Meidän kaikkien Elias

Näin Kalevalanpäivänä on taas ajankohtainen tämä teksti, jonka alun perin kirjoitin alakoulun päivänavaukseksi.

Elias Lönnrot syntyi Sammatissa Paikkarin torpassa 9. huhtikuuta vuonna 1802. Lönnrotin perheessä oli yhteensä seitsemän lasta, joista Elias oli ikäjärjestyksessä keskimmäinen. Hänellä oli neljä veljeä ja kaksi sisarta, joten elämä pienessä mökissä oli työntäyteistä ja vaatimatonta. Perheen toimeentulo oli välillä niin tiukoilla, että Eliaskin lähetettiin jo viisivuotiaana kylille kerjäämään leipää. Perheen isä Fredrik oli ammatiltaan räätäli, ahkera työmies ja hyvä sepittämään runoja. Jos häntä oli kohdeltu huonosti, hän saattoi tuossa tuokiossa sepittää pilkkalaulun. Jos isä sai viinaa, hän muuttui humalassa riidanhaluiseksi ja pahansisuiseksi. Välillä äiti joutui pakenemaan lasten kanssa pois kotoa, kunnes isä oli rauhoittunut. Eliaksen äiti oli luonteeltaan rauhallinen ja sovitteleva, mutta osasi myös tarvittaessa pitää puolensa. 

Isä toivoi Eliaksesta työnsä jatkajaa eli räätäliä, mutta Eliasta kiinnosti enemmän lukeminen. Lukemaan hän opetteli itsekseen jo viisivuotiaana. Köyhissä kodeissa ei tuohon aikaan ollut juuri muita kirjoja kuin Raamattu ja virsikirja, jos niitäkään. 

Elias oli varsinainen lukutoukka, joka luki aina, kun mahdollista. Ensimmäisen kirjansa hän sai lahjaksi eräältä perhetutulta. Pikkupoikana Elias kiipesi usein torpan lähellä kasvavan puun oksalle lukemaan. Toisinaan hän istui ongella järven rannalla tai veneessä, mutta sielläkin hän samalla luki. Niinpä hän osasi jo kuusivuotiaana ulkoa Svebiliuksen katekismuksen, eräänlaisen Raamatun selityskirjan. 

Isä ei aluksi ollenkaan hyväksynyt pojan lukuharrastusta, vaan komensi tätä ”kunnon töihin” vaatteita ompelemaan. Se taas ei ollut ollenkaan mieluista Eliakselle, ja lopulta isän oli myönnettävä, ettei taida Eliaksesta räätäliä tulla. Onneksi yhdeksän vuotta vanhempi isoveli Fredrik Johan ymmärsi pikkuveljeä ja avusti tätä taloudellisesti niin, että Elias pääsi kouluun. 

Kouluun pääsy ei siihen aikaan ollut helppoa, sillä kouluja oli harvassa ja koulunkäynti oli maksullista. Sammatissa ei vielä silloin ollut yhtään koulua. Koulut olivat useimmiten ruotsinkielisiä, eikä Elias tahtonut lapsena oppia ruotsia, vaikka sitä hänelle Sammatissa yritettiin opettaa. Myöhemmin hän kuitenkin oppi ruotsia, ja siitä tuli jopa hänen perheensä kotikieli.

Elias pääsi isoveljen tuella 12-vuotiaana kouluun Tammisaareen. Koulumatka oli pitkä, noin 60 kilometriä. Silloin ei ollut autoja eikä koulukuljetuksia, joten Eliaksen oli kuljettava tuo matka kävellen. Onneksi hänelle löytyi majapaikka Tammisaaresta, joten hänen ei tarvinnut kävellä tuota matkaa joka päivä. Tosin hän ei myöskään päässyt tapaamaan vanhempiaan ja sisaruksiaan kovin usein. 

Myöhemmin hän pääsi hienompaan kouluun Turkuun. Siellä hänen oli opittava sekä ruotsia että latinaa. Vaikka Elias oli ahkera ja tunnollinen koululainen, ruotsin kieli ei tahtonut millään sujua. Ystävät kuitenkin auttoivat häntä eteenpäin opintiellä. Hänelle löytyi Turustakin asunto, sillä kotimatkaa oli noin sata kilometriä, joten kovin usein hän ei päässyt kotona käymään.  Opiskelurahoja hän ansaitsi kiertämällä laulamassa ns. teinilauluja muutamien ystäviensä kanssa. 

Turussa muuan pappi järjesti Eliakselle opiskelupaikan Porvoon lukiossa. Siellä hän pääsi ylioppilaaksi yksityisoppilaana. Se oli merkittävä käännekohta nuoren Eliaksen elämässä. 

Ylioppilaaksi päästyään Lönnrot hankki työkokemusta mm. apteekkioppilaana Hämeenlinnassa ja kotiopettajana Laukon kartanossa Vesilahdella. Hän jatkoi opintojaan Turun yliopistossa ja valmistui filosofian maisteriksi. Lönnrot kiinnostui opiskeluaikanaan kansanrunoista. Niitä hän alkoi myös itse kerätä runonkeruumatkoillaan. Yliopisto-opinnot ja kiinnostus kansanrunoja kohtaan johtivat siihen, että Elias Lönnrot väitteli filosofian tohtoriksi suomen kielestä ja kansanrunoista. Väitöskirjansa hän teki Väinämöisestä. 

Suomen kielen opiskelun ja runonkeruumatkojen ohella Lönnrot opiskeli vielä lääkäriksi ja väitteli myös lääketieteestä tohtoriksi. Hän toimi noin kaksikymmentä vuotta piirilääkärinä Kajaanissa, mutta oli usein virkavapaalla lääkärin toimestaan tehdäkseen pitkiä, jopa kuukausia kestäneitä runonkeruumatkoja eri puolille Suomea ja ulkomaille. Nämä runonkeruumatkat hän teki pääasiassa kävellen, talvella hiihtäen. Välillä hän sai hevoskyydin ja vesistöjen ylityksiin venekyydin. On laskettu, että Elias Lönnrot kulki runonkeruumatkoillaan kävellen, hiihtäen ja soutaen yhteensä noin 15 000 kilometriä, suunnilleen saman verran kuin on matkaa Helsingistä etelänavalle.

Lääkärinä Lönnrot auttoi ihmisiä toimipaikassaan Kajaanissa, mutta häntä tarvittiin myös Helsingissä, Turussa ja Sammatissa. Täällä Sammatissa hän auttoi ja neuvoi kyläläisiä ilmaiseksi sekä sairauksien ja terveydenhoidossa että muissa asioissa. 

Kajaanin lääkärin uran jälkeen Elias nimitettiin suomen kielen professoriksi Helsingin yliopistoon. Siitä virasta hän jäi 60-vuotiaana eläkkeelle ja muutti sitten perheensä kanssa takaisin syntymäpitäjäänsä Sammattiin.

Elias Lönnrotin elämäntyö on vertaansa vailla. Hän oli lääkäri, kansanrunouden kerääjä, lehden toimittaja, kasvitieteilijä, virsirunoilija, keksijä ja suomen kielen kehittäjä. Hän on suomentanut, sanoittanut ja muokannut lukuisia virsikirjamme virsiä. Muun muassa tuttu kevätvirsi (572) ”Taas kukkasilla kukkulat” on Lönnrotin käsialaa.

Lönnrot oli vaatimaton mies eikä mielellään ollut juhlinnan kohteena. Tänään kuitenkin juhlimme hänen ehkä kaikkein tunnetuinta aikaansaannostaan, Kalevalaa. Kalevala on runomuotoinen kertomus Suomen kansan muinaisista sankareista ja heidän elämänsä vaiheista. Kalevala on myös Suomen kansalliseepos. 

Elias Lönnrot kokosi ja kirjoitti muistiin runonlaulajien esittämiä runoja, joita siihen asti ei juuri ollut kirjoitetussa muodossa. Lönnrot kokosi runot Kalevala –nimiseksi kirjaksi ja täydensi runoja myös omilla lisäyksillään. Kalevalan ensimmäinen painos, ns. vanha Kalevala, ilmestyi vuonna 1835. Uudistettu versio, jonka tunnemme nykyisenä Kalevalana, ilmestyi vuonna 1849. Kalevalassa seikkailevat muun muassa vanha ja viisas Väinämöinen, taitava seppä Ilmarinen, nuori ja rohkea Lemminkäinen, Louhi, Pohjolan ovela emäntä sekä monet muut. Jotkut Kalevalan henkilöt osasivat lukea loitsuja eli tehdä mahtavia taikoja laulamalla. Mahtavin tietäjistä oli kuitenkin Väinämöinen, joka joutui vastakkain Louhen, Pohjolan emännän kanssa. Myös Louhi oli taitava loitsija.

Tänään liputetaan Kalevalan päivän kunniaksi, sillä Lönnrot sai valmiiksi tuon ensimmäisen Kalevalan juuri 28. helmikuuta. 

Elias Lönnrot (1802-1884)
Osa Eino Räsänen Emil Halosen luonnoksen perusteella
toteuttamasta Lönnrotin patsaasta Paikkarin torpan pihamaalla.

Tarinataituri 28.2.2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.