Puhelin ja sen käyttö on muuttunut huimasti 1800-luvun lopulta tähän päivään. Yli sadan vuoden ajan puhelut hoituivat kiinteistä puhelinliittymistä lankapuhelimien avulla. Auton akun kokoinen, painava, ilman lankoja toimiva autopuhelin oli aikanaan mullistava tekniikan harppaus. Nyt lähes jokaisella on taskuun mahtuva älypuhelin, jota voi käyttää muuhunkin kuin puheluihin. Saa nähdä, mihin kehitys vielä johtaa. Lankapuhelin taitaa nuorimmille olla jo peräti tuntematon laite.
Meillä oli lankapuhelin lapsuuden kodissani 1960-luvulla. Puhelinnumerossamme oli vain viisi numeroa. Käytössä oli nelinumeroisiakin puhelinnumeroja. Puhelimeen vastattiin joko etu- ja sukunimellä, pelkällä sukunimellä tai omalla puhelinnumerolla. Saattoipa joku vastata "haloo", mikä tänä päivänä kuulostaisi hullunkuriselta. Toisaalta tuo viimeksi mainittu vastaamistapa oli lankapuhelimen aikaan perusteltu, koska silloin ei voinut tietää, kuka soittaa. Tuolla keinolla puhelun vastaanottaja pystyi selvittämään, oliko linjan toisessa päässä asiallinen soittaja. Nyt kännykän näytöltä näkee heti, onko soittaja tai numero tuttu, ja voi jättää vastaamatta tuntemattomiin numeroihin.
Lankapuheluiden hintaan vaikutti puhelinliittymien välinen etäisyys. Oman verkkoryhmän alueelle soittaminen maksoi vähemmän kuin niin sanottu kaukopuhelu toiseen verkkoryhmään. Alun perin verkkoryhmiä oli useita kymmeniä, ja jokaisella verkkoryhmällä oli oma suuntanumeronsa. Esimerkiksi Turun suuntanumero oli 921, Helsingin 90. Sittemmin verkkoryhmiä vähennettiin ja yhdistettiin. Vuoden 1996 suuntanumerouudistuksessa Suomi jaettiin 12 telealueeseen ja suuntanumerot muutettiin 0-alkuisiksi. Nyt matkapuhelinten aikaan ei juuri tarvitse miettiä suuntanumeroita kuin lankapuhelimeen ja ulkomaille soittaessa.
Alussa matkapuhelimesta ja matkapuhelimeen soittaminen oli kallista. Melko pitkään oli edullisempaa puhua lanka- kuin matkapuheluja, mutta myöhemmin hinnoittelu kääntyi toisinpäin. Lankapuhelujen aikaan ei kaukopuheluissa kannattanut turhia jaaritella, sillä se tuli kalliiksi. Kun paikallispuhelut myöhemmin halpenivat, myös puhelut pitenivät. Joillakin ne saattoivat kestää tuntikausia.
Lankapuheluissa oli se harmittava puoli, että puhelun aikana ei voinut poistua puhelimen luota. Jos linjan toisessa päässä oli kovin puhelias (tai harvasanainen) henkilö, piti keskeyttää muut toimet, lopettaa puhelu tai soittaa myöhemmin uudelleen. Oikein puheliaan henkilön kanssa jutellessani jätin joskus puhelimen luurin eteisen pöydälle ja annoin toisen jatkaa yksinpuheluaan sillä aikaa, kun kävin keittiössä. Mitään tärkeää minulta tuskin meni ohi, koska yksinpuhelu jatkui edelleen, kun palasin puhelimen ääreen.
Ellei kotona ollut lankapuhelinta, voi puhelut hoitaa lähimmässä puhelinkopissa. Puhelut maksettiin kolikoilla, joten niitä piti olla mukana - mitä pidempi puhelu, sitä enemmän kolikoita tarvittiin. Kaukopuhelua puhuessa kolikkoja sai lisätä vähän väliä.
Kaikki soittajat eivät hoksanneet, että kolikko palautui puhelinautomaatin palautuslokeroon, jos numerosta ei vastattu. Koulupoikana "tienasin" taskurahaa, kun kurkkasin puhelinkoppiin, oliko joku unohtanut kolikon puhelinautomaattiin. Toisinaan palautuslokerosta löytyi montakin kolikkoa. Yksinkertaisemmissa puhelinautomaateissa oli kolikkoura. Siitä näki jo puhelinkopin ulkopuolelta, oliko siellä rahaa.
Kolikkopuhelinten jälkeen puhelinautomaateissa otettiin käyttöön pankkikortin kokoiset ja -kaltaiset puhelinkortit, joihin oli valmiiksi ladattu tietty määrä puheaikaa, esimerkiksi 5, 10 tai 50 markan arvosta. Puhelinkortti syötettiin ennen puhelua automaattiin ja otettiin pois puhelun jälkeen. Tyhjentynyttä korttia ei voinut ladata uudelleen, joten noista muovisista, eri tavoin kuvioiduista puhelinkorteista tuli suosittu keräilykohde.
Nyt ovat sekä puhelinkopit, kolikkoautomaatit ja puhelinkortitjääneet historiaan jo muutaman vuosikymmen sitten. Tuo puhelinautomaattiin syötettävä puhelinkortti toimi nykyisten matkapuhelimien Prepaid-liittymän tapaan, mutta kortti oli paljon sim-korttia isompi.
Vaikka puhelimet ovat kehittyneet, on niiden mukana tullut myös ongelmia. Välillä tuntuu, että äly on siirtynyt ihmisten päästä puhelimiin. Älypuhelimet vievät salakavalasti aikaa monelta tärkeältä asialta, kuten toisten ihmisten kohtaamiselta, lukemiselta, liikunnalta ja luonnon äänten kuuntelulta. Äänikirjojen kuuntelu ei edistä lukemista, eikä jatkuva kuulokkeiden tai korvanappien käyttö ole kuulolle hyväksi. Silmälääkärit uskovat, että yksi merkittävä syy lasten ja nuorten näön heikentymiseen viime vuosina on jatkuva kännykän tuijottaminen, koska katse keskittyy silloin pienelle alueelle.
Liikenteessä kännykän käyttö aiheuttaa vaaratilanteita, ei ainoastaan autoilijoille, vaan myös sähköpotkulaudalla tai polkupyörällä liikkuessa. Kun vielä kuljetaan napit tai kuulokkeet korvilla, on huomio pois liikenteestä.
Koulussa kännyköiden aiheuttamiin ongelmiin on onneksi on nyt puututtu lainsäädännöllä ja kännykät on koulussa kielletty. Hyvin, sanoisin jopa paremmin, on koulussa pärjätty ilman älypuhelimia.
Joskus on hyvä ottaa askel taaksepäin. Lautapelit ovat tulleet takaisin opetukseen. Toivottavasti koulujen kännykkäkielto lisää ulkona liikkumista, lukemista, käsin kirjoittamista, päässälaskutaitoa, aakkosten osaamista ja viisarikellon lukutaitoa. Ehkä äly vielä siirtyy puhelimista takaisin päähän.
 |
| Alkuaikoina puhelimella otettiin yhteys keskukseen, josta puhelu yhdistettiin eteenpäin vastaanottajalle. |
 |
| 1970-luvulla puhelinkopeissa oli puhelimia, joissa oli kolikkoura. |
Tarinataituri 16.9.2025
