Saunamuistoja

Lauantai on ollut suomalaisten saunapäivä ties kuinka kauan. Omaan lapsuuteeni liittyy enimmäkseen mukavia muistoja saunakäynneistä, vaikka saunominen vaati monenlaisia valmisteluja.

Saunan lämmitys aloitettiin pesuvesien ja puiden kantamisella, mikä oli myös lapsille sopivaa puuhaa. Tulen sytyttäminen kiukaan ja padan tulipesään sitä vastoin oli aikuisten hommaa, joten siinä olin lähinnä apulaisen roolissa. Mutta osasin kyllä toimia saunavahtina ja lisätä tarvittaessa puita saunan pesään, ettei tuli päässyt sammumaan. Meillä sauna lämmitettiin ainakin lauantaisin, usein myös keskiviikkoisin.

Lapsuudenkotieni saunat olivat aina puulämmitteisiä. Kiuas oli ns. jatkuvalämmitteinen, eli puita piti lisätä vähän väliä, jotta löylyä riittäisi viimeisillekin saunojille. Kertalämmitteisen Aito-kiukaan löylyjäkin pääsin lapsena kokemaan. Oli yllättävää, miten kipakat löylyt siitä sai, vaikka tuli oli arinasta sammunut jo tunteja aikaisemmin. Paksu kivikerros lämpeni hitaasti, mutta myös jäähtyi hitaasti.

Samalla periaatteella toimi myös entisajan savusauna: puita ei tarvinnut lisätä ”pitkin matkaa”, vaan kun kiuas oli kerran lämmitetty sopivan kuumaksi, se säilyi lämpimänä niin pitkään, että saunominen oli mahdollista vielä seuraavanakin päivänä. Muutaman kerran olen itsekin päässyt nauttimaan savusaunan lempeästä lämmöstä.

Sauna taitaa olla niitä asioita, jotka eivät ole kovin paljon muuttuneet aikojen kuluessa. Puulämmitteiset kiukaat tosin ovat vaihtuneet sähkökiukaisiin, ja savusaunat käyneet harvinaisiksi. Suomen Saunaseuran mukaan vanhin edelleen toimiva sähkökiuas löytyy Kajaanista ravintola Koskikaran (nykyinen Sirius) tiloista. Siellä kylvettiin sähkökiukaan lämmössä jo vuonna 1941. Tosin jo kolme vuotta aikaisemmin oli SOK:n Vaasan toimitaloon tehty sähkökiuas, mutta se ei ole toiminut enää kymmeniin vuosiin. (Ylen uutiset 29.12.2014).

Sammattiseuran Miinan mökki Sammatissa -kirjassa (Sammattiseura ry 2013) esitellään maisteri Kai von Fieandtin mielenkiintoista artikkelia, jossa hän kertoo ”sammattilaisista puhtausoloista” 1930-luvulla. Artikkeliaan varten hän kyseli paikallisilta ihmisiltä entisajan saunatavoista. Kirjoitus on julkaistu Kotiseutulehdessä v. 1932 ja Sauna-lehdessä 1/2008.

Saunassa käytiin tavallisesti vain kerran viikossa, paitsi syksyllä riihentappo- ja heinäntekoaikaan useamminkin. Saunarakennukseen tultiin vajan tapaisen eteisen kautta. Saunan etummaisessa nurkkauksessa oli päällekkäin ladotuista isoista kivipaasista rakennettu ns. saunan pesä, jonka päälle oli holvaamalla tehty uuni. Sen yläpuolelle oli kasattu pyöreitä, suunnilleen nyrkinkokoisia kiviä, joista muodostui pesän päällystä eli varsinainen kiuas. Sopivan pyöreät kiuaskivet oli mahdollisesti kerätty järven rannoilta.

Entisaikaan saunaa käytettiin paljon muuhunkin kuin kylpemiseen: pyykinpesuun, vaatteiden ja maltaiden kuivaamiseen, savustamiseen, sairauksien parantamiseen ja kuppaamiseen. Saunassa synnytettiin lapset ja pestiin vainajat.

Saunan lämmittämisen hoiti yleensä joku talon naispalvelijoista, pienemmissä taloissa joskus emäntäkin. Saunan lämmittäjälle kuului pesuveden kantaminen (järvestä), usein myös vihtojen teko sekä pesijänä ja löylynheittäjänä toimiminen saunoessa. Talon miehet ja naiset saattoivat hyvin kylpeä yhdessä ilman säännöstelyä, mutta myöhemmin muodostui tavaksi, että korkeintaan talon isäntäväki meni yhdessä saunaan. Vieras sai yleensä valita, saunooko yksin vai yhdessä muiden kanssa. Talon naisväestä miesvieras sai valita itselleen mieleisen pesijän – jos tämä suostui pesijäksi.

Vihdat – tai vihrat, kuten Sammatissa sanottiin – tehtiin alkukesällä tarkoin valikoiduista koivun oksista. Vihtakoivun piti olla kuivalla töyräällä kasvava, suuri ja pehmeälehtinen. Oksien tuli olla pieniä ja tasaisia, eikä niissä saanut olla urpuja. Kesällä tehtiin vihtoja koko vuoden tarpeiksi. Vihdat ripustettiin orteen kuivumaan talvea varten. Samalla vihdalla kylvettiin tavallisesti kaksi kertaa, mutta kesällä tehtiin uusi vihta jokaiseksi kylpypäiväksi. Ensimmäistä kertaa uudella vihdalla vihdottiin juhannusaattona. Saunomisen päätteeksi jokainen kylpijä heitti oman märän vihtansa vasemman olan yli saunan katolle taakseen katsomatta. Vihdan tyvipuoli osoitti siihen suuntaan, johon heittäjä joutuisi muuttamaan ennen seuraavaa juhannusta. Jos tyvi osoitti kirkkoa kohti, sen uskottiin ennustavan heittäjän kuolemaa.

Saunominen oli entisajan suomalaisille lähes pyhä toimitus. Sauna oli ennen kaikkea puhdistautumisen, mutta myös tiettyjen rituaalien ja askareiden suorittamisen, sosiaalisen kanssakäymisen ja rentoutumisen paikka. Saunominen kuuluu suomalaiseen perinteeseen, niin arkeen kuin juhlaankin. Aina on saunan aika.

                                                                                                Tarinataituri 18.10.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti