Muutosta vai ei?

Reilu vuosi sitten ei ollut tietoakaan koronasta. Nyt se on muuttanut elämää kaikkialla maailmassa – ehkä pysyvästi. Ihmisten henkilökohtaiset tapaamiset ovat olosuhteiden pakosta vähentyneet minimiin. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyviä puolia on esimerkiksi se, että näin on saatu rajoitettua viruksen leviämistä. Ihmisillä on ollut enemmän aikaa olla perheen kanssa, kun on pitänyt pysytellä kotona. Tekniikka mahdollistaa etätapaamiset. Etätyön lisääntyessä liikenteen päästöt ja liikenneruuhkat ovat vähentyneet. Ilmasto kiittää.

Mutta eristäytymisellä on myös kääntöpuolensa. Yksinäisyys on lisääntynyt. Lomamatkat, juhlat, joulunvietto, sukulaisten tapaamiset, kaikki ne on jouduttu perumaan. Tilanne lienee kaikkein surullisin hoitolaitoksissa, joihin ei pahimmillaan päässyt lainkaan vieraita, eivät edes lähiomaiset. Kaupankäynti ja matkailu ovat monin paikoin lähes tyrehtyneet. Taloudellinen ahdinko, työttömyys tai konkurssi on kohdannut yhä useampia. Jotkut eivät uskalla liikkua kotoaan edes lääkäriin tai kauppaan koronan pelossa. Toiset taas käyvät huolettomina matkoilla, laskettelukeskuksissa ja bilettämässä. Yksi noudattaa rajoituksia tunnontarkasti, toinen vähät välittää.

Ihmiset eivät ole muuttuneet. Tai jos ovatkin, niin uusavuttomiksi, kun elämä on helpottunut.

Talvi tulee joka vuosi ja yleensä jossain vaiheessa myös lunta, mutta silti joillekin yllätyksenä. Kun lunta viimein saadaan, kaivataan teiden pikaista aurausta. Valitetaan, jos ei heti aurata ja hiekoiteta, mutta siitäkin valitetaan, jos aurataan. Aamuyöllä liikkuva aura-auto kun häiritsee nukkumista.

Pukeutuminen on oma juttunsa. Ollaan mieluummin muodikkaita ja liian vähissä vaatteissa kuin pukeudutaan lämpimästi sään mukaisesti. Hyisen talvisen viiman puhaltaessa näkee joidenkin kulkevan paljain päin ja nilkoin, ehkäpä vielä reikäisissä housuissa. Ennen oli tapana laittaa lämmintä ylle ja pipo päähän pakkasella, nyt pipoa käytetäänkin kesällä. Koiralla saattaa olla heijastin tai vilkkuvalo, mutta koiranulkoiluttajalla ei. Heijastimen käyttäjät voisi melkein palkita, niin harvoin niitä näkee. Moni ei tunnu ymmärtävän, että tummissa tai mustissa vaatteissa liikkuva ihminen on pimeällä näkymätön kuin aave, joka ilmestyy autoilijan eteen yhtäkkiä.

Ennen kirjoja piti ihan itse lukea. Nyt niitä voi kuunnella muun touhun ohessa äänikirjoina. Ruoka laitettiin ja leivät leivottiin kotona itse, nyt ne ostetaan kaupasta tai käydään ”ulkona” syömässä. Itsepalveluravintoloissa ruoka haetaan noutopisteestä ja astiat palautetaan itse, jolloin ei opita kiittämään ruuasta aterian jälkeen. Hampurilaisateriat syödään käsin, joten eipä ihme, etteivät monet lapset osaa käyttää ruokailuvälineitä eivätkä kuoria perunoita. Taitaa käsin tiskaaminenkin olla monille uusi kokemus tänä päivänä?

Joka kodissa oli ennen leipäveitsi, jolla leipä viipaloitiin. Nyt kaupan leivät ovat pääsääntöisesti valmiiksi viipaloituja. Lieneekö nykyihminen niin kiireinen, ettei ehdi edes leipää viipaloida vai onko se taito kadonnut? Muistan, kuinka omassa lapsuudessani jotkut mummot ja papat leikkasivat limppua leipäveitsellä vaarallisen näköisesti veitsi omaa rintaa tai käsivartta vasten, mutta kuitenkin hallitusti. Taitavimmat pilkkoivat jopa juureksia kämmenensä päällä. Koskaan en nähnyt veitsen lipsahtavan.

Aika harva taitaa enää keittää kaurapuuroa aamiaiseksi. Jos keittääkin, se tehdään mikrossa pikapuuroaineksista. On helpompaa syödä muroja. Kahvinkeittokin on paljon helpompaa kuin ns. pannukahvin aikaan. Ei tarvitse kuin ladata vesi ja kahvinpurut kahvinkeittimeen ja napsauttaa keitin päälle. Siinä kahvin tippuessa voi sitten vaikka tehdä sen voileivän – ellei syö valmista kolmioleipää aamiaiseksi.

Mitäpä, jos tekisimme tänä vuonna enemmän ihan itse?

Tarinataituri 3.1.2021


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti