittaa.

Oven avulla voidaan eristää kylmyyttä, lämpöä, ääniä tai ihmisiä pääsemästä sisään tai ulos. Mitä jykevämpi ovi, sitä tehokkaampi, mutta myös raskaampi käsitellä.

Joskus oven takaa pilkottaa valoa. Koputtamalla tai avaamalla ovi selviää, onko joku sisällä vai palavatko valot tyhjässä huoneessa.

Vertauskuvallisesti ajatellen ovet ovat nyt monessakin mielessä ajankohtainen aihe. Jos jollekin näytetään ovea, hänen täytyy lähteä. Samanaikaisesti toiselle tarjotaan mahdollisuus, avataan ovi. Sanotaan, että jos yksi ovi sulkeutuu, avautuu tilalle uusia ovia. Mene ja tiedä. Mutta se tiedetään, että pienistä ovista, porsaanrei’istä, ovelat ihmiset pääsevät kulkemaan kenenkään huomaamatta. Maamme lainsäädännöstä löytyy varmasti paljon näitä porsaanreikiä. Niiden tukkimiseen eivät pienet tupot ja tapit riitä, vaan pitää ehkä rakentaa kokonaan uusi, kestävämpi ovi. 

Ovesta on osattava jatkaa matkaa eikä jäädä ovensuuhun tientukkeeksi, muuten tulee ahdasta ja yhteentörmäyksiä!

Lukitun oven avaamiseen tarvitaan avain. Avaimia on niin monenlaisia, ettei aina tiedä, millä avaimella jokin tietty ovi aukeaa. Joskus joutuu kokeilemaan useita avaimia, ennen kuin pääsee sisälle. Toisinaan taas ovi saattaa olla auki, mutta jumissa. Silloin tarvitaan tekniikkaa, sopivia apuvälineitä tai asiantuntijan apua. Kyllä jumiutuneenkin oven saa auki!

Joulu on sydämen oven avaamisen aikaa. Vain kovasydämisimmät eivät herkisty joulun sanoman ääressä. Päästetään siis joulumieli sisimpäämme. Rauhoitutaan. Ollaan yhdessä ja pidetään yhteyttä. Muistetaan sukulaisia ja ystäviä, mutta myös niitä, joilla ei ole ketään tai mitään.  

                                                                                                              

                                                                                                                   Tarinataituri 15.12.2019