Luonnon ihmeitä

Keväinen luonto on täynnä värejä, ääniä ja liikettä. Niiden havaitsemiseen riittää, että kulkee luonnossa silmät ja korvat auki. Vielä enemmän ihmeteltävää löytää, jos tarkkailee ympäristöään kiikarin, kameran, suurennuslasin, mikroskoopin tai vaikkapa kännykän linssin läpi. Kirjoista ja internetistä löytyy apua lajien tunnistamiseen.

Luonnon tarkkailu on ilmainen ja terveellinen harrastus, jota voi harjoittaa yksin tai yhdessä. Kauniina kevätpäivänä on mukava lähteä perheen tai ystävän kanssa ulos luontoretkelle. Aina ei tarvitse edes lähteä ulos, vaan sisätiloistakin voi katsella luontoa, etsiä tietoa ja hämmästellä näitä jokavuotisia pieniä ihmeitä.

Miten muuttolinnut osaavat suunnistaa, vaikka niillä ei ole kompassia? Miten kurkiaura pysyy muodossaan? Miten pikkulinnut pystyvät kantamaan pienessä nokassaan niin pesäainekset kuin ravintoa poikasilleen? Miten linnuille kasvaa juuri oikean väriset sulat ja höyhenet oikeisiin kohtiin? Mistä mehiläinen tietää, mihin kukkaan kannattaa mennä ja miten se löytää omaan pesäänsä? Miten kimalainen pystyy lentämään, vaikka se on niin painava ja sillä on pienet siivet? Miten peuranvasa pysyy jaloillaan jo kohta syntymänsä jälkeen, mutta ihminen oppii kävelemään vasta pitkän harjoittelun jälkeen? Miten eläimet osaavat uida ilman, että kukaan opettaa niitä?

Vastauksia luontokysymyksiin ei ehkä löydy helposti, mutta niiden etsiminen tarjoaa mielenkiintoisia haasteita luonnonystävälle. Tässä kirjoituksessani en yritäkään vastata edellä lueteltuihin kysymyksiin, vaan kertoa lisää luonnon ihmeellisyydestä.

Muuttolintujen paluu ja linnunlaulun täyttämä luonto ovat varmoja kevään merkkejä. Jo maalis-huhtikuussa alkavat pikkulinnut etsiä kumppania, ja ilman täyttää iloinen lintujen liverrys. Talitiaisen ti-ti-tyy on monin paikoin muuttunut tyy-ti-tyy-ti-tyyksi, ilmeisesti siksi, ettei ti-ti-tyyllä enää erotu muiden äänien joukosta. Talitiainen elää vain muutaman vuoden, kun taas sinitiainen saattaa elää jopa kymmenenvuotiaaksi.  

Jo varhain keväällä voi kuulla mustarastaan soinnukkaan laulun, joka muistuttaa viheltämistä. Tarkkaavainen kulkija voi myös nähdä laulajan koivun tai kuusen latvassa.

Alkukesällä, kun puissa on jo lehdet, voi lehtimetsän tiheiköstä kuulla satakielen, todellisen laulutaiturin, neliosaisen laulun, johon kuuluvat vihellys, viserrys, naksutus ja maiskutus. Satakieli taitaa nimensä mukaisesti monia ”kieliä”, sillä se osaa taitavasti matkia muiden lintujen ääniä. Ulkonäöltään satakieli on melko vaatimattoman näköinen, eikä sitä juuri pääse näkemään lehvästön seasta, mutta sen melankolinen laulu kantaa kauas tyynessä kesäillassa.

Keväällä heräävät myös hyönteiset, jotka ovat viettäneet talven horroksessa. Useimpien hyönteisten elämään kuuluu uskomaton tapahtuma, täydellinen muodonvaihdos, jossa munasta kehittyy toukka, toukasta kotelo ja siitä kuoriutuu lopulta aikuinen hyönteinen. Jotkut hyönteiset elävät vain muutaman päivän tai viikon, jotkut jopa useita vuosia.

Jos naarasmehiläinen pystyisi kirjoittamaan omaelämäkerran, se voisi kertoa uskomattomia tarinoita. Se alkaisi syntymästä muodonvaihdoksen kautta mehiläisyhdyskunnan jäseneksi. Mehiläiset ja muurahaiset elävät yhdyskunnissa, joissa jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä. Urosmehiläisen tehtävä on lyhyen elämänsä aikana ainoastaan kuningattaren hedelmöittäminen.

Hunajankeruu jää työläisten – jotka kaikki ovat naaraita – tehtäväksi. Yhden hunajakilon tuottaakseen mehiläiset joutuvat käymään arviolta noin 2,7 miljoonan kukan luona. On laskettu, että tuon hunajakilon tuottamiseksi jokaisen mehiläisen olisi lennettävä noin 150 000 km eli lähes neljä kertaa maapallon ympäri. Yhdellä lennolla mehiläinen voi käydä 50–100 kukassa.

Mehiläiset ovat tärkeitä paitsi hunajantuottajina myös kasvien pölyttäjinä. Pölytys on välttämätön tapahtuma kasvien lisääntymisen kannalta. On arvioitu, että mehiläiset vastaavat noin 70 prosentista hedelmiä- ja vihanneskasvien pölytyksestä.

Kasvikunnastakin löytyy uskomattomia suorituksia. Eräässä luonto-ohjelmassa kerrottiin parsakaalista. Tunnemme parsakaalin lähinnä terveellisenä vihanneksena, mutta se on myös taitava selviytyjä, ja sillä on monta torjuntakeinoa vihollisiaan vastaan. Se kykenee jopa varoittamaan muita parsakaaleja uhkaavasta vaarasta lähettämällä niille hajuviestejä.

Toinen kasvimaailman selviytyjä on voikukka. Sen keltainen väri houkuttelee hyönteisiä pölyttäjäksi, mutta pölytyksen voi hoitaa myös tuuli. Voikukka on sitkeä: se kestää hyvin tallaamista, ruohonleikkuria, kuivuutta, kosteutta, lämpötilan vaihteluja ja karuja olosuhteita. Se pystyy lisääntymään pienestäkin juuren palasesta, joten sitä on vaikea hävittää. Otetaan mallia voikukan sitkeydestä, eikä heti luovuteta vaikeuksien koittaessa!

 




                                                            Tarinataituri 23.4.2022


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömiä kommentteja ei julkaista.