Jännittäviä automatkoja, osa 3/3

Jatkoa osaan 2

Koulussa oli taas kerran retkipäivä. Tarvitsin silloinkin autoa, vaikka asuin silloin jo kävelymatkan päästä koulusta. Autossa oli jo jonkin aikaa palanut moottorivikaa ilmaiseva punainen valo. Välillä se syttyi ja sammui itsekseen. Tuona päivänä tarvitsin kuitenkin autoani, sillä olin käynyt muutamaa päivää aikaisemmin katsomassa uutta autoa, joka kestäisi käytössä useita vuosia. Sellainen löytyikin Helsingistä eräästä autoliikkeestä. Kaupoista oli jo sovittu, joten piti enää ajaa vanha auto Helsinkiin. Autoliike lupasi ottaa sen vaihdossa, vaikkei sillä juuri rahallista arvoa ollutkaan.

Matka Sammatista Helsinkiin oli elämäni jännittävimpiä. Sitä ei onneksi tarvinnut tehdä yksin, vaan yhdessä avopuolisoni kanssa. Moottorivikavalo ei lähtiessä palanut, joten oli toivoa, että auto toimisi perille asti. Eipä aikaakaan, kun valo kuitenkin syttyi, sammuakseen pian uudestaan. Jännitys tiivistyi, kun pääsimme moottoritielle, sillä sitä kautta olisi lyhin matka autoliikkeeseen. Entä, jos matkanteko katkeaisi moottoritielle?

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme kaupunkiin asti. Kaupungissa olisi vielä selvittävä useista liikennevaloista. Joka kerta liikennevaloihin pysähtyessä jännitimme, pysyykö auto käynnissä, ja jos sammuisi, lähtisikö se vielä käyntiin. Varovasti ajaen selvisimme kuitenkin perille. Kotiin päin huristelimme uudella autolla - ei tosin aivan uudella, vaan niin sanotusti sisään ajetulla. Tuolla autolla on tehty monia onnistuneita matkoja sekä lähelle että kauemmas. Enää en hirveästi kaipaisi epävarmasta autokyydistä aiheutuvia seikkailuja. Mutta kuka tietää...

Tarinataituri 31.7.2024

Jännittäviä automatkoja, osa 2/3

jatkoa osaan 1

Navigaattorin mukaan olisimme perillä satamassa vasta puoli tuntia laivan lähdön jälkeen. Tuntui siis mahdottomalta ehtiä laivaan. Päätimme kuitenkin yrittää. Matkan aikana seurasimme sekä kelloa, tienviittoja että navigaattoria. Kylmä hiki nousi otsalle ja sydän pamppaili jännityksestä, kun piti ajaa satoja kilometrejä kovassa kiireessä. 

Matka sujui kuitenkin jouhevasti moottoritietä Tukholman esikaupunkiin asti. Olin saanut kirittyä aikataulua niin paljon, että tarvitsimme enää muutaman lisäminuutin ehtiäksemme laivaan. Kunhan vielä pääsisimme sujuvasti kaupungin läpi satamaan. Mutta Tukholman esikaupunkialueella alkoikin jo liikenne vilkastua.

Kun tulimme satama-alueelle, oli laivan lähtöön alle 10 minuuttia. Ihmettelimme, kun satamassa ei näkynyt sen enempää laivaa kuin autojakaan, lukuun ottamatta edellämme olevaa henkilöautoa. Sieltä tuli ulos mies, joka tiesi kertoa, että laiva lähteekin eri paikasta, koska satamassa tehdään muutostöitä. Ajoimme hänen perässään reilun kilometrin matkan laivan uudelle lähtöpaikalle. 

Kaikki muut autot olivat jo laivassa, kun me kaksi autoilijaa tulimme lähtöselvityskopin luo. Kopissa oleva virkailija ilmoitti laivaan, että vielä kaksi autoa matkustajineen on tulossa kyytiin. 

Laivassa huokaisimme helpotuksesta ja mietimme, mitä olisimme tehneet, jos olisimme myöhästyneet tai auto olisi hajonnut matkalla. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti.

Joskus matkanteko katkeaa teknisiin ongelmiin. Olin kerran sopinut, että menemme tiettynä päivänä luokkani kanssa pyöräretkelle erääseen paikkakunnan kulttuurikohteeseen, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä koulusta mutkaisen hiekkatien päässä. Koska työmatkani oli lähes 50 kilometriä, ajattelin kuljettaa oman polkupyöräni koululle auton vetokoukkuun kiinnitettävässä telineessä. 

Harmikseni retkipäivä osui samaksi päiväksi, jolloin autoni piti viedä huoltoon. Sain autokorjaamolta lainaksi vetokoukulla varustetun sijaisauton, joten retki ei peruuntuisi minun takiani. Laina-auto oli vanha diesel-Mersu, jolla oli mittarin mukaan ajettu jo lähes miljoona kilometriä. Auto oli kuitenkin ajokuntoinen, joten lähdin aamulla toiveikkaana matkaan polkupyörä kuljetustelineessä.

Perille saavuttuani ihmettelin, miksi polkupyörän takakumi oli tyhjä. Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että kuuma pakokaasu oli osunut telineessä olevan polkupyörän takarenkaan kohdalle ja puhkaissut sen. En siis voinut käyttää polkupyörääni retkellä, vaan jouduin tekemään uusia järjestelyjä pyöräretkeä varten. Mutta tämä oli vasta alkua. Lisää jännitystä oli luvassa.

Kotimatkan aikana sää muuttui pilviseksi ja enteili sadetta. Sain kuitenkin viedyksi polkupyöräni kotiin. Nyt piti vielä palauttaa sijaisauto ja hakea oma auto huollosta, ennen kuin se menee kiinni. Pyysin rivitalonaapuriani, joka oli hyvä ystäväni, josko hän lähtisi kaverikseni autoa palauttamaan muutaman kilometrin päähän korjaamolle. Hänelle se sopi, joten lähdimme yhdessä matkaan.

Heti matkaan päästyämme alkoi sataa. Tuulilasinpyyhkijät toimivat ensin normaalisti, mutta hetken kuluttua niiden vauhti alkoi hidastua ja pian ne pysähtyivät kokonaan. Akun latausvalo alkoi loistaa punaisena. 

Autokorjaamolle päästäksemme meidän oli ajettava kaupungin keskustan läpi. Keskustaan tullessa myös auton vilkut lakkasivat toimimasta, joten meidän piti kääntyessä näyttää kädellä suuntamerkkiä. Matkaa oli jäljellä enää kilometrin verran, mutta myös korjaamon sulkemisaika lähestyi. 

Viimeiset sadat metrit menimme vilkuttomalla ja valottomalla (akun latausvaloa lukuun ottamatta) autolla ja pääsimme kuin ihmeen kaupalla korjaamon pihalle asti. Ehdin vielä ennen sulkemisaikaa hakemaan oman autoni huollosta ja annoin samalla palautetta sijaisauton heikosta akusta. Olimme sentään selvinneet ehjin nahoin perille ja lähdimme kotiin päin juuri huolletulla autolla.

Jatkuu...

Tarinataituri 30.7.2024

Jännittäviä automatkoja, osa 1/3

Tähän ikään mennessä on tullut autoiltua aika paljon - sekä Suomessa että ulkomailla. Yleensä matkat ovat sujuneet hyvin. Ikimuistoisimpia lienevät kuitenkin ne reissut, joilla on sattunut kommelluksia. Tahatonta jännitystä on syntynyt esimerkiksi liian tiukasta aikataulusta tai budjetista, säästä tai teknisistä ongelmista. Yhtä kaikki: suurin syyllinen on sittenkin ratin ja penkin välissä, kun ei ole osannut ottaa kaikkea huomioon.

Nuorempana tuli helpommin otettua riskejä, iän ja kokemuksen myötä olen tullut varovaisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi. 

Usein käytössäni on ollut jo parhaat päivänsä nähnyt halpa ajopeli, mikä on ollut ihan tarkoituksellinen valita. Silloin tuli muutaman kerran kokeiltua ja koettua sekin, kuinka pitkälle polttoaine riittää, ennen kuin tankki tulee tyhjäksi. Kerran kävi niinkin, että jouduin soittamaan työkaverilleni, silloiselle esihenkilölle, joka ystävällisesti toi kanisterilla bensaa, jotta pääsin vielä muutaman kilometrin matkan kotiin asti. Onneksi silloin elettiin jo kännykkäaikaa. Sittemmin pidin mukana pientä varakanisteria bensaa siltä varalta, ettei tankin tyhjetessä sattuisi olemaan huoltoasemaa lähellä. Tekniikan kehityttyä ja auton katalysaattorin vahingoittumisen pelossa en enää ole moista riskiä ottanut.

Vaikka ajokokemusta on vuosien varrella kertynyt satojatuhansia kilometrejä, ei kaikki siitä huolimatta ole aina mennyt suunnitellusti. Nuorena perheenisänä jouduin painelemaan aikamoista haipakkaa halki Etelä-Ruotsin, jotta ehdimme Tukholmaan aamulaivalle, johon meillä oli liput. Olimme tulossa Tanskasta. Lauttamatkoihin Tanskassa kului enemmän aikaa ja rahaa kuin olimme etukäteen ajatelleet. Meidän piti valita, jäämmekö Malmöhön ylimääräiseksi yöksi, johon budjettimme ei olisi riittänyt, vai jatkammeko matkaa yön selkään Tukholmaan asti. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tuohon aikaan ei vielä ollut navigaattoreita, vaan oltiin kartan varassa. Matkaa oli yli 600 kilometriä. Onneksi suuri osa matkasta oli moottoritietä, liikenne oli vähäistä ja oli hyvä kesäkeli. Ehdimme kuin ehdimmekin laivaan!

En kuitenkaan ottanut tuosta opikseni, vaan myöhemminkin olen matkustanut liian tiukalla aikataululla. Olimme kerran nykyisen avopuolisoni kanssa tulossa niin ikään Etelä-Ruotsista, tällä kertaa kaikessa rauhassa. Pysähdyimme Keski-Ruotsissa Vadstenassa, jossa on upea linna ja luostari. Linnakierroksen jälkeen kävimme pizzalla, ja koska oli kaunis kesäpäivä, ajattelimme sulatella ruokaa ja tehdä vielä pienen kävelylenkin kaupungilla. Onneksi kuitenkin katsoimme navigaattorista (silloin vielä erillinen laite), paljonko Tukholmaan olisi matkaa. Oho, sinne olikin vielä 360 kilometriä! Kävelykierros jäi tekemättä, sillä oli hypättävä autoon ja lähdettävä kiireen vilkkaa kohti Tukholmaa. Laivaliput ja autopaikka oli varattu, mutta ehtisimmekö laivaan, sillä aikaa oli vain reilut kolme tuntia ja Tukholmassa oli ajettava vielä kaupungin halki.

Jatkuu…

 

Tarinataituri 26.7.2024

Räätälin patti ja muita vaivoja

Iän myötä kaikenlaisia vaivoja tulee ja menee. Ennen katsottiin Perheen suuresta lääkärikirjasta, jos haluttiin tietoa jostain taudista tai vaivasta. Lääkärikirja löytyi muutama vuosikymmen sitten miltei jokaisen kodin kirjahyllystä. Niin meilläkin. Tulipa itsekin nuorena monesti selailtua tuota monisatasivuista kirjaa - välillä uteliaisuudesta, välillä tiedonhalusta. 

Lääkärikirjasta oli apua, kun piti lukioaikana kirjoittaa kotiaine. Samalla tuli kyllä luetuksi vähän muustakin kuin "voitetuista kansantaudeistamme". Mitä enemmän kirjan värivalokuvia tarkasteli ja luki kuvauksia eri sairauksista, sitä voimakkaammaksi tuli tunne, että varmaan minulla on tuo tai tuo tauti. Jokin oire kun tuntui aina sopivan omaan kehoon. Onneksi itsellä ei noita sairauksia ollut, eikä jäänyt myöskään traumoja lääkärikirjan lukemisesta.

Nyt ovat lääkärikirjat jo vuosia saaneet pölyttyä kirjahyllyissä, kun käytössä on internet. Netistä voi helposti ja nopeasti googlettaa, mikä vaivaa, jos tuntee itsensä sairaaksi. Sieltä löytyy mitä mielikuvituksellisimpia sairaskertomuksia ja ihmeparantumisia. Osa on varmaan asiallista tietoa, osa huuhaata ja uskomushoitoja. Yhtä kaikki: aina sairaskertomukset eivät ole päättyneet onnellisesti.

Netissä osui silmiini tuote, jota mainostettiin räätälin patin hoitoon. En ollut koskaan kuullutkaan räätälin patista, mutta uteliaisuuteni heräsi. Wikipediasta löytyi vastaus: "Räätälin patti eli bunionette tai pikkuvarpaan vaivaisenluu on pikkuvarpaan tyvinivelessä oleva tulehdus, joka on aiheutunut varpaan ja jänteen virheasennosta". Lisäksi artikkelissa kerrottiin nimityksen synnystä: "Pikkuvarpaan tyvessä olevaa pattia kutsutaan räätälin patiksi, koska menneinä vuosisatoina räätälit istuivat jalat ristissä siten, että jalan ulkoreuna oli jatkuvasti painettuna maata vasten ja aiheutti räätäleille tuon varvasnivelen tulehduksen."

Lääkärikirjan korvikkeena toimivat nyt myös iltapäivälehdet. Niissä annetaan ohjeita muun muassa helteestä tai pakkasesta selviämiseen, ruokavalioon tai itsensä tarkkailemiseen. Olen ihmetellyt, että lähes joka päivä iltapäivälehtien lööpeissä on jokin sairaus. "Jo yli 400 000 suomalaista sairastaa tätä tietämättään...", "Näistä oireista heti lääkäriin...", "Vältä näitä..." Aiheena voivat olla yhtä lailla sydänoireet, verenpaine, erilaiset syövät, sairauskohtaukset kuin Alzheimerin tauti. Jos lukee juttua lööppiä pidemmälle, ei siitä useinkaan paljastu mitään uutta tai ihmeellistä. Eikä valitettavasti tarvitse mennä edes lähikauppaan asti, vaan nämä lööpit tulevat kotitietokoneelle asti!

En tiedä, onko uusavuttomuus edennyt niin pitkälle, että ihmisten täytyy iltapäivälehdestä lukea ohjeita nestetasapainon ylläpitämisestä helteellä tai pukeutumisesta. Vai onko näiden "sairauksien mainostamisen" tarkoitus lisätä myyntiä, herättää pelkoa vai oikeasti valistaa kansaa? Ehkä kaikkea tuota. 

Varmaa on ainakin se, etten osta iltapäivälehteä lukeakseni jostain sairaudesta. Maailmalta ja omasta kotimaasta tulee muutenkin niin paljon huonoja uutisia, että mieluummin lukisi positiivisista aiheista. Kun kuulee tai lukee ikäviä uutisia, täytyy olla kiitollinen, että itsellä asiat ovat näinkin hyvin.

Tarinataituri 17.7.2024