Avoimia ja suljettuja ovia

Olen usein ihmetellyt, miten on mahdollista, että kaikki osaavat avata oven, mutta eivät sulkea sitä. Lukuisia kertoja olen työpaikallani sulkenut ovia, jotka joku on huolimattomuuttaan jättänyt auki - ei ainoastaan lukitsematta, vaan sepposen selälleen!

Jos huoneessa on liiketunnistimella toimivat valot, ne syttyvät ja sammuvat tyhjässä tilassa aina, kun joku kulkee ohi. Erityisen epäesteettistä on, jos avoimeksi on jäänyt vessan ovi, jolloin myös wc:n hajut leviävät ympäristöön. Vaikka ovia käytetään usein myös tuulettamiseen, hajujen pääsy käytäville tuskin on tarkoitus.
Mikä sitten voisi olla oven tarkoitus?

Ovien avulla erotetaan eri tiloja toisistaan. Ovi on eräänlainen yhteydenpito- ja erottamisväline - väylä, jonka kautta kuljetaan sisään ja ulos. Se suljetaan, kun halutaan yksityisyyttä, avoin ovi taas on kuin kutsu astua sisään, tervetulotoivotus. Lukitun oven viesti on ”Älä tule!” tai ”Pysy poissa!”. Sitä viestiä on syytä kunnioittaa.
Oven avulla voidaan eristää kylmyyttä, lämpöä, ääniä tai ihmisiä pääsemästä sisään tai ulos. Mitä jykevämpi ovi, sitä tehokkaampi, mutta myös raskaampi käsitellä.

Joskus oven takaa pilkottaa valoa. Koputtamalla tai avaamalla ovi selviää, onko joku sisällä vai palavatko valot tyhjässä huoneessa.
Vertauskuvallisesti ajatellen ovet ovat nyt monessakin mielessä ajankohtainen aihe. Jos jollekin näytetään ovea, hänen täytyy lähteä. Samanaikaisesti toiselle tarjotaan mahdollisuus, avataan ovi. Sanotaan, että jos yksi ovi sulkeutuu, avautuu tilalle uusia ovia. Mene ja tiedä. Mutta se tiedetään, että pienistä ovista, porsaanrei’istä, ovelat ihmiset pääsevät kulkemaan kenenkään huomaamatta. Maamme lainsäädännöstä löytyy varmasti paljon näitä porsaanreikiä. Niiden tukkimiseen eivät pienet tupot ja tapit riitä, vaan pitää ehkä rakentaa kokonaan uusi, kestävämpi ovi. 

Ovesta on osattava jatkaa matkaa eikä jäädä ovensuuhun tientukkeeksi, muuten tulee ahdasta ja yhteentörmäyksiä!

Lukitun oven avaamiseen tarvitaan avain. Avaimia on niin monenlaisia, ettei aina tiedä, millä avaimella jokin tietty ovi aukeaa. Joskus joutuu kokeilemaan useita avaimia, ennen kuin pääsee sisälle. Toisinaan taas ovi saattaa olla auki, mutta jumissa. Silloin tarvitaan tekniikkaa, sopivia apuvälineitä tai asiantuntijan apua. Kyllä jumiutuneenkin oven saa auki!

Joulu on sydämen oven avaamisen aikaa. Vain kovasydämisimmät eivät herkisty joulun sanoman ääressä. Päästetään siis joulumieli sisimpäämme. Rauhoitutaan. Ollaan yhdessä ja pidetään yhteyttä. Muistetaan sukulaisia ja ystäviä, mutta myös niitä, joilla ei ole ketään tai mitään.  


                                                                                                              
                                                                                                                   Tarinataituri 15.12.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.