Puhelimen käyttöä ennen ja nyt

Puhelin ja sen käyttö on muuttunut huimasti 1800-luvun lopulta tähän päivään. Yli sadan vuoden ajan puhelut hoituivat kiinteistä puhelinliittymistä lankapuhelimien avulla. Auton akun kokoinen, painava, ilman lankoja toimiva autopuhelin oli aikanaan mullistava tekniikan harppaus. Nyt lähes jokaisella on taskuun mahtuva älypuhelin, jota voi käyttää muuhunkin kuin puheluihin. Saa nähdä, mihin kehitys vielä johtaa. Lankapuhelin taitaa nuorimmille olla jo peräti tuntematon laite.

Meillä oli lankapuhelin lapsuuden kodissani 1960-luvulla. Puhelinnumerossamme oli vain viisi numeroa. Käytössä oli nelinumeroisiakin puhelinnumeroja. Puhelimeen vastattiin joko etu- ja sukunimellä, pelkällä sukunimellä tai omalla puhelinnumerolla. Saattoipa joku vastata "haloo", mikä tänä päivänä kuulostaisi hullunkuriselta. Toisaalta tuo viimeksi mainittu vastaamistapa oli lankapuhelimen aikaan perusteltu, koska silloin ei voinut tietää, kuka soittaa. Tuolla keinolla puhelun vastaanottaja pystyi selvittämään, oliko linjan toisessa päässä asiallinen soittaja. Nyt kännykän näytöltä näkee heti, onko soittaja tai numero tuttu, ja voi jättää vastaamatta tuntemattomiin numeroihin. 

Lankapuheluiden hintaan vaikutti puhelinliittymien välinen etäisyys. Oman verkkoryhmän alueelle soittaminen maksoi vähemmän kuin niin sanottu kaukopuhelu toiseen verkkoryhmään. Alun perin verkkoryhmiä oli useita kymmeniä, ja jokaisella verkkoryhmällä oli oma suuntanumeronsa. Esimerkiksi Turun suuntanumero oli 921, Helsingin 90. Sittemmin verkkoryhmiä vähennettiin ja yhdistettiin. Vuoden 1996 suuntanumerouudistuksessa Suomi jaettiin 12 telealueeseen ja suuntanumerot muutettiin 0-alkuisiksi. Nyt matkapuhelinten aikaan ei juuri tarvitse miettiä suuntanumeroita kuin lankapuhelimeen ja ulkomaille soittaessa.

Alussa matkapuhelimesta ja matkapuhelimeen soittaminen oli kallista. Melko pitkään oli edullisempaa puhua lanka- kuin matkapuheluja, mutta myöhemmin hinnoittelu kääntyi toisinpäin. Lankapuhelujen aikaan ei kaukopuheluissa kannattanut turhia jaaritella, sillä se tuli kalliiksi. Kun paikallispuhelut myöhemmin halpenivat, myös puhelut pitenivät. Joillakin ne saattoivat kestää tuntikausia.

Lankapuheluissa oli se harmittava puoli, että puhelun aikana ei voinut poistua puhelimen luota. Jos linjan toisessa päässä oli kovin puhelias (tai harvasanainen) henkilö, piti keskeyttää muut toimet, lopettaa puhelu tai soittaa myöhemmin uudelleen. Oikein puheliaan henkilön kanssa jutellessani jätin joskus puhelimen luurin eteisen pöydälle ja annoin toisen jatkaa yksinpuheluaan sillä aikaa, kun kävin keittiössä. Mitään tärkeää minulta tuskin meni ohi, koska yksinpuhelu jatkui edelleen, kun palasin puhelimen ääreen. 

Ellei kotona ollut lankapuhelinta, voi puhelut hoitaa lähimmässä puhelinkopissa. Puhelut maksettiin kolikoilla, joten niitä piti olla mukana - mitä pidempi puhelu, sitä enemmän kolikoita tarvittiin. Kaukopuhelua puhuessa kolikkoja sai lisätä vähän väliä. 

Kaikki soittajat eivät hoksanneet, että kolikko palautui puhelinautomaatin palautuslokeroon, jos numerosta ei vastattu. Koulupoikana "tienasin" taskurahaa, kun kurkkasin puhelinkoppiin, oliko joku unohtanut kolikon puhelinautomaattiin. Toisinaan palautuslokerosta löytyi montakin kolikkoa. Yksinkertaisemmissa puhelinautomaateissa oli kolikkoura. Siitä näki jo puhelinkopin ulkopuolelta, oliko siellä rahaa.

Kolikkopuhelinten jälkeen puhelinautomaateissa otettiin käyttöön pankkikortin kokoiset ja -kaltaiset puhelinkortit, joihin oli valmiiksi ladattu tietty määrä puheaikaa, esimerkiksi 5, 10 tai 50 markan arvosta. Puhelinkortti syötettiin ennen puhelua automaattiin ja otettiin pois puhelun jälkeen. Tyhjentynyttä korttia ei voinut ladata uudelleen, joten noista muovisista, eri tavoin kuvioiduista puhelinkorteista tuli suosittu keräilykohde. 

Nyt ovat sekä puhelinkopit, kolikkoautomaatit ja puhelinkortit jääneet historiaan jo muutama vuosikymmen sitten. Tuo puhelinautomaattiin syötettävä puhelinkortti toimi nykyisten matkapuhelimien Prepaid-liittymän tapaan, mutta kortti oli paljon sim-korttia isompi. 

Vaikka puhelimet ovat kehittyneet, on niiden mukana tullut myös ongelmia. Välillä tuntuu, että äly on siirtynyt ihmisten päästä puhelimiin. Älypuhelimet vievät salakavalasti aikaa monelta tärkeältä asialta, kuten toisten ihmisten kohtaamiselta, lukemiselta, liikunnalta ja luonnon äänten kuuntelulta. Äänikirjojen kuuntelu ei edistä lukemista, eikä jatkuva kuulokkeiden tai korvanappien käyttö ole kuulolle hyväksi. Silmälääkärit uskovat, että yksi merkittävä syy lasten ja nuorten näön heikentymiseen viime vuosina on jatkuva kännykän tuijottaminen, koska katse keskittyy silloin pienelle alueelle. 

Liikenteessä kännykän käyttö aiheuttaa vaaratilanteita, ei ainoastaan autoilijoille, vaan myös sähköpotkulaudalla tai polkupyörällä liikkuessa. Kun vielä kuljetaan napit tai kuulokkeet korvilla, on huomio pois liikenteestä. 

Koulussa kännyköiden aiheuttamiin ongelmiin on onneksi on nyt puututtu lainsäädännöllä ja kännykät on koulussa kielletty. Hyvin, sanoisin jopa paremmin, on koulussa pärjätty ilman älypuhelimia. 

Joskus on hyvä ottaa askel taaksepäin. Lautapelit ovat tulleet takaisin opetukseen. Toivottavasti koulujen kännykkäkielto lisää ulkona liikkumista, lukemista, käsin kirjoittamista, päässälaskutaitoa, aakkosten osaamista ja viisarikellon lukutaitoa. Ehkä äly vielä siirtyy puhelimista takaisin päähän. 

Alkuaikoina puhelimella otettiin yhteys keskukseen,
josta puhelu yhdistettiin eteenpäin vastaanottajalle.

1970-luvulla puhelinkopeissa oli
puhelimia, joissa oli kolikkoura.

Tarinataituri 16.9.2025

Kesäistä ohjelmatarjontaa

Kesäinen Suomi on täynnä ohjelmaa. Ei niin pientä kylää, ettei siellä olisi ainakin olutterassi ja kesäteatteri. Toisaalta Suomi hiljenee kesällä. Ihmiset ovat joko rannalla, mökillä, festareilla tai kesäteatterissa. Vain lomapaikkakunnat ovat heränneet eloon. Niillä on päiväsaikaan toimintaa. Uimarannat ovat täynnä - ei niinkään uimareita kuin auringonpalvojia. Joku sentään pulahtaa välillä vedessäkin, vaikka tämä kesä jää varmaan monelle mieleen ikävistä hukkumistapahtumista.

Kesäteattereissa pyörivät komediat. Kukapa nyt kesälomalla haluaisi katsella vakavia näytelmiä, vaan ennemminkin nauraa. Jos naurattaa. Se, mikä yhdelle on hauska komedia, voi toisen mielestä olla tylsä. On kuitenkin vaikea olla eri mieltä, jos sosiaalisessa mediassa kovasti kehutaan jotain esitystä. Vasta näytelmän nähtyään sitä pystyy arvioimaan. Toisaalta jälkikäteen voi vain joko olla tyytyväinen näkemäänsä tai harmitella ajan- ja rahanhukkaa. 

Kaupungissa on paljon aktiviteetteja: ravintoloita, terasseja, museoita, näyttelyitä, festareita, iltatoreja, kirpputoreja, taiteiden öitä ja monenmoisia tapahtumia. Ohjelmaa on sekä ulkona että sisätiloissa.

Mutta on maaseudullakin paljon nähtävää ja koettavaa. Luonnon lisäksi joka paikkakunnalla on ainakin kirkko, jossa matkaaja voi käydä aukioloaikoina vilvoittelemassa hellepäivänä. Käyvätpä jotkut kirkossa hiljentymässäkin, mutta se taitaa nykyisin olla perin harvinaista. Moni kirkko toimii kesäaikana niin sanottuna tiekirkkona, joka on avoinna arkisin iltapäivällä.

Kun kahvihammasta kolottaa, löytyy siihen maaseudullakin helposti apua. Kahviloita on mitä erikoisimmissa paikoissa: vanhassa myllyssä, navetassa, ladossa, museossa, kellotapulissa tai maan alla kaivoksessa.

Entäpä television ohjelmatarjonta kesällä? Lomalaisella olisi kesällä aikaa katsella televisiota. Kanavasta riippumatta ilman lisämaksua on parhaaseen katseluaikaan tarjolla lähinnä realitysarjoja ja niiden uusintoja, jokavuotiset Bond-elokuvat uusinnan uusintana, tietokilpailuja ja huutokauppaohjelmia - uusintoja nekin. Useimmat ohjelmat ovat osa jotakin sarjaa, johon on vaikea päästä sisälle, jos ei ole katsonut sarjaa alusta asti. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - saman sarjan eri osia tulee monta peräkkäin. Ei siis mitään uutta auringon alla. Jos haluaa nähdä jotakin ennen näkemätöntä, on siirryttävä maksukanavien käyttäjäksi. Se ilmeisesti on tarkoituksenakin: voiton maksimointi. 

Illan tullen meno maaseudulla hiljenee. Ihmiset vetäytyvät sisätiloihin. Avoinna olevaa kirkkoa tai kahvilaa on turha etsiä, ne ovat jo sulkeneet ovensa. Jos lähtee hellepäivän jälkeen ulos, kun ilma on viileämpää, ei kylänraitilla kohtaa muita eläviä olentoja kuin koiran ulkoiluttajia - jos niitäkään. Päivällä niin vilkas kylätie on tyhjentynyt kulkijoista. Yhtään autoa ei näy. Iltauimaritkin ovat jo lähteneet rannalta. Vain yksittäisten viritettyjen mopojen pärinä rikkoo kesäyön rauhaa.

Sellaista on Suomen kesä. Nautitaan siitä.

Tarinataituri 24.7.2025

Kadonneet taidot

Nuoria kehutaan usein fiksuiksi. He ovat näppäriä esimerkiksi käyttämään kännykkää. Pelaaminen ja viestien lähettäminen sujuvat helpon näköisesti peukaloiden avulla. Mutta onko heillä kuitenkin "peukalo keskellä kämmentä" joissakin muissa asioissa?

Usein kuulee sanottavan, että jokin asia on vanhanaikaista. Kaikki, mikä on vanhaa tai perinteistä, ei kuitenkaan ole huonoa tai tarpeetonta, päinvastoin. Osa kadonneista tai katoamassa olevista taidoista olisivat edelleen tuiki tarpeellisia.

Yksi näistä taidoista on käsiala. Monet nuoret eivät osaa kirjoittaa käsialalla, koska sitä ei enää opeteta koulussa. Nykyinen "käsiala" on tekstaamista, jossa kynää nostetaan jokaisen kirjaimen jälkeen. Eipä juuri kynääkään enää tarvita, kun kirjoitetaan näppäimistöllä. Käden hienomotoriikka, käden ja silmän yhteistyö ja keskittymiskyky jäävät silloin puutteelliseksi. Kuulin äänestyspaikalla vaalitoimitsijana olleelta henkilöltä, että nuoret äänestäjät ovat tuskailleet hänelle, miten allekirjoitus pitäisi kirjoittaa. Voisiko sen kirjoittaa tekstaamalla, kun käsiala ei onnistu?

Luetun ymmärtäminen. Lukuharrastuksen vähenemisestä tai peräti puutteesta ollaan huolissaan, mutta vähemmän olen kuullut kannettavan huolta luetun ymmärtämisen puutteesta. Määrä ei korvaa laatua. On tärkeää myös ymmärtää lukemansa. Joku voi lukea pitkät pätkät tekstiä ymmärtämättä lainkaan lukemaansa. Tämä olen monesti huomannut koulussa. Jos tekstissä on lapselle vieraita sanoja eikä lähellä ole ketään, jolta kysyä niiden merkitystä, voi hänelle jäädä hämäräksi jonkin sanan tai käsitteen merkitys tai syntyä siitä väärä käsitys. Aina ei kotonakaan ole ketään aikuista vastaamassa esille nousseisiin kysymyksiin. En tässä asiassa jättäytyisi Googlen tai tekoälyn varaan, vaan luottaisin oikeisiin ihmiskontakteihin. 

Ulkoa oppiminen. Kun vielä omana kouluaikanani ja paljon ennen sitä piti opetella monia asioita ulkoa, ei nykyään tarvitse osata ulkoa kuin kertotaulut ja aakkoset - jos niitäkään. Omana kouluaikanani opettelimme esimerkiksi Pohjanmaan jokia ja Suomen kaupunkeja lorujen ja laulujen avulla. Niistä oli apua myös äidinkielen asioiden, kuten sanaluokkien, sijamuotojen ja kielioppisääntöjen opettelussa. Asiat jäivät mieleen, kun niihin liittyi jotain konkreettista. Kun asioita vielä kirjoitettiin ja piirrettiin vihkoon ja liitutaululle, ei kenenkään tarvinnut olla toimettomana tunnilla. Joskus syntyi suorastaan kilpailua siitä, kuka pääsi taululle kirjoittamaan tai laskemaan.

Päässälasku. Ennen osattiin melko monimutkaisiakin laskuja laskea päässä. Piti osata laskea, paljonko saa rahasta takaisin kaupassa tai mihin tietty rahasumma riittää. Osattiin muuntaa senttimetrejä millimetreiksi ja toisinpäin, lukea kuume- ja lämpömittaria, laskea prosentteja ja murto-osia päässä. Näitä kaikkia taitoja tarvittiin ja tarvitaan edelleen arjessa. Sitten tulivat taskulaskimet. Nyt ollaan riippuvaisia kännykän laskimesta.

Kellonajan lukeminen viisarikellosta. MTV kyseli kaupungilla liikkuvilta nuorilta, kuinka hyvin he osaavat lukea viisarikelloa. Tulos oli mykistävä. Suuri osa nuorista ei osannut sanoa, paljonko kello on, kun isokokoiseen viisarikelloon oli laitettu kellonaika 13.20 eli "kaksikymmentä yli yksi". Useimmat taitavat katsoa kellonajan kännykästään tai ylipäätään digitaaliselta näytöltä. Niissäkin kellonaika on useimmiten virheellisessä muodossa eli kaksoispistemerkintänä. Kello ei siis ole 13:20, vaan 13.20.

Mielikuvitus. Tarjolla on tänä päivänä niin paljon "valmiiksi pureskeltua" teksti-, kuva- ja äänimateriaalia, ettei mielikuvitukselle juuri ole sijaa eikä tarvetta. Tämäkin tulee hyvin esille koulussa, varsinkin kirjoittamisessa. Lapsilta ei enää synny pitkiä, mielikuvituksella höystettyjä tarinoita, jotka olisivat vielä johdonmukaisiakin. Omana kouluaikanani - ja vielä pitkään sen jälkeenkin - tuota tarinan kirjoittamista kutsuttiin ainekirjoitukseksi. Opettaja kirjoitti liitutaululle muutamia aineen otsikoita ja antoi ehkä vinkkejä aiheen käsittelyyn. Tarinan mielikuvituksellisuuden ja sujuvuuden ohella huomiota kiinnitettiin myös oikeinkirjoitukseen. Nyt painopiste taitaa olla muissa asioissa. Kirjoittamisvälinekin on muuttunut lyijykynästä näppäimistöksi.

Aakkoset. Enää ei "tarvitse" osata aakkosia, kun käytössä on Google. Riittää, kun hakukoneeseen syöttää oikean hakusanan, niin tulokset ilmestyvät kännykän (tai tietokoneen) näytölle. Eikä tarvitse välttämättä osata edes näppäillä hakusanaa oikein, Google ja tekoäly tarjoavat apua siihenkin. Toisin oli vielä muutama vuosikymmen sitten, kun tietoa piti etsiä tietosanakirjoista. Piti osata aakkoset, jotta löytäisi pitkästä sanojen listasta oikean sanan. Jos oli kysymys moniosaisesta tietosanakirjasarjasta, piti tietää myös, mistä sarjan osasta tietoa etsii. Esimerkiksi kolmiosaisen tietosanakirjan ensimmäisessä osassa saattoivat olla hakusanat A-J, toisessa osassa K-R ja kolmannessa osassa S-Ö. Löytääkseen tietoa vaikkapa tiikeristä piti tietää, missä osassa ovat t-kirjaimella alkavat sanat. Silloinkin piti vielä löytää tiikeri kaikista t:llä alkavista hakusanoista.

Enpä tiedä, kuinka nuorempi sukupolvi osaa käyttää sanakirjoja, joissa sanat ovat niin ikään aakkosjärjestyksessä. Ennen kännyköitä, lankapuhelinten aikaan, myös puhelinnumerot piti löytää puhelinluetteloa selaamalla. Voi silloinkin toki soittaa numerotiedusteluun ja kysyä tietyn henkilön puhelinnumeroa, mutta se oli maksullista. Helpompaa oli itse etsiä haluttu numero puhelinluettelosta.

Tulitikun raapaisu. Uusimpana hämmästelyn aiheena kuulin äskettäin eräältä yläkoulun opettajalta (taisi opettaa kotitaloutta), että hänen kokemustensa perusteella juuri kukaan yläkoululaisista ei osannut sytyttää tulitikkua. Ehkä tulitikuille ei ole ollut tarvetta, jos on tottunut käyttämään vain sytkäriä?

Monia taitoja on siis unohtunut tai tarkoituksella jätetty unohduksiin, ja uusia taitoja tullut tilalle. Mitähän kaikkea ihminen enää/vielä tulevaisuudessa osaakaan?

Tarinataituri 17.7.2025

Etäuniohjausryhmä ja muita yhdyssanoja

Silmiini osui sanomalehdestä ilmoitus vauvojen etäuniohjausryhmästä. Ensimmäinen ajatukseni oli, voidaanko unia ohjata etänä. Se ei ilmoituksesta selvinnyt. Vaikkei asia itselleni olekaan ajankohtainen, jäin ihmettelemään tuota sanahirviötä. Laitoin tekoälyn selvittämään, mistä on kysymys. 

Tekoälyn tekemän yhteenvedon mukaan "vauvan uniohjaus on tukitoimi, jonka tavoitteena on auttaa vauvaa ja perhettä löytämään hyvät unitavat ja rytmi." Uniohjaukseen sisältyvät muun muassa alkukartoitus, unipäiväkirjan pito, unisuunnitelma ja varsinainen uniohjaus. Etäuniohjaus ei siis tarkoittanutkaan yrityksiä vaikuttaa etänä siihen, millaista unta vauva näkee, vaan enemmänkin vanhempien neuvomista.

Etäuniohjauksen tarkoitus on varmaan hyvä, mutta tuo sanayhdistelmä kannattaisi purkaa pienemmiksi osiksi asiaa selventämään. Voisi puhua vaikkapa "vinkeistä vauvan nukuttamiseen", mutta sehän ei kuulostaisi yhtä eksoottiselta ja myyvältä kuin etäuniohjaus. 

Yhdyssanoilla pyritään yleensä ilmaisemaan jokin käsite lyhyesti. Melkein mistä tahansa kahdesta tai useammasta substantiivista voidaan muodostaa yhdyssana. Vakiintuneista yhdyssanoista ymmärretään heti, mitä niillä tarkoitetaan. Esimerkiksi jalkapallo ei ole jalassa oleva pallo, vaan peliväline, jota potkitaan jaloilla. Kasvihuone on huone, jossa viljellään kasveja. Monien yhdyssanojen osat toimivat yhdyssanoina, vaikka niiden paikkaa vaihdettaisiin, kuten kirjakauppa > kauppakirja, kasvihuone > huonekasvi. Näin pystytään muodostamaan myös uusia yhdyssanoja. 

Moni yhdyssana ilmaistaan puhekielessä eri tavalla kuin kirjakielessä. Useimmille lienee selvää, että astianpesukone on kone, joka pesee astioita, vaikka puhutaan "tiskikoneesta", joka voisi tarkoittaa myös konetta, joka "tekee" tiskejä. Pyykkikoneella ei yleensä tarkoiteta konetta, joka tekee pyykkiä, vaan pesukonetta, joka pesee likaisia vaatteita. Voidaan viisastella ja kysyä, harjataanko sähköhammasharjalla sähköhampaita vai onko se sähköllä toimiva hammasharja? Entä onko hammasmuki sellainen muki, jossa säilytetään (teko)hampaita vai jotakin muuta?

Aina yhdyssanan merkitys ei avaudu ilman selityksiä. Mitä pitempi yhdyssana tai sanayhdistelmä, sitä tulkinnanvaraisempi siitä helposti tulee. Kolmiosainen yhdyssana, kuten tietosanakirja, on vielä helposti ymmärrettävä: se on kirja, johon on koottu tietoa yksittäisiin sanoihin perustuen. Mutta mitä tarkoittaa esimerkiksi opettajille mainostettava digilukiseulakoulutus?

Päänvaivaa aiheuttavat myös pitkät ammattinimikkeet, kuten "Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen Varautumisen ja väestönsuojelun suunnitteluyksikön päällikkö". Tällaista "titteliä" lukiessa lukija ehtii jo unohtaa alkuosan päästessään loppuun.

Joskus moniosainen ja pitkä yhdyssana voi olla perusteltu. Vai mitä ajattelet, kun eräässä lehtijutussa  kerrottiin sähköpyörätuolisalibandyvalmennuksesta?

Tarinataituri 30.6.2025

Vasenkätisyys on supervoima

Mistä tietää, että kaikki kynät on suunniteltu oikeakätisiä varten? Jos pidät mitä tahansa kynää, jossa on tekstiä, vasemmassa kädessä, teksti on aina ylösalaisin. En ole vielä missään nähnyt "vasenkätistä" kynää, ennen kuin itse teetin sellaisia. (katso kuvat tämän blogin lopussa)

Vasenkätisyys on erottava ja yhdistävä tekijä. Vasenkätinen erottuu joukosta esimerkiksi kynällä kirjoittaessa, saksia ja muita työkaluja käyttäessä, mailapelejä pelatessa ja palloa heittäessä. Kun kaksi vasenkätistä kohtaa, heidän välilleen syntyy samantapainen yhteys kuin lastenvaunuja työntelevien äitien tai koiranulkoiluttajien kesken. Keskustelu käynnistyy luontevasti yhteisestä aiheesta.

Arvellaan, että noin kymmenen prosenttia ihmisistä on vasenkätisiä. Suomessakin on siis tilastollisesti yli puoli miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät tarkkuutta vaativiin toimiinsa mieluiten vasenta kättään.

Vasenkätisyyden syitä on jo pitkään yritetty selvittää, mutta laihoin tuloksin. Helsingin Uutiset kertoo jutussaan (16.9.2020), että suomalaistutkija on saanut selville pienen syntymäpainon ja vasenkätisyyden lisääntymisen olevan yhteydessä toisiinsa. Vasenkätisyyden perimmäinen syy jää kuitenkin mysteeriksi.

Oikea- tai vasenkätisyyteen liittyy paljon uskomuksia. Apu-lehden mukaan (23.10.2021) yksi niistä on, että vasenkätiset ovat oikeakätisiä älykkäämpiä. (Näin minäkin uskon.) Italiassa asiaa on tutkittukin matemaattisten kykyjen kautta. Live Science -julkaisun mukaan tutkimukseen osallistui yli 2 300 oikea- ja vasenkätistä 6-17-vuotiasta koululaista. Helpoimmissa tehtävissä eroja ei löytynyt, mutta vaikeammissa ongelmissa vasenkätiset pärjäsivät paremmin.

Vasenkätisyyttä ei ole aina katsottu hyvällä. Latinan sana sinistra on alun perin tarkoittanut vasenpuoleisuutta, mutta myöhemmin siitä on tullut pahuutta ja epäonnea merkitsevä sana. Sanan merkityssisältö "synkkä" on säilynyt monissa eurooppalaisissa kielissä, kuten englannin kielessä sinister ja ranskassa sinistre. Espanjassa siniestro tarkoittaa sekä vasenta, nurinkurista, pahaa, ilkeää että onnettomuutta. Englannin kielessä vasen (left) juontaa juurensa vanhan englannin lyft-sanasta, joka merkitsee heikkoa tai rikkonaista.

Vanhemmat ihmiset Suomessakin muistavat, kuinka vuosikymmeniä sitten kansakoulussa vasenkätisiä "pakotettiin" kirjoittamaan oikealla kädellä. Siihen aikaan, kun kirjoitettiin mustekynällä, vasenkätisellä käsi helposti sotki juuri kirjoitettua tekstiä, joten hänen piti kehitellä itselleen tekniikka, jossa käsi ei ole kirjoittaessa tiellä. Yksi piti kättä kirjoittaessa tekstin yläpuolella, toinen alapuolella. Hankalinta oli, jos yritti kirjoittaa, kuten oikeakätinen.

Vasenkätisen kirjoittamista hankaloittaa myös se, että hän joutuu työntämään kynää terä edellä, toisin kuin oikeakätiset. Onneksi tänä päivänä saa käyttää sitä kättä, joka itsestä tuntuu luontevimmalta. Toisaalta kirjoituskädellä ei enää ole suurta merkitystä, kun lähes kaikki kirjoitustyö hoidetaan näppäimistöllä. 

Mutta on vasenkätisyydestä paljon hyötyäkin. Se on suoranainen supervoima! Vasenkätisiä on ollut aina. Ensimmäisiä tunnettuja vasenkätisiä lienee ollut antiikin Kreikan filosofi Aristoteles (384-322 eaa). Olen jostain lukenut, että keskiajalla vasenkätiset miekkamiehet olivat arvokkaita linnojen tornien kierreportaissa taistellessa. Jos kierreportaat menivät vastapäivään, heistä oli hyötyä hyökätessä oikeakätisiä miekkamiehiä vastaan, myötäpäivään kulkevissa kierreportaissa he olivat tärkeitä linnan puolustuksessa. 

Monet nerot ovat olleet vasenkätisiä, kuten Leonardo da Vinci, Albert Einstein, W.A. Mozart ja Ludvig van Beethoven. Vasenkätisiä löytyy niin tunnetuista urheilijoista, liikemiehistä, muusikoista, presidenteistä kuin kuninkaallisistakin. 

Yhdysvaltain presidenteistä vasenkätisiä ovat tai ovat olleet mm. Harry Truman, Gerald Ford, George W. Bush, Bill Clinton ja Barack Obama. Liikemiehistä mainittakoon Bill Gates, Steve Jobs ja Mark Zuckenberg. Yhdysvaltalainen Jimi Hendrix soitti kitaraa vasemmalla kädellä. 

Tunnettuja vasenkätisiä brittejä ovat esimerkiksi prinssi William ja Paul Mc Cartney. Entisistä tennistähdistä vasenkätisiä ovat mm. John McEnroe, Björn Borg ja Martina Navratilova. Suomalaisia  vasenkätisiä julkkiksia ovat esimerkiksi entinen tennistähti, nykyinen valmentaja Jarkko Nieminen, kirjailija Jari Tervo ja entinen uutisankkuri, nykyinen kirjailija ja juontaja Matti Rönkä, joka valittiin vuonna 2020 Vuoden vasenkätiseksi. Rönkä tosin on omien sanojensa mukaan molempikätinen eli hän osaa kirjoittaa yhtä hyvin sekä oikealla että vasemmalla kädellä. Tällainen molempikätisyys tunnetaan hienommalla nimellä ambidekstria.

Tiesitkö muuten, että elokuun 13. päivä on kansainvälinen Vasenkätisyyden päivä? Päivän tarkoitus on levittää tietoa vasenkätisyyden eduista ja haitoista. Ensi kertaa tuota päivää vietettiin Isossa-Britanniassa 1990-luvun alussa. Idean takana oli brittiläinen vasenkätisten etujärjestö Lefthanders International. 

Me vasenkätiset saamme olla ylpeitä vasenkätisyydestämme!

Vasenkätiselle kynän teksti
on aina ylösalaisin.

Tässä vasenkätiselle tehty kynä,
jossa teksti on oikeinpäin.

Tarinataituri 4.5.2025