Sananlaskujen viisautta




Ainakin itseäni on iän myötä alkanut yhä enemmän kiinnostaa historia, omat sukujuuret ja yleensäkin vanhat asiat. Lieneekö alkavan vanhuuden vai viisauden merkki? Monissa asioissa huomaa, miten viisaita ”entisajan” ihmiset ovatkaan olleet. Esivanhempamme osasivat ilman nykyistä tietämystä ja välineitä rakentaa jopa satoja vuosia kestäviä taloja, ja ihmiset kommunikoivat luontevasti ilman älypuhelimia ja nettiyhteyttä. Kodeissa ei välttämättä ollut muita kirjoja kuin Raamattu, Katekismus ja virsikirja, jotka olivat ahkerassa käytössä. Perheet viettivät paljon aikaa yhdessä, ja lapsille kerrottiin tarinoita. 

Minäkin kuuntelin lapsena mielelläni vanhojen ihmisten tarinointia, jossa rehevän murteen ohessa vilahteli kielikuvia, sananlaskuja ja vertauksia. Nyt sekä murretta että sananlaskuja kuulee valitettavan harvoin, silloinkin lähinnä ikäihmisten suusta. Luulenpa, että jokaisen olisi hyvä tuntea sananlaskujen viisautta. 

Sananlaskut lienevät saaneen alkunsa arkisissa tilanteissa, kun on sattunut jokin hauska tai ikävä tapaus, josta on sitten otettu opiksi. Sananlaskujen avulla on voitu opettaa, neuvoa, varoittaa tai keventää tunnelmaa.  

Aika monet vanhat sanonnat näyttävät liittyvät luontoon ja eläimiin. Jos joku selviää jostakin helpolla tai onnistuu välttymään esim. rangaistukselta, sanotaan, että hän ”pääsi kuin koira veräjästä”. Koira on meille tuttu, mutta entä veräjä? Veräjä on yleensä aitaukseen liittyvä, avattava portti. Entisajan ihmisille veräjät olivat tuttuja, sillä niitä saattoi olla paljonkin yhdessä kylässä. Kun kuljettiin hevosella, jonkun piti mennä avaamaan veräjä, jotta kulkija pääsi jatkamaan matkaansa sujuvasti. Veräjän avaaminen oli pikkupojille sopivaa ja mieluisaa hommaa, koska siitä saattoi saada kulkijalta pienen palkkion.  

Mutta mitä tekemistä koiralla sitten on veräjän kanssa? Ehkäpä joku esi-isistämme on seurannut, miten koira on toiminut kohdatessaan veräjän. Se on ehkä kulkenut veräjän raosta tai ali, tuskin se ainakaan on osannut avata veräjän lukitsevaa salpaa. 

Jos jokin asia vaikuttaa epäilyttävältä tai kierolta, voidaan sanoa, että siihen on ”koira haudattuna”. Taas voidaan kysyä, miten koiran hautaaminen liittyy kieroiluun?  

Eri lähteiden mukaan sanonnan alkuperää ei ole varmuudella pystytty selvittämään. Sitä on tutkittu sekä Ruotsissa että Saksassa, jossa sanonta kuuluu Da liegt der Hund begraben. Sana ”hund” ei viittaisikaan koiraan, vaan muinaisyläsaksan aarretta tai ryöstösaalista tarkoittavaan sanaan.  

1600-luvulla oli uskomus, että aarrekätköä vartioi aina musta, paholaista symboloiva koira, joka maahan kätkeytyneenä karkotti aarteenetsijät pois. Toisen uskomuksen mukaan koira olisikin aarteen tai ryöstösaaliin kätkenyt henkilö, joka ei kuoltuaankaan halunnut kenenkään pääsevän (ryöstö)saaliiseen käsiksi, vaan pelotteli tunkeilijat pois koiran hahmossa. 

Sanonta saattaa viitata myös muinaiseen tapaan haudata koira elävältä tallin tai navetan alle muiden kotieläinten suojelemiseksi onnettomuuksilta. Haju sitten paljasti, mihin koira oli haudattuna. 

Jos joku välttelee jotakin asiaa tai esittää asiansa epäselvästi, kierrellen ja kaarrellen, sanotaan, että hän ”kiertää kuin kissa kuumaa puuroa”. Tälle sanonnalle on varmaan ihan arkinen selitys: kissa tuskin syö puuroa ollenkaan, saati sitten kuumana. 

Jos ihmisellä on  ”ketunhäntä kainalossa”, hän ei ole aivan vilpittömin mielin liikkeellä. Se on melkein sama kuin olisi koira haudattuna. Yhtä lailla henkilö, jolla on ”oma lehmä ojassa”, ajattelee ensisijaisesti omaa etuaan, vaikka onkin naamioinut sen toisen auttamiseksi. 

Mielenkiintoisia ja opettavaisia nuo sananlaskut!





Tarinataituri 21.5.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti