Ikkunapaikka

Tämä vuosikymmeniä vanha tarina on edelleen ajankohtainen ja puhutteleva.

Kaksi miestä oli joutunut sairaalaan, samaan pieneen huoneeseen. Huone oli niin pieni, ettei siihen mahtunut kuin nuo kaksi sänkyä, tuoli ja pieni pöytä. Huoneen ainoa ikkuna sijaitsi toisen miehen vuoteen vieressä. Miehet olivat niin sairaita, etteivät he saaneet lainkaan nousta vuoteistaan. Mutta keskustella he jaksoivat. Niinpä he keskustelivat päivät pitkät kaikenlaisista asioista. Heistä tuli lopulta hyvät ystävät.

Kerran päivässä se mies, jonka sänky oli ikkunan vieressä, autettiin istumaan vuoteessaan tunnin ajaksi. Silloin hän alkoi kertoa huonetoverilleen, mitä ikkunasta näki.

Hän kertoi puistossa leikkivistä lapsista, lammikon tuulenvireestä, laivojaan uittavista pojista, käsi kädessä kulkevista nuorista pareista, taloista ja paljosta muusta. Mies oli niin hyvä kertoja, että hänen toverinsa alkoi malttamattomana odottaa tuota iltapäivän tuntia.

Eräänä päivänä huonetoverin mieleen tuli ajatus: miksi vain toinen heistä sai istua ikkunapaikalla ja nähdä tuon kaiken? Miksei yhtä hyvin hän? Ajatus voimistui ja alkoi vähitellen hallita häntä. Lopulta hän oli valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen ikkunapaikalle.

Eräänä yönä ikkunavuoteen huonetoveri heräsi pahaan yskänkohtaukseen. Hän yritti tavoitella soittokelloa, mutta ei ylettänyt siihen. Toinen mies ei yrittänytkään tarttua omaan hälytysnappiinsa, jolla olisi kutsunut hoitajan paikalle. Yskiminen muuttui pahemmaksi ja loppui sitten kokonaan. Aamulla, kun hoitaja tuli huoneeseen, hän huomasi miehen kuolleen.

Heti, kun kehtasi, huonetoveri pyysi, että hänen vuoteensa siirrettäisiin ikkunapaikalle. Hänen pyyntönsä toteutettiin. Pian hän saisi omin silmin nähdä kaiken, mistä toinen mies oli hänelle kertonut.

Kun mies sitten iltapäivällä nostettiin istumaan, hän heti hoitajan poistuttua hinautui työllä ja tuskalla katsomaan ulos ikkunasta. Ainoa, mitä siitä näkyi, oli vanha, rapistunut tiiliseinä.

 


Tarinataituri 12.12.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti