Seniorit - taakka vai voimavara?

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa (15.1.25) kirjoittaja on huolissaan nuorten asenteista vanhoja ihmisiä kohtaan. Hän kertoo tapauksesta, jossa vanhus oli kaatunut rollaattorinsa kanssa huonokuntoisella jalkakäytävällä ja ohi kulkenut nuorisojoukko oli ihmetellyt, että niinkin iäkäs ihminen oli kännissä. Kukaan nuorista ei ollut pysähtynyt auttamaan. Henkilö ei ollut humalassa, mutta olisi tarvinnut apua. Vasta keppinsä kanssa paikalle saapunut vanha herra oli auttanut kaatuneen ylös.

Tuota lukiessani mieleeni muistui vuosien takainen tapaus, jossa iäkäs tätini kerran talvella liukastui ja kaatui asioidessaan kaupungilla. Ainoa ohikulkija, joka reagoi tilanteeseen ja pysähtyi kysymään tätini vointia, oli musta mies. Hän auttoi tätiäni ja oli valmis hälyttämään ambulanssin, jos sellaiselle olisi ollut tarvetta. Ei ollut. Tätini kiitteli hyväsydämistä auttajaa ja pääsi jatkamaan matkaansa. Jälkeenpäin ajatellen tuntui kummalliselta, ettei kukaan muu ohikulkijoista välittänyt edes kysyä, satuttiko kaatunut itsensä.

Tämän päivän arvomaailmassa lapset ja nuoret tuntuvat olevan kaiken huolenpidon ja avun keskipisteenä. Mediaa - ja etenkin sosiaalista mediaa - seuratessa syntyy helposti vaikutelma, että vanhukset koetaan ikään kuin yhteiskunnan elätteinä, jotka elävät työssäkäyvien kustannuksella. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Ikäihmiset ovat jo tehneet osuutensa kotimaansa rakentamiseksi, käyneet töissä, maksaneet veronsa (ja maksavat edelleenkin), perustaneet perheen ja osallistuneet muilla tavoin maamme sotienjälkeiseen jälleenrakentamiseen. Nuoremmat sukupolvet, jotka ovat tottuneet saamaan ilmaiseksi lähes kaiken sen, mistä vanhemmat ovat joutuneet maksamaan, tuskin pystyvät kuvittelemaan, millaisissa olosuhteissa heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat eläneet.

Esimerkkinä voisi mainita koulutuksen. Vielä omana kouluaikanakin 1970-luvulla, jos halusi jatkaa opintoja oppikoulussa (vastaa nykyisen alakoulun ylimpiä luokkia ja yläkoulua), sinne piti erikseen pyrkiä. Vasta pääsykokeen läpäisseet saivat aloittaa oppikoulun. Opiskelu ei ollut ilmaista, vaan oli maksettava lukukausimaksu sekä syys- että kevätlukukaudesta. Kirjat ja muut koulutarvikkeet piti hankkia omalla kustannuksella. Myös ruuasta perittiin maksu. Ei ollut myöskään ilmaisia koulukuljetuksia. Itsekin kuljin bussilla kouluun, kun asuin naapuripaikkakunnalla.

Toisin on nyt. Oppivelvollisuuden pidennyttyä sekä alku- että loppupäästä yhteiskunta kustantaa niin opetuksen, oppikirjat, koulutarvikkeet, ruuan kuin koulumatkatkin. Eipä ihme, ettei mitään näistä osata arvostaa kuten ennen. Silloin oppikirjatkin kierrätettiin sisarukselta toiselle, samoin vaatteet. Kun kouluun kuljettiin omalla kyydillä - kävellen, polkupyörällä tai hiihtäen - tuli koulumatkoilla luonnostaan liikuntaa. Tunneilla noustiin seisomaan aina vastatessa, joten ei tarvittu erillisiä "projekteja", joilla aktivoitaisiin oppilaat liikkumaan.

Koulussa ei ollut avustajia tai koulunkäynninohjaajia, ei myöskään iltapäivä- tai muitakaan kerhoja. Kotiin tultua tehtiin läksyt ja osattiin omatoimisesti ottaa välipalaa ja mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa, kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Ei ollut kännyköitä tai tietokoneita, joita räplätä. Kavereita tavattiin henkilökohtaisesti.

Mitä tulee senioreihin - käytän tarkoituksella eläkkeellä olevista ikäihmisistä tätä sanaa - he ovat monessa kohtaa yhteiskunnan voimavara. Monikaan yhdistys ei toimisi ilman senioreita. Monet matkanjärjestäjät, bussiyhtiöt ja matkailukohteet ovat riippuvaisia virkeiden senioreiden osallistumisesta. Itsenäisesti pärjäävät ja omaishoitajina sekä lastenhoitajina toimivat ikäihmiset säästävät yhteiskunnan varoja, mutta kuitenkin maksavat saamistaan palveluista. Usein seniori-ikäisillä on myös säästöjä, joita he käyttävät esimerkiksi matkoihin, teatteriesityksiin ja muihin rientoihin. Sanoisinpa, että seniorit ja heidän elämänkokemuksensa ovat yhteiskunnalle mittaamaton voimavara, josta kannattaa huolehtia.

Tätini lyijykynäpiirros 1940-luvulta.

Tarinataituri 17.1.2025

Luovaa ongelmanratkaisua

Lumenluonti on luovaa ongelmanratkaisua sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos lunta on paljon, on mietittävä, mistä lumityöt kannattaa aloittaa, missä järjestyksessä ne tekee ja mihin lumet kasaa. Ennakkosuunnittelu kannattaa tässäkin työssä. Merkitystä on paitsi työvälineellä, myös lumen määrällä ja koostumuksella sekä sääolosuhteilla, joissa lumitöitä tekee.

Yleensä lumitöitä ei kannata tehdä, ennen kuin lumisade lakkaa. Mutta ei niitä kannata myöskään viivyttää, muutoin kevyt pakkaslumi voi muuttua raskaaksi suojalumeksi tai vastaavasti suojalumi jäätyä kovaksi. Toisinaan lunta tulee sellaisella vauhdilla, että lumikolaan on tartuttava, vaikka lumisade vielä jatkuu. Muutoin edessä on entistä rankempi urakka.

Kateeksi ei käy niitä, jotka aamulla ennen töihin lähtöä joutuvat työntämään lumimassat autotallin edustalta ja tienhaarasta päästäkseen pois pihasta. Lumiaurat kun auraavat jo aamuvarhaisella enemmän tai vähemmän korkean lumivallin portille. Siinä sitä aamupuhdetta autoilijalle! Onneksi minun ei tarvitse töihin päästäkseni ryhtyä lumitöihin, koska työpaikkani on kävelymatkan päässä.

Viime vuosina on ollut monta runsaslumista talvea. Muistan, kuinka jo vuosia sitten varoiteltiin, että ilmastonmuutoksen seurauksena Suomessakin tulee olemaan kuumia kesiä ja lumettomia tai vähälumisia talvia. Toisin on käynyt. Hellekesiä on kyllä ollut, mutta lunta on riittänyt monena talvena yli oman tarpeen. 

Selitys runsaslumisille talville saattaa löytyä Golfvirran heikkenemisestä. Itselleni on jo lukioajoilta jäänyt mieleen, että tuo Norjan länsipuolella Atlantilla kulkeva lämmin merivirta lämmittää myös Suomen ilmastoa. Atlantilta nouseva Gofvirran lämmittämä vesihöyry muodostaa pilviä, jotka tuulten mukana itään päin kulkeutuessaan satavat vetensä suurimmaksi osaksi Norjan rannikolle, joka sen vuoksi on Euroopan sateisimpia alueita. Skandien vuoristo rajoittaa sateiden ulottumista Ruotsiin ja Suomeen asti. Ilman Golfvirran lämmittävää vaikutusta maamme ilmasto olisi kuin Siperiassa: talvella kylmä ja kesällä kuuma. Mene ja tiedä. Ainakin lunta on riittänyt.

Lumityöt ovat luonnollista hyötyliikuntaa. Ei tarvitse lähteä erikseen lenkille tai kuntosalille, kun koko keho saa monipuolista liikuntaa lunta kolatessa tai lapioidessa. Ei myöskään tarvitse moottorikäyttöisiä laitteita vielä näillä lumimäärillä, ellei puhdistettava alue ole kovin suuri. Laskeskelin, että oman muutaman aarin kokoisen pihamme lumitöihin menee lumikolalla työskennellessä noin kaksi ja puoli tuntia, jos lunta on noin 15 senttiä. Tuossa ajassa tulee työnnettyä lähes kaksisataa täyttä kolallista lunta, ja askeleita kertyy 7000-8000. Urakan jälkeen on mukavaa, kun voi konkreettisesti nähdä työnsä tulokset. Suosittelen jokaiselle positiivista suhtautumista lumitöihin. 

Tarinataituri 11.1.2025