jatkoa osaan 1
Navigaattorin mukaan olisimme perillä satamassa vasta puoli tuntia laivan lähdön jälkeen. Tuntui siis mahdottomalta ehtiä laivaan. Päätimme kuitenkin yrittää. Matkan aikana seurasimme sekä kelloa, tienviittoja että navigaattoria. Kylmä hiki nousi otsalle ja sydän pamppaili jännityksestä, kun piti ajaa satoja kilometrejä kovassa kiireessä.
Matka sujui kuitenkin jouhevasti moottoritietä Tukholman esikaupunkiin asti. Olin saanut kirittyä aikataulua niin paljon, että tarvitsimme enää muutaman lisäminuutin ehtiäksemme laivaan. Kunhan vielä pääsisimme sujuvasti kaupungin läpi satamaan. Mutta Tukholman esikaupunkialueella alkoikin jo liikenne vilkastua.
Kun tulimme satama-alueelle, oli laivan lähtöön alle 10 minuuttia. Ihmettelimme, kun satamassa ei näkynyt sen enempää laivaa kuin autojakaan, lukuun ottamatta edellämme olevaa henkilöautoa. Sieltä tuli ulos mies, joka tiesi kertoa, että laiva lähteekin eri paikasta, koska satamassa tehdään muutostöitä. Ajoimme hänen perässään reilun kilometrin matkan laivan uudelle lähtöpaikalle.
Kaikki muut autot olivat jo laivassa, kun me kaksi autoilijaa tulimme lähtöselvityskopin luo. Kopissa oleva virkailija ilmoitti laivaan, että vielä kaksi autoa matkustajineen on tulossa kyytiin.
Laivassa huokaisimme helpotuksesta ja mietimme, mitä olisimme tehneet, jos olisimme myöhästyneet tai auto olisi hajonnut matkalla. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti.
Joskus matkanteko katkeaa teknisiin ongelmiin. Olin kerran sopinut, että menemme tiettynä päivänä luokkani kanssa pyöräretkelle erääseen paikkakunnan kulttuurikohteeseen, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä koulusta mutkaisen hiekkatien päässä. Koska työmatkani oli lähes 50 kilometriä, ajattelin kuljettaa oman polkupyöräni koululle auton vetokoukkuun kiinnitettävässä telineessä.
Harmikseni retkipäivä osui samaksi päiväksi, jolloin autoni piti viedä huoltoon. Sain autokorjaamolta lainaksi vetokoukulla varustetun sijaisauton, joten retki ei peruuntuisi minun takiani. Laina-auto oli vanha diesel-Mersu, jolla oli mittarin mukaan ajettu jo lähes miljoona kilometriä. Auto oli kuitenkin ajokuntoinen, joten lähdin aamulla toiveikkaana matkaan polkupyörä kuljetustelineessä.
Perille saavuttuani ihmettelin, miksi polkupyörän takakumi oli tyhjä. Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että kuuma pakokaasu oli osunut telineessä olevan polkupyörän takarenkaan kohdalle ja puhkaissut sen. En siis voinut käyttää polkupyörääni retkellä, vaan jouduin tekemään uusia järjestelyjä pyöräretkeä varten. Mutta tämä oli vasta alkua. Lisää jännitystä oli luvassa.
Kotimatkan aikana sää muuttui pilviseksi ja enteili sadetta. Sain kuitenkin viedyksi polkupyöräni kotiin. Nyt piti vielä palauttaa sijaisauto ja hakea oma auto huollosta, ennen kuin se menee kiinni. Pyysin rivitalonaapuriani, joka oli hyvä ystäväni, josko hän lähtisi kaverikseni autoa palauttamaan muutaman kilometrin päähän korjaamolle. Hänelle se sopi, joten lähdimme yhdessä matkaan.
Heti matkaan päästyämme alkoi sataa. Tuulilasinpyyhkijät toimivat ensin normaalisti, mutta hetken kuluttua niiden vauhti alkoi hidastua ja pian ne pysähtyivät kokonaan. Akun latausvalo alkoi loistaa punaisena.
Autokorjaamolle päästäksemme meidän oli ajettava kaupungin keskustan läpi. Keskustaan tullessa myös auton vilkut lakkasivat toimimasta, joten meidän piti kääntyessä näyttää kädellä suuntamerkkiä. Matkaa oli jäljellä enää kilometrin verran, mutta myös korjaamon sulkemisaika lähestyi.
Viimeiset sadat metrit menimme vilkuttomalla ja valottomalla (akun latausvaloa lukuun ottamatta) autolla ja pääsimme kuin ihmeen kaupalla korjaamon pihalle asti. Ehdin vielä ennen sulkemisaikaa hakemaan oman autoni huollosta ja annoin samalla palautetta sijaisauton heikosta akusta. Olimme sentään selvinneet ehjin nahoin perille ja lähdimme kotiin päin juuri huolletulla autolla.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.