Ennuste alkaneelle vuodelle

Vuodenvaihde on ennustajaeukkojen ja -ukkojen kulta-aikaa. Niinpä minäkin teen ennusteeni alkaneelle vuodelle 2019. Ennuste käsittää tärkeimmät sisä- ja ulkopoliittiset uutisaiheet, sekä luonnollisesti sääennusteen koko vuodeksi. Virhemarginaali 0-100 prosenttia.

Ilmastonmuutos on ykkösaiheena uutisissa. Jotkut eivät usko koko ilmastonmuutokseen, toiset taas maalaavat uhkakuvia. Trump on ulkomaan uutisten otsikoiden kärjessä. Meksikon rajamuuri ei toteudu, mutta Trump kuitenkin jatkaa Yhdysvaltain presidenttinä. Isossa-Britanniassa syntyy kaaos Brexitin takia.

Kotimaassa keskustelu seksuaalirikoksista jatkuu, kunnes uusia, mediaa kiinnostavia rikoksia ilmaantuu. Maahanmuuttajat joutuvat ahtaalle. Kotimaan poliitikoista Sipilä on eniten esillä uutisotsikoissa ja saa sekä kiitosta että kritiikkiä.

Vaalivuosi ei juurikaan kiinnosta äänestäjiä, mutta mediaa kylläkin. Ilmastonmuutos, lihansyönti, maahanmuuttajat sekä talous- ja työllisyysasiat ovat keskeisimpiä vaaliteemoja. Toimittajat yrittävät vääntää liian maltillisista ja yksimielisistä vaalikeskusteluista dramaattisempia. Maakuntavaalit siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Sote ei toteudu.

Työllisyystilanne paranee, mutta silti työttömiä riittää. Eläkeläisten asema kurjistuu. Valtion ja kuntien taloudenpidossa jatketaan tiukkaa säästölinjaa. Veroprosentti nousee monissa kunnissa. Pankissa asiakas joutuu maksamaan "palveluista" yhä enemmän, vaikka palvelee itse itseään.

Lopuksi kaikkia kiinnostava aihe, vuoden 2019 sää.

Talvella monin paikoin lunta ja pakkasta. Lapissa on yleensä kylmempää kuin Etelä-Suomessa. Lumisateita esiintyy laajoilla alueilla. Tulee "vanhanajan kevät", jolloin lumi sulaa vähitellen. Toukokuussa tarkenee jo lyhythihaisessa. Paikoitellen voi kuitenkin tulla "takatalvi" kylmän ja lumisateen muodossa.

Kesällä on lämpimämpää kuin talvella eikä ole lunta. Juhannus on laajalti lämmin ja aurinkoinen. Vesisateet ovat mahdollisia kaikkialla maassa. Maan eteläosissa on lämpimintä. Kesäkuu on viileämpi kuin heinäkuu ja elokuu.

Syksyllä sää muuttuu vähitellen koleammaksi. Intiaanikesäksi kutsuttua lämmintä jaksoa ei tule. Etelänmatkat ovat kysyttyjä, ja talven matkojen myynti käy kuumana jo kesällä. Lumesta nauttivia hemmotellaan kotimaassa tulevanakin talvena, ja lumitöitä riittää. Tulee valkoinen joulu ja vuosi vaihtuu pakkassäässä.

Mihin ennusteeni perustuvat? Ihan pelkkään yhdistelmään mediat ja oma mielikuvitus. Ennusteiden onnistumisprosentti voi silti olla yhtä hyvä kuin ns. virallisilla ennusteilla. Saapa nähdä!

Tarinataituri 20.1.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.