Kirje isälle

Rakas isäni!

Tämä on kolmaskymmenes blogini. Omistan sen sinulle ja maamme itsenäisyydelle. Kirjoitan tätä itsenäisyyspäivänä 2020. Olisin voinut kirjoittaa tämän jo minä tahansa isänpäivänä, mutta sisältö sopii yhtä hyvin itsenäisyyspäivään, sillä synnyit samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi, 1917. Pahoittelen, että kirjeeni tulee yli 50 vuotta myöhässä, mutta se johtuu siitä, että en sinun eläessäsi osannut vielä kirjoittaa ajatuksistani.

Minulla on sinusta hyvät muistot, vaikka ehdin tuntea sinut vain runsaat seitsemän vuotta. Mutta se oli hyvää aikaa. Muistan, kuinka istuin sylissäsi punaisessa nojatuolissa, ja luit minulle satuja. Osasit kertoa satuja myös ulkomuistista. Luonnonystävänä ja mehiläishoitajana opetit minua tunnistamaan kasveja ja eläimiä. Opin jo pienenä erottamaan ampiaiset, kimalaiset ja mehiläiset toisistaan. Seurasin mielenkiinnolla, kun hoidit mehiläispesiä ja linkosit hunajaa. Äiti on kertonut, että olisit aikoinaan halunnut lukea lääkäriksi, jos sinulla olisi ollut mahdollisuus käydä enemmän kouluja. Sinusta tuli kuitenkin valokuvaaja ja mehiläishoitaja. Kehitit valokuvia kotona. Pienestä pojasta tuntui melkein taikuudelta, kun lähes pimeässä huoneessa kehitit mustasta filmistä ensin negatiiveja, ja niistä syntyi lopulta hienoja valokuvia.

Sinut tunnettiin paikkakunnalla ja naapurikunnissakin –  erinomaisena valokuvaajana. Tallensit monet ristiäiset, rippijuhlat, häät ja hautajaiset valokuviin. Kuvausmatkat kuljit usein kävellen, polkupyörällä tai linja-autolla, sillä autoa sinulla ei ollut. Siihen aikaan piti valokuvauksessa osata paljon muutakin kuin painaa kameran laukaisijaa: valita kuvaustilanteeseen sopivaa filmiä, mitata valaistusolosuhteet, asetella kamera, kohde, valokuvauslamput tai salamavalo ja tarvittaessa itselaukaisin paikoilleen – ja ennen kaikkea rajata ja tarkentaa kuva.

Olisit varmasti ihmeissäsi, jos näkisit, miten yksinkertaista valokuvaus on tänä päivänä. Melkein jokaisella kun on puhelin ja kamera aina mukana – samassa laitteessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki osaisivat ottaa hyviä kuvia, kuten sinä.

Yhdestä aiheesta et mielelläsi puhunut: sodasta. Nyt aikuisena ymmärrän, kuinka kipeä aihe se on sinulle ollut. Jouduit uhraamaan parhaat miehuusvuotesi – 22-vuotiaasta 28-vuotiaaksi – sodissa isänmaatamme puolustaen. Palvelit tiedotuskomppaniassa tk-kuvaajana. Jouduit monta kertaa näkemään sodan tuhot lähietäisyydeltä sekä kameran linssin läpi että luonnossa. Äidiltä olen kuullut, että pelastit rintamalla haavoittuneen toverisi ja kannoit hänet turvaan. Et tehnyt siitä numeroa etkä saanut siitä hyvästä mitalia, mutta tämä pelastamasi mies takuulla muisti uhrautuvan toimintasi koko loppuikänsä. Teistä tulikin hyviä ystäviä.

Kaiken ankeuden keskellä onnistuit taltioimaan sotakuviisi myös iloisia ja rauhallisia tunnelmia: kauniita maisemakuvia Syväriltä ja Aunuksesta, vapaa-ajanviettoa, juhlia, tanssia ja sieviä lottatyttöjä. Ehkä jostakin heistä olisi voinut tulla vaimosi – mene ja tiedä? Tulevan vaimosi eli minun äitini tapasit kuitenkin aivan muissa yhteyksissä monta vuotta sodan jälkeen. Menitte naimisiin ja teille syntyi kolme lasta, joista minä olen nuorin. Nyt minä olen enää ainoana elossa perheestämme. Olisit varmasti tullut surulliseksi, jos olisit tiennyt, että tyttäresi eli vielä lyhyemmän elämän kuin sinä, vain 49 vuotta. Itsekin lähdit pois luotamme kovin varhain, 51-vuotiaana. Minä olin silloin vasta 7-vuotias ekaluokkalainen. Monta kysymystä jäi vielä kysymättä, vastausta saamatta ja kirjettä kirjoittamatta. Olet silti aina muistoissani erityisesti valokuviesi ja kirjeidesi välityksellä. 












                                                                                                  Sinua rakkaudella kaivaten                                                       poikasi

P.S. Olisit varmaan mielissäsi, jos tietäisit, että yli sata sinun ottamaasi sotakuvaa löytyy internetistä Finnan eli entisen sota-arkiston kokoelmista.


Talvimaisema Aunuksesta


Isä alikersanttina



Jouluna 1965 isän sylissä


                                                          Tarinataituri 6.12.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti