Miksi pojat eivät lue?

Se, mitä jäljempänä kirjoitan, ei ole poliittinen kannanotto eikä tieteellistä tutkimusta, vaan omaa pohdintaani. Toivottavasti kirjoitukseni kuitenkin saa jonkun ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta.

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti koululaisten oppimistulosten laskusta sekä lukemisen ja lukuinnon vähenemisestä. Asiaa on pohdittu mediassa monenlaisissa kokoonpanoissa, joissa on ollut edustettuina niin tutkijoita, ministereitä kuin kansanedustajiakin, joskus myös rehtoreita ja jopa tavallisia opettajia, joilla varmasti on konkreettisin tieto oppimistuloksista. 

Ongelmaan ei lukuisista pohdiskeluista ja tutkimuksista huolimatta ole löytynyt selkeää selitystä, saati sitten ratkaisua. Näistä keskusteluista on kokonaan puuttunut yksi tärkeä osapuoli: lapset. Asioita on pähkäilty aikuisten kesken palavereissa, studiokeskusteluissa ja erilaisissa julkaisuissa, mutta eipä niissä juuri ole kuultu lasten näkemyksiä. Ja jos onkin, he ovat niitä, jotka muutenkin harrastavat lukemista ja toimivat ikään kuin lukemisen ”mannekiineina”.

Huolissaan ollaan erityisesti poikien lukutaidosta ja -harrastuksesta – tai pikemminkin niiden puuttumisesta. Tutkimusten mukaan merkittävä osa yläkoulun päättävistä pojista lukee ja kirjoittaa niin heikosti, etteivät he selviä edes hakemusten täyttämisestä. Jotkut (pojat) eivät koko peruskouluaikanaan ole lukeneet kuin koulussa luettavaksi annetut ”pakolliset” kirjat, jos niitäkään. Eipä ihme, että on perustettu kaikenlaisia hankkeita poikien lukuinnon herättämiseksi, onhan lukeminen tärkein keino hankkia tietoa ja opiskella. Siitä huolimatta poikien ”lukemiskäyrä” näyttää alaspäin.

Uskon, ettei tässäkään asiassa ”kannettu vesi kaivossa pysy”, kuten vanha sanonta kuuluu. Jos lukeminen ei kiinnosta, se ei kiinnosta, vaikka siitä maksettaisiin. Raha saattaisi innostaa lukemiseen hetken, mutta ei pysyvästi. En usko lukuinnon herättämisessä myöskään ihmeitä tekeviin projekteihin ja hankkeisiin. Jos joku olisi sellaisen keksinyt, hän olisi upporikas, ja kustantajat olisivat innoissaan.

Poikien vähäistä lukuintoa on yritetty selittää monenlaisilla syillä. On varmasti totta, että kotiolot, kuten vanhempien lukuharrastus, koulutustausta, ammatti, varallisuus ja asuinpaikkakin vaikuttavat siihen, kiinnostuuko jälkikasvu lukemisesta vai ei, mutta se ei ole koko totuus. On niitäkin, jotka eivät kouluikäisenä lukeneet juuri mitään, mutta ovat aikuisena innostuneet lukemisesta. On myönnettävä sekin, että jotkut ovat menestyneet elämässään ilman lukuharrastustakin. Heillekin on löytynyt paikka yhteiskunnassa ja heitä kiinnostavaa työtä.   

Omien havaintojeni ja elämänkokemukseni perusteella (itsekin olen ollut poika) sanoisin, että jatkuvalla muistuttamisella lukemisen tärkeydestä voidaan saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Siinä käy helposti kuin aforismissa, jossa todetaan ”Olen lukenut niin paljon alkoholin haitoista, että olen lopettanut lukemisen.” Tuota sanontaa mukaillen voisi sanoa: ”Olen kuullut niin paljon lukemis(harrastuks)en tärkeydestä, että olen lopettanut kuuntelemisen.” 

Entäpä, jos kysyttäisiin lukemisesta pojilta itseltään? Kysymys voisi kaikessa yksinkertaisuudessaan kuulua: ”Miksi et lue?” Vastaus voisi olla vapaamuotoinen. Jos joku vastaajista sattuisikin harrastamaan lukemista, hän ehkä vastaisi ”Kyllä luen!” Niiltä, jotka eivät lue ollenkaan, saisi varmaan parhaat vastaukset tulevia tutkimushankkeita ajatellen. 


Tarinataituri 26.2.2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömiä kommentteja ei julkaista.