Seniorit - taakka vai voimavara?

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa (15.1.25) kirjoittaja on huolissaan nuorten asenteista vanhoja ihmisiä kohtaan. Hän kertoo tapauksesta, jossa vanhus oli kaatunut rollaattorinsa kanssa huonokuntoisella jalkakäytävällä ja ohi kulkenut nuorisojoukko oli ihmetellyt, että niinkin iäkäs ihminen oli kännissä. Kukaan nuorista ei ollut pysähtynyt auttamaan. Henkilö ei ollut humalassa, mutta olisi tarvinnut apua. Vasta keppinsä kanssa paikalle saapunut vanha herra oli auttanut kaatuneen ylös.

Tuota lukiessani mieleeni muistui vuosien takainen tapaus, jossa iäkäs tätini kerran talvella liukastui ja kaatui asioidessaan kaupungilla. Ainoa ohikulkija, joka reagoi tilanteeseen ja pysähtyi kysymään tätini vointia, oli musta mies. Hän auttoi tätiäni ja oli valmis hälyttämään ambulanssin, jos sellaiselle olisi ollut tarvetta. Ei ollut. Tätini kiitteli hyväsydämistä auttajaa ja pääsi jatkamaan matkaansa. Jälkeenpäin ajatellen tuntui kummalliselta, ettei kukaan muu ohikulkijoista välittänyt edes kysyä, satuttiko kaatunut itsensä.

Tämän päivän arvomaailmassa lapset ja nuoret tuntuvat olevan kaiken huolenpidon ja avun keskipisteenä. Mediaa - ja etenkin sosiaalista mediaa - seuratessa syntyy helposti vaikutelma, että vanhukset koetaan ikään kuin yhteiskunnan elätteinä, jotka elävät työssäkäyvien kustannuksella. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Ikäihmiset ovat jo tehneet osuutensa kotimaansa rakentamiseksi, käyneet töissä, maksaneet veronsa (ja maksavat edelleenkin), perustaneet perheen ja osallistuneet muilla tavoin maamme sotienjälkeiseen jälleenrakentamiseen. Nuoremmat sukupolvet, jotka ovat tottuneet saamaan ilmaiseksi lähes kaiken sen, mistä vanhemmat ovat joutuneet maksamaan, tuskin pystyvät kuvittelemaan, millaisissa olosuhteissa heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat eläneet.

Esimerkkinä voisi mainita koulutuksen. Vielä omana kouluaikanakin 1970-luvulla, jos halusi jatkaa opintoja oppikoulussa (vastaa nykyisen alakoulun ylimpiä luokkia ja yläkoulua), sinne piti erikseen pyrkiä. Vasta pääsykokeen läpäisseet saivat aloittaa oppikoulun. Opiskelu ei ollut ilmaista, vaan oli maksettava lukukausimaksu sekä syys- että kevätlukukaudesta. Kirjat ja muut koulutarvikkeet piti hankkia omalla kustannuksella. Myös ruuasta perittiin maksu. Ei ollut myöskään ilmaisia koulukuljetuksia. Itsekin kuljin bussilla kouluun, kun asuin naapuripaikkakunnalla.

Toisin on nyt. Oppivelvollisuuden pidennyttyä sekä alku- että loppupäästä yhteiskunta kustantaa niin opetuksen, oppikirjat, koulutarvikkeet, ruuan kuin koulumatkatkin. Eipä ihme, ettei mitään näistä osata arvostaa kuten ennen. Silloin oppikirjatkin kierrätettiin sisarukselta toiselle, samoin vaatteet. Kun kouluun kuljettiin omalla kyydillä - kävellen, polkupyörällä tai hiihtäen - tuli koulumatkoilla luonnostaan liikuntaa. Tunneilla noustiin seisomaan aina vastatessa, joten ei tarvittu erillisiä "projekteja", joilla aktivoitaisiin oppilaat liikkumaan.

Koulussa ei ollut avustajia tai koulunkäynninohjaajia, ei myöskään iltapäivä- tai muitakaan kerhoja. Kotiin tultua tehtiin läksyt ja osattiin omatoimisesti ottaa välipalaa ja mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa, kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Ei ollut kännyköitä tai tietokoneita, joita räplätä. Kavereita tavattiin henkilökohtaisesti.

Mitä tulee senioreihin - käytän tarkoituksella eläkkeellä olevista ikäihmisistä tätä sanaa - he ovat monessa kohtaa yhteiskunnan voimavara. Monikaan yhdistys ei toimisi ilman senioreita. Monet matkanjärjestäjät, bussiyhtiöt ja matkailukohteet ovat riippuvaisia virkeiden senioreiden osallistumisesta. Itsenäisesti pärjäävät ja omaishoitajina sekä lastenhoitajina toimivat ikäihmiset säästävät yhteiskunnan varoja, mutta kuitenkin maksavat saamistaan palveluista. Usein seniori-ikäisillä on myös säästöjä, joita he käyttävät esimerkiksi matkoihin, teatteriesityksiin ja muihin rientoihin. Sanoisinpa, että seniorit ja heidän elämänkokemuksensa ovat yhteiskunnalle mittaamaton voimavara, josta kannattaa huolehtia.


Tätini lyijykynäpiirros 1940-luvulta.

Tarinataituri 17.1.2025


Luovaa ongelmanratkaisua

Lumenluonti on luovaa ongelmanratkaisua sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos lunta on paljon, on mietittävä, mistä lumityöt kannattaa aloittaa, missä järjestyksessä ne tekee ja mihin lumet kasaa. Ennakkosuunnittelu kannattaa tässäkin työssä. Merkitystä on paitsi työvälineellä, myös lumen määrällä ja koostumuksella sekä sääolosuhteilla, joissa lumitöitä tekee.

Yleensä lumitöitä ei kannata tehdä, ennen kuin lumisade lakkaa. Mutta ei niitä kannata myöskään viivyttää, muutoin kevyt pakkaslumi voi muuttua raskaaksi suojalumeksi tai vastaavasti suojalumi jäätyä kovaksi. Toisinaan lunta tulee sellaisella vauhdilla, että lumikolaan on tartuttava, vaikka lumisade vielä jatkuu. Muutoin edessä on entistä rankempi urakka.

Kateeksi ei käy niitä, jotka aamulla ennen töihin lähtöä joutuvat työntämään lumimassat autotallin edustalta ja tienhaarasta päästäkseen pois pihasta. Lumiaurat kun auraavat jo aamuvarhaisella enemmän tai vähemmän korkean lumivallin portille. Siinä sitä aamupuhdetta autoilijalle! Onneksi minun ei tarvitse töihin päästäkseni ryhtyä lumitöihin, koska työpaikkani on kävelymatkan päässä.

Viime vuosina on ollut monta runsaslumista talvea. Muistan, kuinka jo vuosia sitten varoiteltiin, että ilmastonmuutoksen seurauksena Suomessakin tulee olemaan kuumia kesiä ja lumettomia tai vähälumisia talvia. Toisin on käynyt. Hellekesiä on kyllä ollut, mutta lunta on riittänyt monena talvena yli oman tarpeen. 

Selitys runsaslumisille talville saattaa löytyä Golfvirran heikkenemisestä. Itselleni on jo lukioajoilta jäänyt mieleen, että tuo Norjan länsipuolella Atlantilla kulkeva lämmin merivirta lämmittää myös Suomen ilmastoa. Atlantilta nouseva Gofvirran lämmittämä vesihöyry muodostaa pilviä, jotka tuulten mukana itään päin kulkeutuessaan satavat vetensä suurimmaksi osaksi Norjan rannikolle, joka sen vuoksi on Euroopan sateisimpia alueita. Skandien vuoristo rajoittaa sateiden ulottumista Ruotsiin ja Suomeen asti. Ilman Golfvirran lämmittävää vaikutusta maamme ilmasto olisi kuin Siperiassa: talvella kylmä ja kesällä kuuma. Mene ja tiedä. Ainakin lunta on riittänyt.

Lumityöt ovat luonnollista hyötyliikuntaa. Ei tarvitse lähteä erikseen lenkille tai kuntosalille, kun koko keho saa monipuolista liikuntaa lunta kolatessa tai lapioidessa. Ei myöskään tarvitse moottorikäyttöisiä laitteita vielä näillä lumimäärillä, ellei puhdistettava alue ole kovin suuri. Laskeskelin, että oman muutaman aarin kokoisen pihamme lumitöihin menee lumikolalla työskennellessä noin kaksi ja puoli tuntia, jos lunta on noin 15 senttiä. Tuossa ajassa tulee työnnettyä lähes kaksisataa täyttä kolallista lunta, ja askeleita kertyy 7000-8000. Urakan jälkeen on mukavaa, kun voi konkreettisesti nähdä työnsä tulokset. Suosittelen jokaiselle positiivista suhtautumista lumitöihin. 



Tarinataituri 11.1.2025


Joulukirjoitus yli 50 vuoden takaa

Äideillä on tapana säästää lastensa kirjoituksia, piirustuksia ja käsitöitä. Onneksi. Itse niitä tuskin olisi tullut säästettyä, eihän niiden arvoa lapsena ymmärtänyt. Omakin äitini laittoi talteen kortteja, kirjeitä, lehtijuttuja ja muita kirjoituksiani. Nyt aikuisena niitä on hauska lukea. Tässä yksi jouluaiheinen juttu, jonka kirjoitin noin 8-vuotiaana. Kirjoituksessa muistelen joulunviettoa, kun olin 4-5-vuotias. Alkuperäinen teksti on kirjoitettu suuraakkosin (ns. tikkukirjaimilla), joten olen lisännyt siihen isot kirjaimet ja lukemisen helpottamiseksi kappalejaon, mutta sisältö on ennallaan. Tämän jutun lopussa on valokuva alkuperäisestä tekstistä.

Jouluna

Oli joulu-ilta. Ja joulukuusi ja kaikki olivat valmiina paitsi odotimme vielä joulupukkia. Pian kuuluikin auton hurinaa ja siinä joulupukki tuli. Fiat oli sen auton merkki, ja se oli punainen. Joulupukki astui sisään ja kysyi:

- Onko täällä kilttejä lapsia?

- On, vastasi äiti sitten. 

Joulupukki oli joku tuttavistamme. Isä ja äiti olivat salaa sopineet että joulupukki tulisi. Keskusteltiin ja joulupukki jakoi lahjamme. Sitten äiti keitti joulukahvia. Pian joulupukki lähti pois. Se paikka, jossa asuimme oli kaukana asfalttitiestä. Noin 500:n metrin päästä. Ei autoja kulkenut ja oli pimeää. Mutta meillä oli suuri maatila ja hauskaa. Luimme sinä jouluna myös kaikkea Raamatusta. Saimme hirveästi joululahjoja. Kokonaisen suuren korillisen täyteen ja yksi saavillinen. Saimme myös pikkuisia lahjoja eteiseen.

Kirj. Timo Aunio


Tarinataituri 29.12.2024


Tekoälyn tuomaa ja viemää

Tietokirjailija ja tulevaisuudentutkija Perttu Pölönen avasi television ajankohtaisohjelmassa (Ylen Perjantai -ohjelma 20.12.2024) mielenkiintoisia näkökulmia. Hänen mukaansa maailma on muuttumassa monimutkaisemmaksi, mutta samaan aikaan länsimaisen ihmisen keskittymis- ja ongelmanratkaisukyky ovat heikentyneet. Maailmaa tarkastellaan enemmän uhkien kuin positiivisten kehityssuuntien kautta. Ikävät asiat ovat selvemmin esillä kuin hyvät asiat, joita on vaikeampi huomata. Tekniikan kehitys on johtamassa "teknologiseen polarisaatioon". Tekoäly saattaa ihmiset eriarvoiseen asemaan: muutamat hyödyntävät sitä sujuvasti, kun taas osa väestöstä ei ymmärrä edes internetin alkeita. 

Olen samoilla linjoilla. Käytämme tekoälyä jo nyt (liian) monessa kohdassa, vaikkemme aina itse sitä edes huomaa. Tekoäly on läsnä esimerkiksi silloin, kun osallistutaan televisioäänestykseen, tilataan elokuvalippuja, soitetaan ajanvaraukseen tai tilataan ruokapalvelun kautta ruokaa kotiin. Tekoälyn kanssa voi keskustella, luoda tekstejä, kuvia ja videoita sekä muokata niitä. Sillä voi teettää onnittelupuheen tai pidemmänkin tekstin. Kohta voimme ehkä lukea tekoälyn kirjoittaman kirjan. 

Mutta tekoäly tuo mukanaan ongelmiakin: sitä voi käyttää rikollisiin tarkoituksiin ja valheellisen tiedon tuottamiseen. Tekoäly voi johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen, etäännyttää ihmisiä toisistaan. Kun ennen tavattiin toisia henkilökohtaisesti, käytiin kylässä ja vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin yhteisiä kokemuksia valokuva-albumin ääressä, kirjoitettiin kirjeitä ja lähetettiin joulukortteja, laitetaan kuulumiset nyt sosiaaliseen mediaan kuvien kera ja niihin reagoidaan tykkäyksillä. Se on paljon helpompaa kuin vaivautua käymään toisen luona kylässä tai kysyä kuulumisia puhelinsoitolla. Itsekin olen kyllä moiseen syyllistynyt. Somepäivitykset ja tykkäysten määrä eivät kerro, mitä ihmiselle oikeasti kuuluu, vaikka niistä on tullut suosion mittareita. 

Joulu on kohtaamisen ja yhdessäolon aikaa. Silloin on tilaisuus rauhoittua ja antaa oikeasti aikaa toisille. Paras lahja, minkä toiselle voi jouluna antaa, on aika ja läsnäolo. Se ei edes maksa mitään. Joulun sanoman idea on hiljentyminen. Se tuo mielenrauhaa, auttaa palautumaan kiireestä ja antaa voimia tulevaan. Lahjapaketitkin ovat toki tärkeitä, mutta ne tuovat lyhytaikaisempaa iloa. Pystymmekö kaiken tämän teknologian keskellä hiljentymään ja aidosti kohtaamaan lähimmäisemme?

Tarinataituri 21.12.2024 

Lucia - valon tuoja

13. joulukuuta on suomenruotsalaisessa kalenterissa Lucian nimipäivä. Lucian päivää on erityisesti maamme ruotsinkielisen väestön keskuudessa vietetty eräänlaisena pikkujouluna, valon juhlana. Nimi Lucia tulee latinan kielen valoa tarkoittavan sanan lux taivutusmuodosta lucis.

Lucian päivän vietto perustuu vanhaan pyhimystaruun. Perimätiedon mukaan Syrakusan kaupungissa Sisiliassa, Italiassa eli 300-luvulla kaunis Lucia-niminen neitonen. Varakkaassa suvussa syntynyt Lucia oli luonteeltaan herttainen ja auttoi surkeissa oloissa eläviä köyhiä ja sairaita. Hän oli jo kihloissa jalosukuisen nuorukaisen kanssa. 

Lucia oli menettänyt isänsä jo pienenä ja nyt myös hänen äitinsä sairastui vakavasti. Lucia meni äitinsä kanssa rukoilemaan Pyhän Agathan haudalle, jolloin Agatha ilmestyi Lucialle unessa ja kertoi, että hänen äitinsä paranisi. Ihme tapahtui, ja äiti parani. Luciasta tuli kristitty ja hän päätti omistautua Jumalalle. Hän halusi purkaa kihlauksensa, myi sulhasen perheelle myötäjäisiksi tarkoitetut kullat ja hopeat ja jakoi rahat köyhille. 

Siihen aikaan Roomassa vainottiin kristittyjä, ja siksi jumalanpalvelukset toimitettiin piilopaikoissa. Saatuaan tietää, mitä Lucia oli tehnyt, hänen sulhasensa raivostui, uhkaili ja pelotteli Luciaa saadakseen hänet vaimokseen ja lopulta joku ilmiantoi kristityn Lucian viranomaisille. Hänet vangittiin, ja hänen piti kieltää uskonsa säilyttääkseen henkensä. Lucia ei taipunut uhkailujen edessä, vaan pysyi lujana uskossaan, joten hänelle määrättiin erilaisia rangaistuksia. Hänet mm. sokaistiin ja yritettiin polttaa roviolla, mutta Jumala suojeli viatonta Luciaa eikä tuli vahingoittanut häntä. Lopulta Lucia sai surmansa erään sotilaan miekanpistosta. Näin Luciasta tuli marttyyri eli uskonsa takia surmattu kristitty. Kaupunkilaiset katsoivat järkyttyneinä ja avuttomina, kuinka heitä rakastanut ja auttanut Lucia kärsi ja kuoli.

Lucia-marttyyrin muistopäivää alettiin viettää jo pian hänen kuolemansa jälkeen eri puolilla Italiaa ja myöhemmin myös muualla Euroopassa. Meille Lucian päivän vietto on tullut Ruotsista, jossa sitä on vietetty 1700-luvulta alkaen. Luciaksi valittiin vaaleahiuksinen neitonen, joka puettiin valkoisiin vaatteisiin ja punaiseen vyöhön. Kädessään Lucialla oli kynttilä ja päässään kynttiläkruunu. Lucian päivää vietettiin vuoden pimeimpänä aikana joulukuussa. Merimiesten ja sokeiden suojeluspyhimyksen Lucian nimikkopäivästä muodostui valon tulemisen juhla.

Suomessa Lucian päivää vietetään lähinnä ruotsinkielisillä alueilla. Monet ruotsinkieliset koulut valitsevat oman Lucia-neitonsa. Helsingissä valitaan Lucian päivänä koko Suomen Lucia, joka kruunataan juhlallisesti Helsingin tuomiokirjossa. Tänä vuonna Lucia-perinne viettää 75-vuotisjuhlaa. Suomen Luciaksi valittiin kirkkonummelainen Daniela Owusu. Lucia, valon tuoja apulaisineen kiertää hyväntekeväisyystilaisuuksissa vanhainkodeissa, sairaaloissa ja kouluissa tuomassa iloa ja valoa joulun alla. Sitä me tarvitsemme näinä pimeinä aikoina.

Suomen Lucia 2024 kulkueineen Helsingin tuomiokirkon portailla  



Tarinataituri 13.12.2024