Raha ei ratkaise

Iltapäivälehden nettisivuilla esiteltiin maailman rikkaimpien ihmisten luksuskoteja. Niitä oli moneen lähtöön: yksityinen linna Ranskan maaseudulla, ekoasunto omalla saarella Havaijilla ja luksusasunto pilvenpiirtäjän ylimmissä kerroksissa Intiassa. Lisäksi näillä multimiljardööreillä on asuntoja eri puolilla maailmaa.

Talouslehti Forbes on laatinut listan maailman rikkaimmista ihmisistä. Listan ykkösenä on verkkokauppa Amazonin omistaja Jeff Bezos, jonka omaisuuden arvoksi lehti on arvioinut 146 miljardia euroa. Kakkosena on Teslan ja SpaceX:n omistaja Elon Musk noin 124,5 miljardin euron omaisuudellaan. Vielä listan viimeisenkin, intialaisen teollisuuspohatan Mukesh Ambanin, omaisuus arvioitiin lähes 70 miljardin suuruiseksi.

Yhteensä näiden kymmenen rikkaimman omaisuuden arvoksi tulee noin 950 miljardia (950 000 000 000) euroa. Jos tuo summa jaettaisiin tasan kaikkien maailman noin 7 miljardin ihmisen kanssa, saisi jokainen noin 135 euroa. 

Aiemmin lehdissä on kerrottu, että brittiläisen avustusjärjestö Oxfamin laskelmien mukaan puolet maapallon väestöstä (eli noin 3,5 miljardia) omistaa saman verran kuin maailman 85 rikkainta yksityishenkilöä eli noin 1 250 miljardia euroa (1,25 biljoonaa euroa). Nämä maailman rikkaimmat ihmiset mahtuisivat hyvin yhteen kaksikerroksiseen bussiin.

Oxfamin mukaan maailmassa oli jo vuonna 2014 kaikkiaan 1 426 ihmistä, joiden omaisuus ylittää miljardi dollaria eli noin 740 miljoonaa euroa. Heidän omaisuutensa yhteenlaskettu arvo oli noin 3,9 biljoonaa euroa (5,4 biljoonaa dollaria). Jos tuo summa jaettaisiin tasan maailman köyhimmille 3,5 miljardille ihmiselle, saisi jokainen reilut 1 500 euroa.

Monet ovatkin syystä huolissaan maailman tulonjaon epätasaisuudesta sekä rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemisestä. Toisaalta: tuloeroja on aina ollut ja tulee varmaan olemaankin niin kauan kuin maapallolla on ihmisiä. Aina on ollut rikkaita ja menestyviä, köyhiä ja osattomia, isäntiä ja orjia. 

Jos tuo kuvitteellinen omaisuuden tasajako toteutettaisiin, en usko, että kaikki silti olisivat onnellisia. Köyhä ei välttämättä osaisi elää viisaasti, jos saisi äkillisesti paljon rahaa, mutta moni rikas on ehkä aloittanut omaisuutensa kokoamisen köyhänä ja tietää myös, millaista on köyhän elämä. Eri asia sitten on, muistaako tai haluaako hän sitä muistella.

Luin jostain jo vuosia sitten, että jos maailman sata rikkainta antaisi yhden prosentin eli sadasosan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen, voitaisiin tuolla summalla tarjota koulutus kaikille kehitysmaiden lapsille ja hävittää malaria maailmasta. Eikä tuo yhden prosentin omaisuuden ”luovutus” tuntuisi näillä rikkailla missään. Miksi näin ei sitten tapahdu, onkin pohdinnan arvoinen juttu.

Kyllä rikkaat tekevät rahoillaan myös hyvää. He tarjoavat työn ja toimeentulon jopa tuhansille ihmisille ja antavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Microsoftin perustajan Bill Gatesin kerrotaan antaneen jättiomaisuudestaan seitsemän miljardia euroa (7 000 000 000 €) koronan voittamiseen. Tosin se ei yli sadan miljardin euron varallisuudessa tunnu paljoakaan.

Suomessa asuu tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa. Onnellisuus ei kuitenkaan perustu omaisuuden määrään, vaan aivan muihin tekijöihin. Suomalaiset arvostavat rauhaa, turvallisuutta, puhdasta luontoa ja hyviä ihmissuhteita. Näitä asioita ei voi rahalla ostaa, vaikka rahaakin nykyelämässä toki tarvitaan ja sillä voi moniin asioihin vaikuttaa. 

Uskon, että elämänasenne vaikuttaa onnellisuuden kokemiseen kaikkein eniten. Köyhäkin voi olla elämäänsä tyytyväinen ja rikas onneton, mutta äärimmäisestä köyhyydestä, nälästä tai sodasta tuskin kukaan voi sanoa nauttivansa. 

On onneksi monia keinoja auttaa hätää kärsiviä lähimmäisiämme. Vaikka maailma tuskin koskaan tulee muuttumaan tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi, on se kuitenkin hyvä tavoite. ”Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan”, sanoo vanha sananlasku. Toivottavasti kuulumme niihin hyviin, jotka haluavat jakaa yltäkylläisyydestään niille, joilla ei ole mitään.

Paikkarin torppa


Mustion linna

Tarinataituri 15.5.2021

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi omalla nimelläsi, kiitos.