Kieli solmussa

Kielet ovat aina kiinnostaneet minua. Koulussa opiskelin ensin englantia, sitten ruotsia, saksaa ja lukiossa myös ranskaa. Lukioaikana harkitsin myös italian opiskelua. Siihen olisi ollut tarjolla tuon ajan ”uusi” keksintö, Linguaphone -kasettikurssi, jossa opiskelu tapahtui c-kasettien avulla. Kasettinauhuri minulla toki jo oli, mutta satojen markkojen hintainen paketti kurssiin kuuluvia äänikasetteja tuntui opiskelijan kukkarolle liian kalliilta. Onneksi vuosikymmeniä myöhemmin tarjoutui sopiva tilaisuus italian opiskeluun. Italian kieli on osoittautunut opiskelemistani kielistä kaikkein konstikkaimmaksi, mutta myös kiehtovimmaksi. 

Kielten opiskelu on tänä päivänä helppoa, kun niitä voi opiskella työväenopiston kursseilla, netissä tai vaikkapa ilmaisen kännykkäsovelluksen avulla. Espanjan kielen saloihin olenkin tutustunut pelkästään ilmaisen Duolingo -sovelluksen avulla. Silti koen oppineeni siinä jo runsaasti arkipäivän sanoja, lauseita ja keskusteluja. Duolingossa hyvää on myös se, että pystyy opiskelemaan melkein missä ja milloin tahansa, vaikka vain viisi minuuttia päivässä. Siinä pystyy harjoittelemaan kielenopiskelun koko skaalaa: kuuntelemista, puhumista, kirjoittamista, lukemista ja kielioppia. Duolingon varjopuolena – jos sen nyt haluaa sellaisena nähdä – on se, että sovellus on englanninkielinen. Pitää siis olla riittävän hyvä englannin kielen taito voidakseen opiskella muita kieliä. Mutta toisaalta asian voi nähdä niinkin, että siinä tulee samalla harjoiteltua kahta kieltä.

Kielitaito ei koskaan ole haitaksi, mutta sen puute voi olla. Kielitaito on kuin uimataito: ei voi tietää, milloin tulee tilanne, jossa sitä tarvitaan. Vieraalla kielellä voi toki jonkin verran kommunikoida vaikka Google Kääntäjän avulla. Sen avulla pystyy kätevästi käymään pieniä keskusteluja eri kielillä. Konekäännös ei kuitenkaan aina ole onnistunut eikä korvaa pitkän ajan kuluessa hankittua kielitaitoa ja käytännön harjoittelua. 

Sanotaan, että yhden vieraan kielen osaaminen helpottaa toisen kielen oppimista. Olen huomannut, että tämä pitää paikkansa. Tässä pätee myös vanha sanonta ”minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”. Jos kouluaikana on lukenut (kielten)läksynsä hyvin, palautuvat esimerkiksi kieliopin rakenteet ja verbien taivutukset helpommin mieleen vielä vuosikymmeniä myöhemminkin, vaikkei noita kieliä olisi pitkään aikaan tarvinnut. Tämänkin olen huomannut omasta kokemuksesta.

Useilla kielillä on yhtäläisyyksiä. Opiskelua ja oppimista helpottaa niiden tunnistaminen. Esimerkiksi suomen kielessä kaikki verbit päättyvät perusmuodossaan a- tai ä-kirjaimeen, ranskan kielessä ne ovat -er, -ir, tai -re -loppuisia, kun taas italiassa -are, -ere tai -ire -loppuisia. Aika monissa kielissä substantiiveilla on kaksi tai jopa kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. 

Jotkut sanat ovat ”kansainvälisiä” eli melkein samoja eri kielillä, kuten hotelli, taksi, video, kassa ja kamera. Mutta sanan kirjoitusasu voi myös hämätä ja tarkoittaa toisessa kielessä aivan eri asiaa. Esimerkiksi sana fast on ruotsiksi vaikka, englanniksi nopeasti ja saksaksi melkein. Ruotsin kielen sana men (mutta) onkin englannin kielessä monikkomuoto sanasta mies (man). Virossa raamat ei olekaan raamattu, vaan kirja. Italian kielessä sana firma ei tarkoitakaan yritystä, vaan allekirjoitusta. Italian kielessä camera ei ole kamera, vaan huone. Monet näistä sanoista ovat lainasanoja tai toisesta kielestä johdettuja, kuten appelsiini, joka lienee yhdistelmä kahdesta sanasta: omenaan viittaavasta alkuosasta Apfel (saks.) tai äppel (ruots.) ja Kiinaan viittaavasta jälkimmäisestä osasta (saks. China, ruots. Kina). Appelsiinia on Suomessakin joskus kutsuttu Kiinan omenaksi.

Viikonpäivien nimissä on mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä ja eroja. Kun suomen kielessä sanotaan keskiviikko, näkyy tuo keski -sana noissa kielissä ainoastaan saksassa, jossa keskiviikko on Mittwoch eli sananmukaisesti keskiviikko. Ruotsiksi keskiviikko ei ole ”mittvecka”, vaan onsdag, joka juontaa juurensa muinaisesta jumalasta Odinista. Englanniksi keskiviikko on Wednesday, italiaksi Mercoledi, ranskaksi Mercredi. Pohjoismaisissa kielissä viikonpäivien nimet juontavat juurensa enimmäkseen muinaispohjoismaisista tai antiikin jumalista.

Mielenkiintoista tuo kieltenopiskelu!

Tarinataituri 30.4.2022


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömiä kommentteja ei julkaista.