Lukeminen kannattaa aina


"Lukeminen kannattaa aina", sanoo tunnettu kirjailija mainoksessa. Lukemisen kannattavuus riippuu varmaan vähän siitäkin, mitä lukee. Lehtien tekstaripalstojen ja some-päivitysten seuraaminen on melkein yhtä viihdyttävää kuin hauskan elokuvan katsominen. Niitä lukemalla pysyy hyvin kärryillä  siitä, mikä kansaa puhuttaa, yleensä vihastuttaa, mutta joskus myös ihastuttaa. Tietyt aiheet toistuvat säännöllisin väliajoin.

Näin uudenvuoden tienoilla keskustelu käy kuumana raketeista ja paukuista. Onpa asian tiimoilta tehty oikein kansalaisaloitekin, joka on tätä kirjoitettaessa jo saanut tarvittavat 50 000 nimeä. Jotkut haluaisivat kieltää raketit ja paukut kokonaan tavallisilta kansalaisilta, jotkut rajoittaa nykyistä tiukemmin, joidenkin mielestä nykyinen käytäntö on riittävä. Löytyypä niitäkin, joiden mielestä rajoituksia voitaisiin höllentää.

No, meitä on moneksi, ja hyvä niin. On hyvä, että on erilaisia mielipiteitä. Harvoin on olemassa vain yhtä totuutta, vaan asioilla on monta puolta ja varmaan kaikkia näkökulmia voidaan perustella. Jos on lemmikkieläimen omistaja, luonnonystävä tai ei itse välitä paukuttelusta, on varmaan ymmärrettävää, että haluaisi kieltää tai ainakin rajoittaa uudenvuoden juhlintaa nykyistä enemmän. Ilotulitteiden synnyttämät vammat ja roskamäärät ovat myös perusteluina rajoitusten kannattajille. Joidenkin mielestä ilotulitteisiin käytetyt rahat voisi käyttää hyödyllisemminkin.

Otetaanpa nyt vertailun vuoksi myös vastakkaisia näkökulmia. Vaikka ei varmuudella tiedetä, kenelle tai mille kansalle kunnia ruudin keksimisestä kuuluisi, ovat ilotulitteet todella vanha keksintö ja vuoden vaihtumisen juhliminen ilotulitteilla vanhaa perua: Kiinassa näin on tehty ehkä jo tuhannen vuoden ajan ja Euroopassakin ilotulitteita on käytetty tiettävästi noin 800 vuotta. Ei ehkä ole syytä luopua näin vanhasta perinteestä.

Ilotulitteiden valmistus työllistää merkittävästi ihmisiä. Monen perheen toimeentulo köyhemmissä maissa perustuu ilotulitteiden valmistukseen. Se on sitten eri juttu, onko niiden valmistusprosessi valvottua ja eettisesti hyväksyttävää. Suomessa ilotulitteet työllistävät ainakin maahantuojia ja myyjiä, ehkäpä myös sairaaloita, lääkäreitä ja pelastuslaitosta.

Voisi myös ajatella, että paukuttelu ja rakettien ampuminen on loppujen lopuksi vain pieni aika vuodesta. Ehkäpä lemmikkieläimetkin voi totuttaa paukkeeseen tai viedä johonkin suojaan tuon kahdeksan tunnin ajaksi? Vuodessa on kuitenkin vielä 364 "paukkuvapaata" päivää.

Ehdottipa joku puolileikillään lemmikkieläinten kieltämistä taajama-alueilla. Perusteluina melu-, haju- ja ympäristöhaitat. Odotan mielenkiinnolla tämän ehdotuksen jatkokäsittelyä sosiaalisessa mediassa tai lehtien palstoilla. Lukeminen kannattaa aina, mutta kirjoittamisesta en ole yhtä varma.

Tarinataituri 3.1.2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.