Tyhjää puhetta

 - Joo, elikkä, totanoi, siis… aloitti nuorimies maastopyörien esittelyn eräässä televisio-ohjelmassa. 

En tiedä, häiritsikö muita katsojia tuo aloitus, jossa puhuja ei oikein tuntunut tietävän, mitä sanoisi. Oliko hän niin valmistautumaton esitykseensä, että tarvitsi hiukan lisäaikaa miettimiseen vai oliko hänellä niin paljon tietoa, ettei tiennyt, mistä aloittaisi? Ehkä molempia. 

Tuosta parinkymmenen vuoden takaisesta polkupyöräesittelystä on televisio-ohjelmien taso mielestäni vain huonontunut – sekä sisällön että kielen suhteen. Ohjelmantuottajien erityisessä suosiossa näyttävät nyt olevan keskusteluohjelmat, talk showt, joissa yksi tai useampi henkilö keskustelee juontajan kanssa jostain ajankohtaisesta aiheesta. Useimmiten näissä puheohjelmissa istutaan ringissä ja mukana on ”asiantuntijoita”, joilla on – tai ainakin pitäisi olla – syvällisempää tietämystä keskusteltavasta aiheesta. Kamera kiertää vierailijoiden keskuudessa, kun yksi kerrallaan vastaa tai kommentoi toimittajan esittämään kysymykseen. Usein joudun tuollaista ohjelmaa seuratessani harmistuneena toteamaan, että eipä ollut asiantuntijalla mitään uutta kerrottavaa eikä ohjelma tarjonnut uusia näkökulmia, kerrataan vain samoja asioita ja esitetään spekulaatioita siitä, miten asiat voisivat olla. Tulevaisuudesta ei edes asiantuntija voi sanoa mitään varmaa. Yhtä hyvin voisi kysyä ennustajaeukolta. Mutta ilmeisesti tällaisia tylsiä keskusteluohjelmia on helppoa ja halpaa tehdä, ja me suomalaiset kaipaamme asiaan kuin asiaan jonkun auktoriteetin vahvistuksen. Tai niin meille ainakin halutaan uskotella. 

Toinen silmiinpistävä – tai pitäisikö sanoa korviin kuuluva – piirre on kielen köyhtyminen television asiaohjelmissa, poikkeuksena Antero Mertarannan kaltaiset kokeneet urheiluselostajat. Hänessä yhdistyvät sekä asiantuntemus, puheen selkeys, nopeus että kielellinen nokkeluus. Varmaan juuri siksi monet kuuntelevatkin mielellään hänen selostustaan. 

Monissa muissa ohjelmissa, erityisesti jotakin kilpailusuoritusta arvioitaessa, on jo melkein kliseeksi muodostunut sana ”mieletön”. Esitys on ”mielettömän” hyvä, esiintyjä on ”mieletön” tai jopa koti voi olla ”mielettömän upeasti” sisustettu. Tosiasiassa vain ihminen voi olla mieletön, ei mikään esine tai asia. Ennen mielettömällä tarkoitettiin mielenvikaista, hullua, mutta nyt sillä on vallan eri merkitys. Ehkä asia kirkastuisi paremmin, jos käyttäisi mielettömän tilalla sen synonyymia järjetön. Kukaan esiintyjä ei varmaan haluaisi olla ”järjetön”. Ai niin, tietääköhän jokainen, mikä on synonyymi, vai pitäisikö käsitettä hieman ”avata”, kuten muoti-ilmaisu kuuluu? 

Mutta on niitä tyhjiä sanoja meidän ”tavistenkin” kielenkäytössä. Yksi tällainen lausahdus, jota itsekin tulee joskus käytetyksi enempiä ajattelematta, on: - Tulkaa joskus käymään!

Toinen samanveroinen on: - Sano terveisiä!

Näitä molempia käytetään tavallisesti keskustelun lopussa silloin, kun pitkästä aikaa tavataan joku tuttava vaikkapa ostosmatkalla tai kadulla. Molemmat lauseet kuulostavat hyviltä, mutta jäävät usein sisällöltään vain tyhjiksi sanoiksi. Mitä hyötyä on kutsua käymään, jos sopivaa aikaa ei tunnu koskaan löytyvän tai jos toinen osapuoli ei ole kiinnostunut pitämään yhteyttä? Terveistenkin perille meno riippuu viestinviejän muistista ja tahdosta. 

Tiesitkö muuten, mitä Elias Lönnrot tarkoitti suomenkielisiä sanoja keksiessään sanalla ”tyhjykkä”? Se oli Lönnrotin ehdotus numerolle nolla. Soikea ”rinkula”, jonka sisällä on pelkkää tyhjää eli ei mitään. Tyhjykkä olisi aika kuvaava ilmaisu myös terveisille, jotka eivät mene perille tai kylään kutsulle, joka ei koskaan johda vierailuun. 

Tarinataituri 18.6.2022