Uni

Uni on ihmeellinen asia. Kaikki tarvitsevat unta, sekä ihmiset että eläimet. Kasveillakin on lepovaiheensa. Liian vähäinen uni voi olla kohtalokasta, mutta liika nukkuminenkaan ei ole hyväksi. Seuraava pohdinta ei ole tieteellinen esitys, vaan perustuu omiin havaintoihin ja elämänkokemukseen. 

Vastasyntynyt nukkuu suurimman osan ajasta. Hereillä oloaikakin hänellä kuluu luonnollisten tarpeiden tyydyttämiseen ja ympäristön tarkkailuun. Elämää kokemattomana hänen keinonsa ilmaista tarpeitaan ovat vain itku ja liikehtiminen. Kaikki muu on opeteltava vähitellen.

Vauvalla ja vanhuksella on paljon yhteistä, muun muassa se, että molemmat tarvitsevat paljon unta. Sanotaan, että unen tarve vähenee iän myötä, mutta se taitaa olla kovin yksilöllistä. Oman kokemukseni perusteella asia voisi olla päinvastoin. Nuorena jaksoi valvoa vaikka aamuun asti, nyt varttuneemmalla iällä se ei enää onnistuisi. 

Ihminen viettää kolmasosan elämästään sängyssä, jos oletetaan, että nukumme noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Se on merkittävä osa elämästä. Ei siis ole samantekevää, missä, milloin ja miten nukkuu. Hyvässä sängyssä uni maittaa paremmin kuin lattialla kovalla alustalla. Siitä, pitäisikö nukkumaan mennä tyhjällä vatsalla vai iltapalan jälkeen, voidaan olla montaa mieltä. Asiantuntijoiden mukaan myös ruuansulatuselimistö tarvitsee yöllä lepoa, joten kovin myöhään tai vahvasti ei pitäisi syödä ennen nukkumaan menoa, puhumattakaan yöllä syömisestä. Mutta toisaalta voi olla vaikea nukahtaa, jos vatsa kurnii nälästä. Varmaan tottumiskysymys. 

Unettomuus on ikävä, pahimmillaan jopa terveyttä vaarantava vaiva. Hyvään uneen tarvitaan riittävä väsymys, hämäryys, hiljaisuus ja rauhoittuminen. Huolien ja ikävien asioiden miettiminen ennen nukkumaanmenoa häiritsevät tunnetusti yöunia. Sanotaan, että hyvä omatunto on paras päänalunen nukkumaan mennessä. Ongelmat ja riidat pitää selvittää päivällä, niin voi nukkua yön hyvillä mielin. 

Unen määrää ja laatua voi tänä päivänä tarkkailla vaikka älykellosta. Se pystyy kertomaan nukutun ajan ja erittelemään muun muassa REM-vaiheen (nopeiden silmänliikkeiden eli unen näkemisen vaiheen), kevyen ja syvän unen, hereillä oloajan ja sykkeen. Uskomatonta teknologiaa! Sitä ei älykellokaan sentään pysty kertomaan, millaista unta on nähnyt. Jokaisella on omat, erityiset "elokuvansa" yöllä.

Unessa henkilöt, paikat ja tapahtumat ovat usein epämääräisessä järjestyksessä. Unet ovat sekoitus kokemuksia, muistoja, toiveita ja pelkoja. Olen miettinyt, mahtavatko henkirikoksiin syyllistyneet nähdä painajaisia teoistaan. Jos näin on, se on rangaistus, jota yhteiskunta ei pysty antamaan eikä kukaan määrittelemään sen kestoa. Se voi kestää vaikka koko loppuelämän. Mutta luonto rankaisee myös syyttömiä, jos esimerkiksi rekka- tai bussikuski näkee painajaisunia onnettomuudesta, johon ei itse ole voinut vaikuttaa. En tiedä, onko tätä asiaa tarkemmin tutkittu.

Uneen vaikuttavat monet tekijät. Talvella nukuttaa enemmän, kun ulkona on pimeää ja kylmää. Kesällä valoisuus ja varsinkin hellesää saattavat vaikeuttaa unensaantia. Herkkäunisimmat häiriintyvät kaikista mahdollisista äänistä kellontikityksestä linnunlauluun, kun taas toiset pystyvät nukkumaan, vaikka televisio pauhaisi, käkikello kukkuisi, kumppani kuorsaisi vieressä tai ulkona kolistelisi jäteauto tai lumiaura. Kun joku nukkuu "koiranunta", hän nukkuu niin kevyesti, että valpastuu pieneenkin rasahdukseen. Sanonta on varmaan tullut siitä, että vahtikoiran on pitänyt pysyä valppaana, jotta muut saisivat nukkua rauhassa.

Jos hyvät unenlahjat laskettaisiin lahjakkuudeksi, olisin minäkin lahjakas. Olen siitä kiitollinen. Yksi parhaista puolista eläköitymisessä on, että saa nukkua silloin, kun haluaa. Ei tarvitse (yleensä) nousta tai mennä nukkumaan tiettyyn kellonaikaan, vaan oman unirytminsä mukaan. Vaikka maailma pyörii aamuvirkkujen ehdoilla, eivät kaikki ole parhaimmillaan varhain aamulla, vaan on tutkitusti aamu- ja iltavirkkuja ihmisiä. Ainakin minua päivittäinen ulkoilu, hyvä mieli, sopiva fyysisen rasituksen aiheuttama väsymys ja ajatusten "nollaaminen" ennen nukkumaan menoa auttavat hyvään yöuneen. Ehkä se toimii sinunkin kohdallasi.

Tarinataituri 28.1.2026

Uskoa ja tiedettä

Olen tähän ikään mennessä nähnyt, kuullut ja lukenut monenlaisia tutkimuksia - ja itsekin vähän tutkinut asioita. Suuri osa kohtaamastani aineistosta ei varmaan täyttäisi tieteellisen tutkimuksen kriteereitä. Opiskeluajalta - vuosikymmeniä sitten - mieleeni on jäänyt, että tieteellisen tutkimuksen pitäisi olla ainakin reliaabeli (luotettava), validi (mitattava haluttua ominaisuutta) ja toistettavissa oleva. Tuosta ajasta määritelmä näyttää vielä laajentuneen. Tekoälyn yhteenvedon mukaan tieteellinen tutkimus on "järjestelmällistä, avointa, kriittistä ja eettisesti kestävää tiedonhankintaa, joka pyrkii tuottamaan luotettavaa ja toistettavissa olevaa tietoa yhteisön arvioitavaksi."

Tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet, mutta en silti luottaisi kaikkeen, mitä "tutkittuna tietona" meille uskotellaan. Esimerkiksi muutamien yksittäisten ihmisten haastatteluihin perustuva tieto ei liene kovin luotettavaa. Ihminen voi valehdella tai muistaa asioita väärin. Sopivilla tutkimusasetelmilla ja -menetelmillä voidaan saada tilaajan haluamia tuloksia. Jos esimerkiksi Helsingin katuvilinästä valitaan muutamia ihmisiä, joilta kysytään mielipidettä ilotulitteiden kieltämisestä, ei saatujen vastausten perusteella voi vetää johtopäätöksiä koko kansan näkemyksistä. Ei myöskään äänestyskäyttäytymisestä, jos pari vuotta ennen vaaleja kysellään, mitä puoluetta henkilö aikoo äänestää. Vaikka haastateltaisiin jostakin asiasta tuhatta satunnaisesti valittua, eri-ikäistä ja -taustaista ihmistä, ei sekään edustaisi kattavasti kaikkien suomalaisten mielipidettä. 

Omat havaintoni tukevat väitettä, että uutiset ovat yhä värittyneempiä. Asiantuntijoita on lähestulkoon jokaisessa lähetyksessä. Arvoitukseksi jää, kuka heidät on paikalle kutsunut ja millä perusteella. Tietyt kaupungit, henkilöt ja arvot ovat näkyvämmin edustettuina kuin toiset. Haastattelijan ja hänen työnantajansa arvomaailma heijastuu studiovieraiden valinnasta ja haastatteluista. Välillä tuntuu, että toimittaja jankkaa samaa kysymystä, ellei saa haluamaansa vastausta. Asiantuntijoiden vastauksiin taas vaikuttaa, kuka heitä haastattelee, miten heiltä kysytään ja mihin lähteisiin toimittaja nojaa. Senkin olen huomannut, että se, kuka sanoo, merkitsee enemmän kuin se, mitä hän sanoo. Sama asia, mutta jonkun toisen sanomana ei saisi julkisuutta. Niin sanotusta kehon kielestäkin näkyy asioita.

Olen välillä pohtinut nykykoulun arvomaailmaa. Se on merkillinen, paikoitellen jopa ristiriitainen. Uskonnonopetuksessa on lähtökohtana, että on olemassa Jumala, joka on luonut maailman, eläimet ja ihmisen. Maantiedossa taas opetetaan tosiasiana, että maailma on syntynyt alkuräjähdyksestä. Kumpi on totta? Kuka sen tietää? Ovatko tiede ja uskonto ristiriidassa? Sen pohtiminen vaatisi jo eri kirjoituksen.

Oma näkemykseni on, että historiaa voidaan melko luotettavasti tutkia vain siltä ajalta, jolta on olemassa kirjallisia lähteitä, eli niin sanotulta historialliselta ajalta. Silloinkin on vielä paljon tulkinnan varaa, mihin lähteisiin voi luottaa. Arkeologisen ajan esinelöytöjä tutkittaessa ollaankin jo hatarammalla pohjalla. 

Mitä kauemmas ajassa mennään taaksepäin, kuten satojen miljoonien vuosien taakse, sitä epävarmempaa tieto on. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Mistä tiedetään, että dinosaurukset ovat eläneet maan päällä reilut 66 miljoonaa vuotta sitten? Mistä voidaan tietää, että maapallon ytimessä on 6 000 asteen lämpötila? Kuka sen on mitannut ja miten? Kuitenkin näitä asioita opetetaan tosiasioina.

Geologeilla on teorioita maapallon ja kivilajien synnystä, mutta ne perustuvat teorioihin, laskelmiin ja tämän hetken havaintoihin. Uskoo sitten luomisoppiin tai alkuräjähdykseen, uskon asiaksi maailman synty loppujen lopuksi jää. Kukaan ei ole ollut sitä todistamassa. Itselleni ainakin on luontevampaa uskoa, että on Jumala, joka on luonut maailman, ihmiset ja eläimet, kuin siihen, että maapallo ja kaikki elämä olisi syntynyt itsestään ja sattumalta. Mikään ei tue sitä ajatusta. En usko, että ihmisen kaukaisia esi-isiä olisivat yksisoluiset, kalat, linnut tai apinat. En usko, että ihmisen raajat olisivat kehittyneet kalan evistä tai linnun siivistä, vaikka aikaa olisi kulunut miljardeja vuosia. Elämä ei kehity itsestään yksinkertaisesta monimutkaiseen, mutta toisin päin kehityksen kulku taitaa olla mahdollista. 

Kerrotaan, että venäläinen kosmonautti (avaruuslentäjä) ja amerikkalainen aivokirurgi tapasivat jossain yhteisessä tilaisuudessa, jolloin kosmonautti sanoi: "Olen käynyt monta kertaa avaruudessa, mutta en nähnyt siellä jumalaa". Tähän aivokirurgi vastasi: "Minä olen tehnyt monta aivoleikkausta, mutta en ole nähnyt ainuttakaan ajatusta". 

Katsomme elämää kuin avaimenreiästä.

Tarinataituri 7.1.2026