Leluja ennen ja nyt

Viisaat ovat sanoneet, ettei ole mitään uutta auringon alla. Tämän olen huomannut myös omassa työssäni. Jo kauan sitten keksittyjä ideoita esitellään uusina asioina, ehkä vain hiukan muunneltuina. Moni tämän päivän "uutuus" on keksitty jo vuosikymmeniä sitten. Otetaanpa muutama esimerkki.

Potkulautailu eli scoottaus (skuuttaus) on kovasti nuorison suosiossa. Potkulautaa ei enää juuri käytetä perinteiseen tapaan kulkuvälineenä, vaan enemmänkin temppuiluun asfaltoiduilla pihoilla ja jalkakäytävillä. Sähköpotkulaudalla pääsee liikkumaan reipasta pyöräilyvauhtia lähes äänettömästi, mikä ei jalankulkijoiden kannalta ole hyvä asia. Potkulautaa ei liioin kutsuta potkulaudaksi, vaan hienommalla nimellä scootti (äännetään skuutti) ja sillä temppuilua skuuttaamiseksi. Skuuttaus on tullut jo haastajaksi rullalautailulle eli skeittaukselle.

Potkulauta ei kuitenkaan ole tämän päivän keksintö. Muistan nähneeni potkulautoja jo omassa lapsuudessani, noin puoli vuosisataa sitten, tosin enemmän elokuvissa kuin kaduilla. Potkulaudan ja polkupyörän edeltäjä, potkupyörä, keksittiin jo noin kaksisataa vuotta sitten Saksassa. Sen pohjalta syntyi aikojen kuluessa polkupyörä, jonka kehityskulku on edennyt nykyisiin maasto- ja sähköpolkupyöriin.

Eipä ole liitokiekon eli frisbeen heittokaan uutta. Wikipedia kertoo, että liitokiekon historia alkaa jo 1870-luvulta, jolloin yhdysvaltalainen William Russel Frisbien piirakkatehdas alkoi myydä tuotteitaan peltisissä vuoissa. Asiakkaat huomasivat, että tyhjät vuoat lensivät hyvin, ja pian niitä alettiin heitellä kampuksilla.

Yhdysvaltalainen keksijä Walter Frederick Morrison kehitteli liikekumppaninsa Warren Franscionin kanssa ideaa lentävästä lautasesta ja he toivat vuonna 1948 markkinoille muovista valmistetun version. Morrison jatkoi kehittelytyötä yksin ja toi vuonna 1955 markkinoille uuden mallin nimellä Pluto Platter. Hän myi keksintönsä oikeudet yritykselle, joka aloitti liitokiekkojen massatuotannon pari vuotta myöhemmin. Tuotteen nimeksi vakiintui silloin Frisbee.

Itse heittelin pikkupoikana kavereideni kanssa pienen silakkaämpärin muovikantta, joka osoittautui oivalliseksi ”liitokiekoksi”. Silloin en vielä tiennyt, että ”purkinkansien” heittelystä voisi joskus tulla suosittu harrastus. En ole testannut, vieläkö nykyisten silakkaämpärien kannet toimisivat liitokiekkoina.

Sitä vastoin lapsuudessani suosittua urheiluvälinettä tai lelua, kengurukeppiä, en ole nähnyt vuosikymmeniin. Kengurukeppi oli pystysuora t:n mallinen metallitanko, jossa tangon ympärillä oli alimpana voimakas kierrejousi ja sen yläpuolella molemmin puolin metalliset jalansijat. Ylhäällä oli eräänlainen ohjaustanko, josta pidettiin kiinni kengurukepillä hyppiessä. Kypäriä ei silloin tunnettu tai käytetty sen paremmin pyöräillessä kuin potkulaudalla tai kengurukepillä liikkuessakaan. Ehjänä kuitenkin säilyttiin.

Yksi maailman vanhimmista ja tunnetuimmista leluista on jojo, tuo legendaarinen kahdesta pyöreästä, yhteen liitetystä muovi- tai puukiekosta ja narusta tehty temppuväline. Jojot olivat nuorison suosikkileluja 1970-luvulla, ja ne nousivat väliaikaisesti uuteen suosioon 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa koettiin varsinainen jojovillitys. Tunnettuja jojotemppuja olivat muun muassa virveli ja kävelevä koira. Nyt jojot ovat jo vaipuneet lähes unohduksiin, mutta Ylen Elävästä Arkistosta löytyy vielä kiinnostavia dokumentteja jojoista.

Muutamia vuosia sitten fidget spinnerit eli sormihyrrät olivat lasten suosikkileluja. Ne olivat tuttu näky varsinkin alakoululaisten käsissä. Spinneri on tavallisesti muovista valmistettu, helposti taskuun mahtuva lelu, eräänlainen hyrrä, jossa on kolme ”siipeä” ja niiden keskellä sormen mentävä reikä. Spinnerin rei’issä on laakeri, jonka avulla hyrrää voi pyöritellä sormen ympäri. Kalliimmissa malleissa oli lisävarusteena vilkkuvat ledivalot. Spinneri oli tarkoitettu varsinaisesti stressileluksi, ja sellaiseksi se sopikin hyvin, koska sen käyttämisestä ei juuri syntynyt ääntä. Nyt on spinnereidenkin aika ohi.

Mitähän seuraavaksi keksitään?

 Tarinataituri 30.5.2021