Robottiruohonleikkuri

Kaksi tuttua kohtaa toisensa ostoskeskuksen pihalla. He eivät ole tavanneet pitkään aikaan, joten kuulumisten vaihtoa ja keskustelunaiheita riittää. 

- Katos, mitä mää ostin!

- Mikä toi o?

- Se on robottiruahonleikkuri. Nyt ei tartte enää kävellä ruahonleikkurin peräs, ku se kulkee itteläs. Mää  voi vaik istuu terassil ja kattoo ku leikkuri tekee tyätäs. Kyl elämä nyt helpottuu paljo!

- No, mut eiks sun kumminki tartte ens virittää nurmikol jotta anturei taik johtoi et se ossa kulkee oikia reitti?

- Tartte tiätty, mut sit ku mä olen sen tehny, ni sen jälkke se hoitaaki itte ittes. Se ossa jopa mennä itteläs telakalki latauksee. Eikä se pidä juur mittää ääntäkä, ku se toimii sähköl.

- No, joha kuulostaa kätevält! Mut tekeek se siistii jälkee kans?

- Sitä mää en viäl tiädä, mut kai se iha hyvi leikkaa. Kätevä se ainaki on. Eikä kovi paljo maksanukka tos halpahallis.

- Mitä sun vaimos mahtaa tykätä ku sä tommose ostit?

- Se o varmaa vaa ilonen ku ruaho tulee leikatuks. Nyt sen ei tartte ain huamautta, ett ”sun pitäis taas leikata toi ruahoki”. Se ku o ain kuulunu mun hommiini.

- Mut entäs jos se keksii sul uusii hommii nyt, ku sun ei tartte enää leikata ruahoo?

- Jaa, no tota mää en kyl tullu ajatelleeks.

- Nii, ja kuis se sun kuntoilus mahtaa käydä, jos sää vaa istut terassil joutilaana? Eiks sun pitäny saada ittes rantakuntoo kesäks? Saiha siinäki kumminki vähä liikuntaa, ku sä ulkoilutit sitä vanhaa ruahonleikkurii ja jouduit välil sitä vähä kropaamaanki.

- No juu, totta toiki kyl o!

- Ja eiks se sähköki ol aika kallist tänä päivänä?

- No seki on kyl totta!

- Entäs oleks sä sitä ajatellu, et mihi sää käytät kaike sen aja, mitä sul nyt säästyy ruaho leikkaamisest? Meinaaks sää ruveta lukemaa kirjoi vai?

- No, lukemine ei oike ol mun juttui. Kuule, nyt ku mä tarkemmin ajattelen, ni mää taidanki palauttaa tän robottiruahonleikkurin ja jatkaa vanhal tyylil. 

Tarinataituri 5.5.2023

Suvivirsi suomeksi

Sanotaan, että kesä ei ala ennen kuin kouluissa lauletaan suvivirsi. Muutaman viikon kuluttua koittaa tuo aika. Suvivirren melodia on ruotsalainen kansansävelmä, joka on peräisin jo 1600-luvun lopulta. Virren sanat on todennäköisesti runoillut ruotsalainen pappi Israel Kolmodin (1643–1709), mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Joka tapauksessa Ruotsissa suvivirttä on veisattu jo yli kolmesataa vuotta, meillä hieman vähemmän aikaa. Ruotsinkielisessä virsikirjassa laulu alkaa sanoilla Den blomstertid nu kommer (alun perin sommartid), suomenkielisessä Jo joutui armas aika. Suomenkielisessä virsikirjassa tuo numero 571 lienee yksi tunnetuimmista ja suosituimmista virsistä.

Mutta mitä kaikkea sisältyykään noihin virren sanoihin? Tuon vanhan virren sanat eivät avaudu aivan helposti tämän päivän laulajille. Tämä kävi ilmi, kun opetin suvivirttä kolmasluokkalaisille. Sanat synnyttivät melkeinpä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jo ensimmäisessä säkeistössä on runsaasti sanoja, jotka ovat nykypäivän lapsille vieraita. Vaikka melodia on tuttu ja melko helppokin, piti säkeistöt käydä läpi melkein sana sanalta. Luulenpa, etteivät kaikki aikuisetkaan tuntisi kaikkia virressä esiintyviä sanoja ja käsitteitä.

Mikä on suvi? Millainen on armas aika? Entä mikä on siunaus? Mitä tarkoittavat sanat suopi, luopi ja elohon? Kerroin, että runokielessä (kuten virsissä) sanoja taivutetaan usein normaalista poikkeavalla tavalla ja loppuun lisätään erilaisia päätteitä (suoda > suopi, luoda > luopi), jotta saadaan riimipareja ja sanat sopivat paremmin laulun melodiaan. Vanhoissa runoissa ja lauluissa esiintyy usein sanoja, joita ei enää nykyään käytetä, kuten elo (elämä) ja venho (vene). Armas tarkoittaa rakasta ja on myös miehen nimi. Ensimmäisessä säkeistössä sana se viittaa auringon lämpöön, joka herättää luonnon elämään.

Mutta nyt oli ”selitetty” vasta ensimmäinen säkeistö! Toisessa säkeistössä oli vähintään yhtä paljon ”avattavia” käsitteitä. Mitä ovat niitty, vihannointi, laiho, laakso ja lehtiverho? Huminointi ehkä oli jollakin tasolla tuttua, kun tuuli humisee puiden latvoissa.

Kolmannessa säkeistössä pääsinkin jo helpommalla. Ei tarvinnutkaan selittää kuin käsitteet Herran kansa, sielu, armo ja laupias. Sielu -sana herätti mielenkiintoista keskustelua. Mikä on sielu? Onko se jotain sellaista, jonka voi irrottaa ja liittää johonkin?

Kello soi. Musiikin tunti kului osittain äidinkielen parissa. Mutta ehkäpä tämän pohdiskelun ansiosta joku sai uutta innoitusta ja suvivirsi kaikuu entistä kauniimpana!

Tarinataituri 25.4.2023

Unohdetut sanat

Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä on kahdella suomen kielen suurmiehellä merkkipäivä, nimittäin Mikael Agricolalla ja Elias Lönnrotilla. Agricolalla tämä oli kuolinpäivä, Lönnrotilla syntymäpäivä. Sammattilaiset kunnioittavat Lönnrotia järjestämällä hänen syntymäpäivänsä läheisenä lauantaina Kotokontupäivän, jossa paikalliset yhdistykset, yritykset ja yhteisöt esittelevät toimintaansa. Tänä vuonna Kotokontupäivää vietettiin pääsiäisen vuoksi viikkoa myöhemmin. Jos Lönnrot eläisi, hän varmaan myhäilisi tyytyväisenä, kun hänen mittavaa elämäntyötään muistetaan vielä kaksisataa vuotta myöhemmin.

Kotokontupäiviltä löysin mielenkiintoisen kirjan, espoolaisen sanakirjantekijän ja sanatutkijan Kalevi Koukkusen kokoaman järkälemäisen teoksen Peltoveturi ja notkistelija – Unohdettujen sanojen kirja (Aviador 2022). Vaikka tekijän nimi ei viittaa siihen, että kirja koukuttaisi lukijaa, ainakin minun mielenkiintoni se vangitsi heti. Koukkunen kertoo Länsiväylä-lehdessä (19.3.2023) tutkineensa suomen kielen sanastoa peräti 55 vuotta. Sanakirjan tekemiseen häneltä meni 13 vuotta. Hänen tärkeimpänä lähdeteoksenaan oli Elias Lönnrotin laatima, yli 200 000 sanaa sisältävä Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Koukkusen kirjassa on ”lönnrot-suomi” ja ”suomi-lönnrot” -osassa kummassakin 17 000 sanaa ja sivujakin 580.

Koukkunen on esikuvansa Lönnrotin tavoin tehnyt tarkkaa ja perusteellista työtä. Kirjaa selatessa hämmästys ja kunnioitus Lönnrotin työtä kohtaan vain kasvaa. On uskomatonta, miten hän muiden toimiensa ohella on vielä eläkepäivinään toimittanut sanakirjan, jossa on enemmän hakusanoja kuin kuusiosaisessa Nykysuomen sanakirjassa. Eikä siinä kaikki: koska kirjoitettu suomen kieli oli Lönnrotin aikana vielä ”lapsenkengissä”, Lönnrot apulaisineen käänsi, muotoili ja keksi sanoja eri murteiden pohjalta. Monet Elias Lönnrotin keksimät kielioppiin, yhteiskuntaan, lääketieteeseen, oikeustieteeseen ja kasvitieteeseen liittyvät sanat ovat käytössä vielä tänä päivänäkin. Merkittävänä apuna sanojen keksimisessä hänellä oli mm. Volmar Schildt (Kilpinen), joka kävi kirjeenvaihtoa hänen kanssaan ja lähetteli sanalistojaan professorille arvioitavaksi.

Uskomatonta on myös se työ, jonka Lönnrotin sanakirjan latoja aikanaan teki. Koko mittava teos on Lönnrotin elämäkerran kirjoittajan Aarne Anttilan mukaan lähes kokonaan yhden miehen, turkulaissyntyisen Gustaf Adolf Berggrenin, latoma. Koukkunen valottaa kirjassaan myös tämän ”kirjapainotaiturin” elämänuraa. Berggrenin on pitänyt osata ainakin suomea ja ruotsia, mahdollisesti muitakin kieliä, sekä hallita sen ajan koukeroinen kirjasinlaji, fraktuura.

Kaikki Lönnrotin keksimät sanat eivät kuitenkaan jääneet elämään hänen jälkeensä. Juuri näitä sanoja Kalevi Koukkunen teokseensa on ansiokkaasti koonnut. Sanoista näkyy yritys ”selittää” (tai avata, kuten nykyisin sanotaan) jotain sanaa tai käsitettä sen ajan lukijalle. Esimerkiksi kapakka > juomala, kaunokirjallinen > sulolauseinen ja taidegalleria > ihannevarasto. Osa sanaehdotuksista kuvailee hyvin kohdettaan ja olisi hyvin voinut vakiintua suomen kieleen, kuten nollaa tarkoittava tyhjykkä, sanojen muodostamista tarkoittava sanata tai vaikkapa pieni este, haitake.

Lönnrotin luovuus ja kekseliäisyys on hämmästyttävää. Jostain syystä esimerkiksi typeryyteen tai hitauteen liittyviä synonyymejä sanastossa on runsaasti. Tyhmyri voisi olla vaikka hokari, tölkkö, urvelo, uuvatti, pokopää, tolo, töskö tai ällökäs. Hidasteluun viittaavat esimerkiksi sanat kehnotella, laatustaa, sinkata ja taulastaa. Kansanomaisia ilmaisuja, jotka ovat tunnistettavissa nykykielessäkin, ovat esimerkiksi persesauna > selkäsauna ja verbiä tarkoittava tekosana (myös lausukka tai teokas). Kirjan nimessä esiintyvä sana peltoveturi viittaa traktoriin ja notkistelija balettitanssijaan. Rikasta tämä suomen kieli!

Tarinataituri 19.4.2023

Oppia ikä kaikki!

Vanha sanonta ”Oppia ikä kaikki” pätee edelleen. Minäkin olen oppinut viime vuosina kosolti uusia sanoja, ilmaisuja ja käsitteitä. Niitä näkee ja kuulee erityisesti mediassa. Välillä tuntuu siltä, että puhuja tai kirjoittaja haluaa hienostella sanoilla, joiden merkitystä ei ehkä itsekään tiedä. Luulenpa, etteivät kaikki televisiouutisten katsojatkaan ymmärrä kaikkia uutisissa mainittuja käsitteitä. On taito ilmaista asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kuitenkin ymmärrettävästi. Mikseivät kaikki uutiset voisi olla selkokielisiä?

Otetaanpa aakkosjärjestyksessä muutama esimerkki muuttuneesta kielenkäytöstä.

Avaaminen. Ennen avattiin ovia ja ikkunoita. Esimerkiksi shakissa tunnetaan avaussiirto, jalkapallossa avauspotku, mutta nyt avataan myös käsitteitä. ”Voisitko hieman avata?” saatetaan puhujalta kysyä. Miksei voi vain pyytää puhujaa selittämään, mitä hän tarkoittaa?

Kuratointi. Tästä tuli itselleni ensimmäisenä mieleen jotain kuraan liittyvää, kun sanan ensi kertaa kuulin. Näyttelyn kuratointi ei kuitenkaan ole kuran keräämistä, vaan jotakin hienoa. Netistä löytyy selitys: kuratointi  on ”sisällön keräilyä uudeksi sisältöyksiköksi. Kuratointia voidaan kutsua myös suodattamiseksi tai harkituksi keräilyksi, sillä järkevästi tehty keräily antaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä. Hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin ’miten tätä sisältöä voi käyttää’ ja ’mikä tässä sisällössä on tärkeintä’. Oman näkemykseni mukaan olisi selkeämpää puhua näyttelyn kokoajasta.

Luvitus. Tuo mieleen huvituksen tai huvittelun, mutta on kaukana siitä. Ennen myönnettiin lupia, nyt huolehditaan luvituksesta eli pyritään saamaan luvat kuntoon (mahdollisimman nopeasti). Asioita voidaan sujuvoittaa eli saada sujumaan joutuisasti.

Mentorointi. Tästä on tullut oikein muoti-ilmiö. Yrityksissä ja työpaikoilla mentoroidaan. Siihen tarvitaan mentoreita. Mentoroinnin kohdalta löytyy netistä pitkä selitys. Jos jotain sanaa pitää kovin monisanaisesti kuvailla ja selittää, se herättää ainakin minussa epäilyksen, että pitkällä selityksellä yritetään saada jokin asia kuulostamaan hienommalta kuin se onkaan. Saman asian voisi ilmaista selkokielellä. Mentoroinnista kerrotaan, että se on ”menetelmä, jossa tietoa ja osaamista – myös niin sanottua hiljaista tietoa – siirretään kokeneemmalta kokemattomammalle”. Mentorointi juontaa juurensa antiikin Kreikan mytologiaan: ”Ithakan kuningas Odysseus pyysi ennen sotaan lähtöään ystäväänsä Mentoria huolehtimaan pojastaan Telemakhoksesta. Mentor kasvatti, opetti ja neuvoi poikaa useiden vuosien ajan.”

Pöydätä. Verbistä tulee mieleen pöytään liittyvä verbi – ja sitähän se onkin. Kun ennen jokin kokouksessa esille otettu asia ”jätettiin pöydälle”, nyt se (esimerkiksi lakiesitys) pöydätään.

Sanoittaa. Olen luullut, että vain lauluja sanoitetaan. Säveltäjä tekee sävelen, johon joku tekee sanat eli sanoittaa. Mutta olen oppinut, että tunteitakin voidaan sanoittaa. Jos joku ei osaa ”sanoittaa tunteitaan”, se tarkoittaa, että hän ei osaa sanoin kuvata tunteitaan.

Alussa mainitsemaani sananlaskuun on olemassa jatkokin: ”…vaikkei kaikkea opi ikänä”. Tässäkin on vinha perä!

Tarinataituri 14.3.2023

Älyttömiä juttuja

Välillä tuntuu, että ihmisten äly on siirtynyt päästä puhelimiin. Vaikutelma vain vahvistuu, kun katsoo kaduilla napit korvissa ja kännykät kädessä kulkevaa ihmisvirtaa. Kukapa enää kuuntelisi liikenteen ääniä, kun voi kuunnella lempimusiikkiaan tai vaikka podcasteja matkapuhelimesta. Yhä harvemmassa ovat kännykkävapaat vastaantulijat kaupungin kaduilla. Taitavat olla ohi ne ajat, jolloin ihmiset nauttivat ulkona liikkuessaan luonnon äänistä. Keskustelut kavereiden kanssa käydään monesti kännykän välityksellä eikä ”livenä”. 

Ennen älypuhelinten aikaa lääkärille tai parturille pääsyä odottaessa luettiin lehtiä tai juteltiin ihmisten kanssa, nyt siellä näpräillään puhelinta. Ei sen puoleen, eipä taida monessa odotustilassa enää lehtiä ollakaan. Joissakin auloissa saattaa televisio olla auki, mutta ääni niin hiljaisella, ettei puheesta saa selvää. 

Ravintolassakin odotusaika kuluu mukavasti puhelimen parissa. Vaikka keskustelua syntyisikin, ainakin joku seurueen jäsenistä selaa matkapuhelintaan. Samoin tilanteissa, joissa pitäisi seurata jotain esitystä. Innokkaimmat surffailevat pitkin päivää Facessa, Instassa, Tiktokissa, Linkedinissä ja ties missä sosiaalisessa mediassa.

En itsekään ole enää ihan noviisi matkapuhelimen käyttäjänä. Kun kännykät alkoivat yleistyä 1990-luvulla, ajattelin, että minä en moista kapistusta tarvitse. Minun ei tarvitse olla aina tavoitettavissa. Mutta kun hankin ensimmäisen matkapuhelimeni vuonna 1998, muutin melko pian mieleni. Olikin mukavaa, kun asioita sai hoidettua melkein missä vain, eikä tarvinnut olla riippuvainen lankapuhelimesta. Alussa soittoäänen sai valita matkapuhelimen suppeasta valikoimasta, joten Säkkijärven polkka soi monien puhelimessa. Pian tuli mahdollisuus ”säveltää” itse oma yksilöllinen soittoääni. Aikanaan oli trendikästä vaihtaa puhelimen kuoria toisenlaisiksi. Taisipa itsellänikin olla muutamat ”vaihtokuoret”. 

Tekstiviesti oli mullistava keksintö. Ellei ollut tilaisuutta soittaa tai vastata puheluun, voi lähettää tekstiviestin. Ensin oli mahdollista lähettää enintään 160 merkin pituisia viestejä, ja ne maksoivat paljon nykyistä enemmän. Se kannusti ilmaisemaan asiansa tiivistetysti. Myöhemmin tuli mahdolliseksi lähettää jatkoviestejä. Nyt ei enää pitkään aikaan ole ollut rajoituksia viestin pituudelle. Niin se tekniikka on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana. Tänä päivänä enää harvalla on niin sanottu peruspuhelin, jolla voi vain soittaa ja lähettää tekstiviestejä.

On minullakin älypuhelin ja jopa älykello. Niiden kanssa on välillä tullut huvittavia tilanteita. Puhelimen ennustava tekstinsyöttö muodostaa toisinaan omia sanoja tai outoja lauseita, joten viesti on syytä tarkistaa, ennen kuin lähettää sen. Sain kerran viestin, jossa kysyttiin ”Pitäisikö sika siirtää?” Ymmärsin kuitenkin, että lähettäjä oli tarkoittanut sovitun tapaamisajan siirtämistä. Oman sukunimeni kohdalle puhelin tarjosi ensin sanaa ”Avoin”.

Älykello on monessa asiassa kätevä. Paitsi, että siitä voi katsoa aikaa ja hyödyntää sen monipuolisia hälytystoimintoja, sen avulla voi tarkkailla omaa aktiivisuuttaan ja hyvinvointiaan, tallentaa valokuvia, jopa soittaa ja vastaanottaa puheluja ja tekstiviestejä. Tosin kelloa joutuu vähän väliä lataamaan, jos käyttää samanaikaisesti monia toimintoja. Osan niistä pystyy käynnistämään joko automaattisesti tai manuaalisesti. 

Älykelloni pystyy tunnistamaan eri liikuntalajeja muutaman minuutin aktiivisuuden perusteella. Kellon viimeisimpiä ”älynväläyksiä” on ilmoitus, että olin uinut hyvän matkaa, kun olin kirjoittanut käsin yli kymmenen minuuttia. Toisella kerralla, kun olin heilutellut ahkerasti vasaraa, olin kellon mielestä juossut reippaasti jo parisen kilometriä. Taidankin olla tietämättäni aktiiviurheilija.

Tarinataituri 6.3.2023